Viime päivien tapahtumat sekä Ukrainassa että Gazassa ovat tuntuneet tosi pahoilta ja ahdistavilta. Se julmuus ja armottomuus, mihin ihminen kykenee, puistattaa. Tällaista tapahtuu koko ajan jossain päin maailmaa, mutta kun se tulee fyysisesti tarpeeksi lähelle, se tuntuu erityisen pahalta. Niin se vain menee. Toisaalta, se on hyvä muistutus siitä, että emme mekään ole koskemattomia. Olemme yhtä lailla osa tätä maailmaa, vaikka täällä onkin helppo tuudittautua ajatukseen, että pahat asiat tapahtuvat kaukana ja täällä olemme turvassa.
Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun Oslossa räjähti ja Utøyalla jahdattiin kesäleirillä olevia nuoria. Ainoastaan kolme vuotta.
Ei saa unohtaa, jotta tällaista ei tapahtuisi uudestaan.
Mutta täytyy myös jatkaa elämää. Olla kiitollinen kauniista kesäpäivistä ja jokaisesta rauhallisesta hyvästä hetkestä. Ne ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, joka ikinen. Ja ne voidaan ottaa pois. Myös meiltä.
Hyvä kirjoitus! Kuten sanoit, kauempana maailmalla tapahtuvat (ja valitettavan yleiset) pommi-iskut yms. eivät enää useimmiten niin kovin hetkauta, mutta kun tällainen tapahtuma tulee tarpeeksi lähelle, tilanne onkin toinen. Muistan vielä miten järkyttävältä tuntui kuulla tuollaisia uutisia maasta, joka on fyysisen läheisyytensä lisäksi itselle niin tuttu ja rakas...
VastaaPoistaTuo laulu (ja erityisesti Maria Menan versio siitä) on niin kaunis. Olen itse sellainen herkkis, että tuota kuunnellessa meinaa tulla tippa linssiin:)
Kiitos kommentista Saara - mukava saada uusia ihmisiä kommentoimaan :). Kyllähän se järkyttää eri tavalla, kun tällainen osuu niin lähelle. Eikä se sunkaan tarkoita sitä, että ihmiset täällä olisivat jotenkin arvokkaampia. Tuo Maria Menan kappale symboloi mulle juuri noita tapahtumia, vaikka se ei sitä varten olekaan alunperin sävelletty.
PoistaSe, että tällaiset jutut ainakin välillä itkettää, on vain hyvä asia - sitä niin helposti turtuu kaiken uutistulvan keskellä.
Kauniita kesäpäiviä!