Tämä kaunis, hullu maailma

Monella on varmaan ollut viime aikoina tunne, että maailma on tullut ihan hulluksi. Tai maailmankirjat menneet sekaisin ja ihmiset tulleet siinä samassa hulluksi. Vai oliko nyt muna vai kana ensin? Jos ennen ajattelin, että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää, niin nykyään ajattelen, että mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Mihinkään ei voi luottaa, mutta toisaalta samalla pitää olla avoin uskomaan asioita, jotka vielä joku aika sitten tuntuivat täysin mahdottomilta. Ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. 

Kognitiivinen dissonanssi on psykologinen termi, jolla tarkoitetaan sitä epämiellyttävää tunnetta, kun joudumme kohtaamaan asioita, jotka ovat voimakkaassa ristiriidassa sen kanssa, mihin olemme aina aikaisemmin uskoneet. Siis juuri sitä, kun mikään ei yhtäkkiä olekaan sitä, miltä se näyttää, vaan jotain ihan muuta, jolloin mieli välittömästi haluaa torjua uuden tiedon, vaikka faktat olisivat kuinka selviä ja kiistattomia. 

Tällaisessa tilanteessa voimme kieltää ja torjua kaikki uudet faktat epätosina, yrittää ylläpitää entistä uskomusmaailmaamme ja jatkaa elämäämme kuten ennenkin. Tai vaihtoehtoisesti voimme yrittää hyväksyä tuon uuden tiedon, jolloin joudumme ehkä rakentamaan kokonaan uuden sisäisen kartan ja maailmankuvan. Se saattaa tarkoittaa myös kaiken muun, vanhaan ajatusmaailmaan kytköksissä olevan tiedon kyseenalaistamista. 

Ihmisellä on synnynnäinen taipumus pysyä vanhoissa uskomuksissaan, vaikka kohtaisimme kuinka vahvoja todisteita päinvastaisesta. Tämä liittyy neurokemialliseen palkitsemisjärjestelmään: kun koemme kognitiivista dissonanssia, vaistonvarainen päätös torjua totuus ja lakaista kaikki uudet todisteet maton alle vapauttaa aivoissa tiettyjä kemikaaleja, saaden meidät tuntemaan olomme onnelliseksi ja turvalliseksi.

Huomenna on päivä, joka ravistelee monen maailmankuvaa. Miten tämä on mahdollista? Itselleni USA:n vaaleissa oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa, joista toinen valittiin. Osoittautuuko tämä vaihtoehto katastrofiksi vai vanhoja rakenteita terveellä tavalla ravistelevaksi muutokseksi, jää nähtäväksi. Emme voi sitä vielä tietää, vaikka olisimme miehestä mitä mieltä. Joka tapauksessa tämä valinta tulee taatusti ravistelemaan niin USA:n kuin maailmankin järjestystä, mutta millä tavalla? Oli muutos sitten positiivinen tai negatiivinen, niin kivuton se ei tule olemaan. 

Mutta pitää muistaa, että tämä valinta on lopultakin vain seuraus ja osa paljon suurempaa kokonaisuutta. On niin helppo syyttää Venäjää tai epäreilua vaalijärjestelmää, mutta kyse on paljon suuremmista asioista. Maailma muuttuu kiihtyvään tahtiin koska sen on pakko muuttua, ja muutos lähtee alhaalta päin. Vanhoihin illuusioihin uskominen saisi meidät tuntemaan olomme turvalliseksi, onnelliseksi ja mukavaksi, mutta se ei taida olla enää vaihtoehtona. 

Itse yritän hyväksyä sen, että minulla ei ole juurikaan vastauksia, mutta sitäkin enemmän kysymyksiä. Yritän pitää mieleni avoimena. Mitä jos? Olenko ollut ihan väärässä? Mitä on tämän kaiken takana? Mistä mikäkin alkoi? Onko lukemani tieto totta? Mistä tiedän, että se on totta? Mitä jätetään kertomatta? 

Ja sitten mennä talliin, kuunnella hevosten rouskutusta ja katsella kissanpentujen leikkiä. Keskittyä siihen, mikä pitää minut järjissäni tämän kaiken keskellä.