Uusi vuosi, uudet kujeet?

On kyllä kummallista, miten uuden vuoden lähestyminen saa aina aikaan tunteen uuden alun mahdollisuudesta. Itse ainakin mietin aika montaakin asiaa, jotka haluaisin tehdä toisin. Ei mitään kovin suuria juttuja, mutta voisivat olla pienuudestaan huolimatta hyvinkin radikaaleja oman hyvinvoinnin kannalta. Mutta vähintään yhtä kummallista on se, miten älyttömän vaikeaa niiden pientenkin arkisten juttujen muuttaminen tai asioiden toisin tekeminen on. Ainakin minulle.

Vuoden ensimmäisen päivän euforiassa kakki tuntuu mahdolliselta: alan syödä terveellisesti, liikkua enemmän, ratsastaa, joogata, hoitaa itseäni, maalata enemmän. En osta uusia kirjoja, vaan luen kaikki ne lukemattomat lukemattomat (hauska suomen kieli!) kirjat. Teen sen, tämän ja tuon toisin, ja kohtaan tulevan kesän virkeänä, hoikkana, terveyttä hehkuvana ja raikkaana...

Jotain nimittäin tarvitsisi tehdä, ihan oikeasti, mutta kun sen noin luettelee, niin tuntuu aika haastavalta. Mutta eihän se sitä oikeasti ole - ihan mahdollisia juttuja kaikki. 

Eli ehkä uuden vuoden lupaukseni onkin se, että alan tekemään asioita, jotka saavat silmät loistamaan. Tiedän, että hevosilla on sellainen vaikutus, metsällä on sellainen vaikutus, joogallakin on sellainen vaikutus. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel.

Niin kuin niiden lukemattomien kirjojen lukeminen pitää aloittaa siitä ensimmäisestä kirjasta, ensimmäisestä sivusta ja ensimmäisestä sanasta, niin samalla tavalla pitää aloittaa kaikki. Siitä ensimmäisestä pienestä askeleesta. Heti ei tarvitse hypätä satulaan, jos satula tuntuu olevan liian korkealla, voi aloittaa siitä, että käy edes rapsuttelemassa noita hevosia ihan joka päivä - nyt sekin on usein jäänyt, kun en ole enää hoitovastuussa.  Ja se jos mikä saa silmät loistamaan.

Viime yönä oli ensimmäinen uusi vuosi pitkää aikaan, kun pystyin seisomaan ystävien pihalla ottamassa vastaan uutta vuotta ja katselemassa raketteja. Juhlittiin hyvin rauhallisesti. Arvatkaa mitä kaipasin? En suinkaan niitä menneitä kaupunkielämän uusia vuosia, kun vuoden vaihdetta juhlittiin vähän isommalla vaihteella, vaan kahta edellistä uutta vuotta, kun seisoin pimeässä pipo silmillä ja puhellen rauhoittavia hevosten rouskuttaessa heinää. 

Mutta ne raketit, niitä vihaan, vaikka ne kauniita onkin. Täällä meidänkin pienessä kylässä räjähteli siihen malliin, että joutsenet lensivät paniikissa edestakaisin pilkkopimeässä, ja se sai koko touhun tuntumaan järjettömältä. Puhumattakaan kaikista muista panikoivista eläimistä. Ainoa positiivinen asia on, että täällä pauke rajoittuu ainoastaan siihen yhteen tuntiin keskiyön kieppeillä, mutta sekin on eläimille liikaa.