Virtuaalikaverin kanssa kiipeilemässä

Meille ulkosuomalaisille sosiaalisella medialla, blogeilla, facebookilla, instagrammilla ym., on ihan erityinen merkitys. Ensinnäkin se tekee tietenkin yhteydenpidon Suomessa asuviin läheisiin ja ystäviin helpommaksi. Kaikkien kanssa ei vain pysty olemaan säännöllisesti puhelinyhteydessä, mutta tätä kautta ihmiset pysyvät vähän kärryillä, missä mennään. Ja sama tietenkin myös toisinpäin. 

Mutta toinen hieno juttu on nämä uudet tuttavuudet. Blogien ja facebookin kautta olen tutustunut jo useampaankin norjansuomalaiseen ja saanut tänne vieraitakin. Virtuaalikavereista voi siis tulla ihan oikeitakin kavereita. Meillä norjasuomalaisilla on oma fb-ryhmä, joka on kasvanut muutamasta kymmenestä nyt jo huimaan lähes 800 jäseneen, ja sieltä saa apua lähes kaikkeen. Olen vitsaillut, että ryhmä on nopeampi kuin google, ja sitä se tosiaan on :). Tosi aktiivinen ja kiva ryhmä, jossa on keskusteltu kaikesta taivaan ja maan välillä - painopiste tietenkin tässä Norjassa asumisessa. On hienoa olla yhteydessä toisiin suomalaisiin, joista osa on asunut täällä jo 40 vuotta. Mahtavaa vertaistukea.

Maanantaina luonani vieraili Nina Penni-koiransa kanssa ja kivaa oli. Vein Ninan ja Pennin tuohon lähivuorelleni. Ilma on oli taas (tai edelleen) painava ukkosesta, nousu tuskaisen hikinen, mutta maisemat sitäkin komeammat. Kun itse väkisinkin vähän jo tottuu näihin maisemiin, niin on aina yhtä hienoa viedä uusia ihmisiä tuonne ylös. Varsinkin ensimmäisellä kerralla se herättää melkoista ihastusta ja huokailua: maisemat pysyvät aika lailla piilossa ihan sinne loppumetreille ja hämmästys on sitten melkoinen, kun huomaa, miten korkealla sitä oikeastaan ollaankaan ja minkälainen näköala sieltä aukeaa. Ja onhan siellä uskomattoman kaunista, vaikka omalta osalta se ensimmäisen kerran yllätysefekti onkin jo menetetty. Minulla on hyvät perusteet asua juuri Valdresissa ja viimeistään tuolla ylhäällä jokainen sen ymmärtää :).

Kivaa oli. Ja kun Valdresissa ollaan, ruokana hirvenfilettä lähimetsästä, salaattia omalta kasvimaalta ja puolukkahilloa itse poimituista puolukoista (kuin suoraan matkailumainoksesta :D ). Yöpymispaikka ikivanhassa aitassa, jossa voi aistia historian siipien havinaa, mutta ei kuulemma kummituksia :). Hyvin oli nukuttanut. Toivottavasti näen Ninan täällä toistekin ja tervetuloa muutkin jos täällä päin satutte liikkumaan :).