torstai 4. joulukuuta 2014

Isänmaa, äidinkieli, kotimaa, koti







Täällä elellään melkoisissa postikorttimaisemissa just nyt. On pikkupakkanen ja kirkas ilma. Aurinko ei enää paista tänne laaksoon asti ja valaisee vain rinteet, mutta kaunista täällä on silti. Ehkä vielä kauniimpaa täällä alhaalla, kun laaksossa lepää pieni sumu ja vaaleansininen valo.

Lähden viikonloppuna pikalomalle Helsinkiin perhettä tapaamaan. Sattumalta Suomen itsenäisyyspäivänä. 

Muilla on karnevaalit, mutta suomalaisilla omanlaisensa Itsenäisyyspäivä. Käykää haudoilla. Katsokaa tuntematon sotilas TV:sta. Laittakaa kaksi kynttilää ikkunalle lauantaina klo 18 tai vaikka joka ikkunaan. Se on hieno, hieno traditio, jonka soisi jatkuvan ja aika monelta se sähkökynttelikköjen aikaudella tahtoo unohtua. Ja syökää hyvin ja katsokaa Linnanjuhlat - siinäkin on jotain tosi suomalaista. Ne on meidän omia traditioita, vaikka ulkomaalaiset eivät niitä ymmärtäisikään. Ei heidän tarvitsekaan.

Olen ylpeä suomalaisuudestani, enkä sitä täällä tai missään koskaan peittele tai salaile. Täkäläiset pitävät Suomesta ja suomalaisista - yllättävän monet ovat käyneetkin Suomessa. Suomi on minulle aina isänmaa, äidinkieli ja kotimaa. Kannustan edelleen Suomea urheilussa. Mutta koti. Se kuulkaa taitaa olla jo täällä :).

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

14 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia! Nämä sinun hevosesi ovat aivan ihania, melkein tunnen lämpimän puhalluksen poskellani, kun katselen tuota ihanaa turpakuvaa. Tervetuloa visiitille koto suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Juni tuli tervehtimään aidan viereen ja puhaltelemaan. Täällä on pitkästä aikaa vähän pakkasta.

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia taas kerran!

    Hyvää itsenäisyyspäivää sinne!:)
    Saapas nähdä miten sen tunnelman saa täällä aikaiseksi. Lunta on ikävä (enpä oisi vuosi sitten uskonut joskus voivani lunta ikävöidä). Onneksi jouluksi pääsee Kotisuomeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla ensimmäinen vuosi pitkään aikaan kun talvi tuntuu mukavalta. Kesä oli niin pitkä ja hieno, että lumi ei tunnu ollenkaan pahalta. Ymmärrän hyvin lumen ikävän - vaikka syksyn pimeät ei niin nauratakaan, niin vaikea olisi elää ilman selvää vuodenaikojen vaihtelua. Ainakin luulisin. En tosin ole kokeillut :).

      Poista
  3. What fantastic picutres of a wonderful part of this world. It's magic!!!
    Happy time
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Elisabeth! Norway is a beautiful country - I agree :) Have a nice time you too!

      Poista
  4. Kaunista, todella. En ihmettele, että sydämesi "nyrjähti" Norjaan. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on aika satumaiset maisemat tällä hetkellä. Mutta silloinkin kun on synkkää ja harmaata, niin tämä tuntuu kodilta. Näin sen piti mennä :).

      Poista
  5. Your photos are absolutely beautiful! Warm greetings from Montreal, Canada. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Linda! Montreal, wow! It's quite far away! So nice! Thank you for visiting :)

      Poista
  6. Rakastan näitä sun hevoskuviasi - kiitos taas :) Oikein hyvää viikonloppua ja Suomen päivää kotona. Meillä on koristeltu, leivottu ja laitettu. Kynttilät ovat ikkunalla ja huomenna töiden jälkeen on aika juhlistaa kotimaata. Kaipuu sydämmessä täälläkin <3 Sinivalkoista lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoskuvia tulee varmaan lisääkin :).
      Viikonloppu meni ihan liian nopeasti ja oli hienoa viettää aikaansa omien parissa :). Mutta oli hyvä palata tänne postikorttimaisemiin.

      Poista
  7. Kauniita postikortteja! Ihastuttavia kuvia koko blogi täynnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... Täällä postikorttimaisemissa on helppo kuvata postikortteja :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!