Hyvää uutta vuotta 2016!

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet monessakin mielessä melkoista vuoristorataa ja sen takia ei blogikaan ole juuri päivittynyt. On tapahtunut paljon hyvää, mutta myös hankalia asioita, ja olen käynyt läpi melkoisen psyykkisen prässin - enkä ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Olen todellakin joutunut kohtaamaan omia syviä pelkojani. Miettimään sitä, milloin ja mihin asti joustaa ja milloin sanoa ei. Missä ovat omat rajani, missä vastuuni. Yrittänyt tehdä eroa ihmisen ja tämän tekojen välillä. Olla luja, mutta pysyä pehmeänä, niin kuin Tommi Taberman on runossaan sanonut. Toisen syyttämisen sijaan yrittänyt miettiä omia reaktiotani, koska se on se ainoa asia, jolla oikeasti on merkitystä. Ollut syvästi kiitollinen viisaista ystävistäni. 

Mutta uskon, että elämä laittaa meidät tiukkoihin paikkoihin jostain syystä. Jotta saisimme mahdollisuuden oppia itsestämme jotain tärkeää ja mahdollisuuden kehittyä. Ei tämä kaikki ole sattumanvaraista, vaikka siltä joskus tuntuukin. Eikä todellakaan aina helppoa. Tiedän, että on vähän tylsää, että en voi lähteä availemaan tapahtumien kulkua sen tarkemmin, mutta ehkä palaan niihin vielä. Kaikki on vielä liian kesken ja liian henkilökohtaista, jotta pystyisin asioista sen tarkemmin puhumaan.

Ehkä tässä kävi niin, että olin taas jämähtänyt paikoilleni näennäisen turvalliseen tilaan, joten elämä pakottaa minut liikkeelle ja tekemään valintoja. Mitä tiukemmin olemme tarrautuneet vanhaan, sitä voimakkaamman potkun tarvitsemme. Joskus, ja aika useinkin, on nimittäin niin, että muutoksen ja uuden pelossa tarraudumme myös huonoihin olosuhteisiin, ihmissuhteisiin tai vaikkapa työpaikkoihin. Tuttu tuntuu turvalliselta, vaikka se olisi meille kuinka vahingollista tai hyödytöntä. 

Tuleva vuosi alkaa tosi mielenkiintoisesti ja tulee muuttamaan paljon. Merkittävin juttu on se, että aloitan ensi viikolla ihan "oikeissa", ammattiani vastaavissa töissä. Olen tästä mahdollisuudesta tosi iloinen, ja odotan jännityksellä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.  

Hevostenkin kanssa tulee muutoksia, mutta ne ovat vielä ihan auki ja niistäkin enemmän tuonnempana. Ja kun yksi tai kaksi asiaa elämässä muuttuu, saattaa se tuoda mukanaan muutakin, mutta se jää nähtäväksi. Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että olen menossa parempaa kohti. Odotan tulevaa vuotta innolla ja ilolla.

Ja blogi sitten - tähänkin kaipaisin vähän muutoksia, mutta katsotaan. Jatkan tätä varmaan muodossa tai toisessa. Juuri nyt en kuitenkaan halua/ pysty/ jaksa ottaa tästä mitään stressiä. Minua kuitenkin ilahduttaa, että täällä edelleen riittää uskollisia kävijöitä ja kommentoijia. Lämmin, lämmin kiitos kaikille teille!

***

Aurinko tuokoon sinulle uutta energiaa päivisin,

kuu korjatkoon sinut pehmeästi öisin,

sade huuhdelkoon pois huolesi,

tuuli puhaltakoon uutta voimaa olemukseesi,

Käyköön kulkusi lempeästi läpi maailman 

ja sallittakoon sinun tuntea sen kauneus 

kaikkina elämäsi päivinä.

Hyvää uutta vuotta 2016!

Hyvää Joulua!

Hengissä ollaan, vaikka blogin puolella on ollut hiljaista. Käyty joulumyyjäiset, kirkon joulukonsertit ja ihan perinteiset jouluostoksetkin. Ulkona vielä maa valkoisena, mutta nyt mennään taas plussan puolella.

Täällä kotona ei kummempaa joulutunnelmaa ole. Lahjat katoavat kohta matkalaukun uumeniin ja joulu menee Suomen puolella läheisten luona. 

Ylihuomisesta lähtien päivä alkaa pitenemään, ensimmäinen siemenluettelo putosi jo postilaatikkoon, ja pian alkaa taas matka kohti valoa. Joulu merkitsee meille kaikille vähän eri asioita, mutta talvipäivän seisaus on mielestäni myös juhlimisen arvoinen hetki vuoden kierrossa - siitä kirjoitin enemmän viime vuonna.

Nyt on hyvä pysähtyä hetkeksi ja toivotankin teille kaikille

Oikein rauhallista ja levollista joulun aikaa, kuinka sen sitten vietättekin !

Hyvien ihmisten hyvät teot

Taas eletään vuoden hämärintä aikaa. Yksi leuto päivä sulatti lunta ja pakkanen sen taas jäädytti - nyt on todellinen pääkallokeli. Jätänkin suosiolla väliin niin kylämme joulumyyjäiset kuin adventtikirkonkin ja vietän ensimmäistä adventtia ihan täällä kotona. Violetti adventtikynttilä palaa lipaston päällä ja radiossa soi joululaulut. Huomenna vaihdan sitten radiokanavaa ja kuuntelen joululauluja seuraavan kerran vasta jouluna. Ainakin yritän.

Mutta nyt täällä on oikein tunnelmallista. Hevoset rouskuttavat ulkona päiväheiniään, kissat nukkuvat ja kynttilät palavat. Kaikki on ihan hyvin, juuri nyt.

Maailmalla ja politiikassa kuohuu mutta antaa kuohua. Median täyttää pahuus, ennakkoluuloisuus, itsekkyys, valehtelu ja oman edun tavoittelu. Ja ne tavallisten ihmisten tekemät pienet hyvät teot jäävät uutispimentoon.

Kuten vaikka se, kuinka ystäväni kielitaidoton isä oli koiraa ulkoiluttaessaan löytänyt märän ja palelevan nuoren miehen jätesäkin alta pohjoissuomalaisen kaupungin puistosta. Mies oli Sri Lankasta, ja yrittämässä perheensä luo Norjaan. Ystäväni isä vei tämän kotiinsa, lämmitti saunan ja antoi ruokaa. 

Tavallinen suomalainen mies, joka istuu usein jäähallissa kannustamassa suosikkijoukkuettaan. Juuri sellainen mies, joka voisi yhtä hyvin seistä mielenosoituksessa huutamassa Suomea suomalaisille. Mutta hän on valinnut toisin. Tekee aamiaista vastaanottokeskuksessa ja vie apua tarvitsevia kotiinsa lämmittelemään. Tekemättä siitä mitään numeroa, koska niin kuuluu tehdä. Lähimmäistä pitää auttaa. Eikä hän ole ainoa, hyvien ihmisten hyvät teot eivät vain ylitä uutiskynnystä. 

Hyvää ensimmäistä adventtia.

Se taitaa olla sitten talvi...

Talvi tuli  yhtäkkiä ja tilaamatta. Lumi satoi samana päivänä kun palasin lomaltani ja sen jälkeen pakkanen onkin pysytellyt tuolla kymmenessä asteessa. Autoa pitää lämmittää ja sisälläkin meinasi tulla vilu, kun lattialämmitys reistaili.

Aurinko on painumassa vuorten taakse pariksi kuukaudeksi ja jaksaa paistaa tähän pihaan enää hetken aamupäivisin. Mutta jos aurinko ei paistakaan, niin aamuinen tähtitaivas kyllä korvaa sen. Kun kävin aamukuudelta antamassa hevosille aamuheinät, kuu oli jo painut vuorten taakse ja tähtitaivas oli käsittämättömän upea. Seisoin pitkään linnunradan alla ja ihmettelin universumin kauneutta. Kaikki täällä maapallolla tapahtuva ruma ja paha, puhumattakaan omista pikkumurheista, tuntui hetken olevan kovin pientä sen suuruuden rinnalla.

Jos itse vielä vähän arastelen tuota äkillistä kylmyyttä, niin hevosia ja hevostyttöjä se ei tunnu häiritsevän. -12 ja hyytävä tuuli päälle, mutta mitä siitä. Se on sitä norjalaista sisua.

Edelleen Roomasta

Ajattelin, että kirjoitan sitten kotona juttuja Roomasta. Mutta jos Roomaa kokiessa Norja tuntui olevan tosi kaukana, niin sama toimii myös toisin päin:  kun tulin tänne talvisten joulukorttimaisemien keskelle, tuntuu Rooma olevan valovuoden päässä. Ei ainoastaan toisessa maassa, vaan kokonaan toisessa universumissa. On vaikea käsittää, että vielä reilu viikko sitten nojailin Ponte Siston sillankaiteeseen ja yritin imeä itseeni viimeisenä iltana tuota viimeisen kuvan maisemaa ja tunnelmaa. 

Kuvat on suttuisia, hämäriä ja rakeisia, mutta niin on Roomakin. Ja silti niin hurmaava. Mutta oma perspektiivini on tietenkin turistin. Kun juttelin paikallisten kanssa, heidän kokemansa todellisuus on aika lailla toinen. Heille Rooma on myös turisrimassoja, ruuhkia, kaupungin rappeutumista, jäteongelmia, mafiaa, korruptiota, byrokratiaa ja rikollisuutta. 

Käsilaukusta kannattaa pitää kiinni, mutta siitä huolimatta vihannestorin hampaaton mummo antoi rahani takaisin, kun meinasin maksaa vihanneksista ihan liikaa. Nyt pahimman turistikauden ulkopuolella, roomalaiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä - tällä reissulla en tavannut yhtään silmiään pyörittelevää tai erityisen tylyä tarjoilijaa tai myyjää.

***

Viime viikolla kävelin ystäväni kanssa Trasteveressa ja erään rakennuksen edessä seisoi sotilaita rynnäkkökivääreineen. Ystäväni sanoi enteellisesti, että olisi hirveää, jos joku alkaisi yhtäkkiä ampua. Sanoin silloin, että yhtä lailla katolta voisi pudota nyt ruukku jomman kumman päähän. Perjantaina Pariisissa joku alkoi ampua. Se olisi voinut tapahtua Roomassakin. Tai Oslossa.

Kun ajoin lentokentältä kotiin, keli oli hirveä ja keskellä tietä vastaan tullutta bussia väistäessäni autoni lähti heittelehtimään. Sain kuitenkin pidettyä sen tiellä enkä törmännyt vastaantuleviin, koska niin oli tarkoitus. Minun aikani ei ollut vielä.