Ihmeellisiä kohtaamisia

Piti laittaa teille lisää läkähdyttäviä postikorttimaisemakuvia Norjan rannikolta (käytiin paluumatkalla katsomassa merta), mutta siirretään se seuraavaan postaukseen. 

Tuolla piskuisessa kylässä (Surnadalsøra), missä vietimme taideviikonloppua, oli tasan yksi kauppa, Amfora-design. Sitä piti norjalainen pariskunta, joilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan. Toinen on aikoinaan loppuunpalanut lastentarhanopettaja Marianne, joka on sittemmin opiskellut keramiikan tekoa ja vaihtanut paitsi alaa, niin myös koko elämää (aika tavallinen tarina nykyään). Uusi puolisonsa Tom, entinen maailmaa kolunnut sotilas, jonka intohimona on tiibetiläinen, nepalilainen ja pohjois-intialainen käsityö. Osan vuodesta he viettävät noilla alueilla ja tuovat myös myyntiin aitoa paikallista käsityötä. 

Ylimmässä kuvassa on aito mineraaliväreillä maalattu Thangka-seinävaate, keskellä mm. aidoin rubiinein koristeltu buddha-patsas sekä seitsemästä eri metallista tehty soiva kulho. Kaikki antiikkisia aarteita eikä myynnissä. Alimpana puhvelinluusta intialaisen taiteilijan ja käsityöläisen tekemä elefantti (ei antiikkia), joka on nyt uusin aarteeni. Ei mikään hirvittävän arvokas rahallisesti, mutta niin kaunis!

Tapa, jolla Tom puhui paikallisista ja käsityön arvosta lämmitti mieltä, mutta toisaalta mietin, mitä tuo uskonnollinen antiikki tekee Norjassa. En kuitenkaan tiedä tarpeeksi, jotta voisin tai haluaisin asiaa sen enempää kyseenalaistaa. Ja ainakin tässä tilanteessa, se saattaa olla paremmassa tallessa täällä kuin kotonaan.

Mielenkiintoisia ja erikoisia ihmisiä tavattavaksi pienessä norjalaiskylässä.

***

Vierailimme tuolla liikkeessä ihmettelemässä tiibetiläisiä ja nepalilaisia aarteita viime lauantaina, onnellisen tietämättöminä siitä, mitä Nepalissa täsmälleen samaan aikaan tapahtui. Erityisesti tämän yhteensattuman vuoksi Nepalin katastrofi on koskettanut minua erityisesti.

Nepalissa on nyt suuri hätä, ja jos sinne ei mennä pikaisesti apuun, siellä saattaa kuolla enemmän ihmisiä koleraan kuin itse maanjäristyksen uhreina. Avulla on kiire.

Halutessasi voit tukea esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapua tai Punaista Ristiä katastrofityössä kykysi mukaan.

Terveisiä vuonon rannalta

Terveisiä täältä Trondheimin läheltä, Surnadal-nimisestä paikasta. Olemme täällä tosiaankin oman kylämme taidekerhon kanssa viettämässä maalausviikonloppua. Pitää tehdä pikainen välipostaus, koska muuten tulee liikaa kuvia :).

Matka tänne kulki tosiaan norjalaisten kansallimaisemien läpi, eikä huokailustani tullut loppua koko kahdeksantuntisen automatkan aikana. Ensin Lillehammeriin, sieltä Gudbrandsdalenin läpi, Dovrefjellin yli ja sieltä rannikolle vuono-Norjaan. Kuvia napsin auton ikkunasta silloin kun en ollut kuskina, joten ne ovat vähän mitä ovat. Ja vain pienen pienen pieni häivähdys siinä kauneudesta ja mahtavuudesta, minkä läpi ajettiin. Viimeiset kuvat ovat täältä vuonon rannalta.

Eilen oli hauska viini-illallinen, nyt syödään aamiaista, sitten jatkuu maalaus ja illalla taas vähän viiniä ja hyvää ruokaa. Mukavaa on.

Mukavaa viikonloppua!

Välilasku

Joskus naurattaa tämä elämä. Ympärilläni pyörii nykyään kissoja, missä sitten olenkin. Ja yritän tässä huutaa pienellä äänellä, että minä olen koiraihminen. Olen aina ollut.

Kävin Suomessa jättämässä hyvästejä asunnolleni, entiselle kodilleni. Siellä asustaa tällä hetkellä myös kaksi kissaneitiä. Sisaruksilla takana rankka ja julma elämän alkutaival. Toinen yleensä hyvin arka ja vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva kaunotar. Mutta jostain syystä meidän kohtaamisemme oli täynnä rakkautta, heti ensi silmäyksellä - molemmin puolin. Ja nyt on oikein ikävä tätä egyptiläistä kisaajumalaa muistuttavaa, hassua suurikorvaista hurmuria. 

Lentokentällä Oulun konetta odotellessani huomasin, että en tuntenut ollenkaan kuuluvani muiden suomalaisten joukkoon. Mutta jos nuo suomalaiset olisi vaihdettu norjalaisiksi, en olisi tuntenut kuuluvani heidänkään joukkoonsa. Olen päätynyt kummalliseen ulkosuomalaiseen identiteettiin, jossa ei kuulu oikein mihinkään. Aina vieras. Onneksi ei kuitenkaan itselleen.

Ystäviä oli taas yhtä ihana nähdä. Olen onnekas, että elämässäni on kaikki nämä hienot ihmiset. Maantieteellisesti vähän kaukana, mutta kuitenkin lähellä. 

Mutta sitten: koti on täällä ja tänne oli hyvä palata. Parin päivän helle oli saanut koivut vihertämään, valkovuokkomatot täyttivät teiden pientareet, lumihuiput kuvastuivat siniseen veteen ja kurkipari oli palannut pellolle. Matka lentokentältä kotiin oli henkeäsalpaavan kaunis.

Tänään yritän kerätä voimiani, ja huomenna matka suuntautuu Trondheimin suuntaan viikonlopun taideleirille, joten hidas päivitystahti jatkuu vielä tulevan viikonlopun yli.

Voikaa hyvin!

...ja se haravalla kaiveli hampaitaan

Tänään oli hevosten hammaslääkäripäivä. Toimin hammashoitajana ja sitten vielä valvoin heräämössä. Koko päivä hurahti. Kun 600-kiloinen hevonen rauhoitetaan ja sitä joutuu vähän käsipelillä pitämään pystyssä ja päätä paikallaan, ja tämä kolmeen kertaan, niin voin sanoa, että nyt tuntuu kropassa.  

Mutta oli tosi mielenkiintoista olla mukana operaatiossa. Oli kiva eläinlääkäri, ja sain työntää käden hevosen suuhun ja kokeilla miltä hampaat tuntuu ennen ja jälkeen operaation. Vähän oli raspattavaa, mutta reikiä nolla. Ja hevoset oli n i i n kiltisti ja rauhallisesti! Kahden hammashoito jäi vielä toiseen kertaan, koska kaikki viisi eivät mahtuneet heräämöön yhtä aikaa.

Ihan mukava tapa viettää päivä, paitsi että olen lähdössä huomennaa Suomeen ja pakkaaminen ja siivoaminen ovat jääneet taas vähän viime tippaan - missä nyt ei tietenkään ole mitään uutta. Nyt juon tässä bloggailun lomassa iltakahvia ja yritän saada itseni hereille, jotta voin tehdä vielä viimeisen rutistuksen.

Kuvat on muuten eräältä aamulta kaksi vuotta sitten - menin vähän lian aikaisin antamaan aamuheiniä, niin ei porukka ei ollut vielä oikein herellä :). Ja hyvä esimerkki siitä, että edes hevoset eivät aina ole valokuvissa edukseen.

Mulla on Suomessa sen verran tiukka ohjelma, että blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, mutta haitanneeko tuo mitään :).

Aurinkoista ja keväistä viikonloppua!

Puutarhurin laulu

Eräässä facebookryhmässä eräs henkilö kommentoi puutarhakeskustelua: "Miksi kasvattaa itse, kun voi ostaa kaupasta?". 

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Samalla sitä huomaa, että kyllä sitä jotain on saanut aikaan, vaikka välillä tuntuu, että ei mitään. Eläköön valokuvat :).

 

Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti 

ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 

jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, 

jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 

panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, 

minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti 

ja ne puissasi nauravat.

Aale Tynni