lauantai 18. heinäkuuta 2015

Mitä sitten jos siellä sataa ja on kylmä











Täällä on nyt satanut pari päivää ja lämpötilat on nippa nappa kymmenessä asteessa. Toissa yönä mentiin melkein nollaan. 

Mutta on tuolla valoa, vaikka ei aurinkoa olekaan. Tänään tosin aurinkokin pilkisti sadekuurojen välissä ja menin märkään metsää kameran kanssa. Söin vatsan täyteen metsämansikoita ja hengitin raikasta ilmaa. Märkä metsä tuoksuu suorastaan huumaavalle.

Kävelin pitkään metsässä kameran kanssa. Vietin aikaa hevosten luona ja äsken kävin koirien kanssa pitkällä lenkillä. Helteellä en olisi jaksanut. Tänään oli hyvä kesäpäivä säästä huolimatta. 

6 kommenttia:

  1. Minusta tämä on aivan ihana kesä, kun en ole menettänyt yhtäkään kukintaa sen takia, että välillä joudun olemaan viikon tai parikin poissa puutarhastani, kaupungissa. Viileys ja sateet pitävät huolen siitä, että kukinnat kestävät ja kasvit kukoistavat. Ihan kaikki eivät näin säännöllisistä sateista tykkää, ja epäilen, että moni tulppaani närkästyy tällaisesta kesästä, mutta se on ensi kevään murhe.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei oikein kehtaa myöntääkään, mutta itsekin pidän tällaisesta vähän epävakaisesta kesästä enemmän. Meillä oli se noin viikon hellejakso ja elämä oli kyllä tosi tukalaa - en tykkää ollenkaan kun mennään siellä komessakympissä.

      Luonnossakin kukoistaa ja on tosi vihreää. Oma kasvimaa on tosi kylmän kesäkuun takia toistaiseksi vain varjo viimevuotisesta, mutta olkoon, en jaksa siitä stressata :).

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia! Yhdyn puheisiinne, sateet ovat ihan mahtavia, koska luonto näyttää silloin parhaat puolensa. Viileässä ilmassa on hyvä hengittää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helle tainnuttaa ihmisten ja eläinten lisäksi myös värit ja tuoksut :). Luonnossa liikkuminen on näillä ilmoilla ihanaa, kovilla helteillä ei jaksa kuin istua varjossa. Mutta ihmisen mieli tarvitsee välillä myös aurinkoa, joten toivotaan vielä sitäkin :).

      Poista
    2. Mitä loisteiaita kuvia jälleen! Milloinhan oppisin kuvaamaan niin, että tuollainen vesipisara...!
      Oikeastaan mukavaa tällainen himpun alle 20 astetta.

      Poista
    3. kiitos :). Vähän kyllä onnenkantamoisia tuollaiset vesipisarat - että tarkennus osuu juuri oikeaan kohtaan.

      Mullekin sopii nykyään oikein hyvin tällainen vähän alle 20. Ikäköhän sen tekee?

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!