Juo kuravettä päälle

Edellisestä postauksesta on hujahtanut kaksi viikkoa, hups vain. Pieni ääni on nakuttanut takaraivossa, että pitäis kirjoittaa, mutta ei vain ole ollut inspiraatiota, ei sitten yhtään. Olen tässä tän illan aikana pyöräyttänyt aika lailla koko asunnon ympäri: sohva on käynyt joka seinällä ja keskellä lattiaakin, samoin tietenkin kaikki muutkin huonekalut, joten eiköhän tässä yksi blogipostauskin synny samaan syssyyn.

Tämän kahden viikon aikana täällä on ollut ihanan keväisiä ja aurinkoisia päiviä, mutta yleensä niitä on seurannut sitten jonkin sortin myräkkä, ja taivaalta on tullut kaikkea mahdollista, kaikissa mahdollisissa olomuodoissa. Vähän on meinannut ahdistaa kun kevät etenee niin kovin hitaasti, mutta tänään bongasin ensimmäiset sinivuokot ja peipon laulu täytti ilman, joten kyllä kai se tästä. 

Muuttoprosessi kaikkineen on vaatinut veronsa ja vointi on ollut vähän hutera. Ensin oli niskat niin jumissa, että päänsärystä ei meinannut tulla loppua, ja sitten iski vielä flunssa. Nyt flunssa alkaa olla selätetty ja energiaakin ihan eri tavalla. 

Kissatilanne on aika lailla ennallaan.  Hidasta siedättämistä. Lille Venn asuu oikein tyytyväisenä yksiössään, mutta pääsee pari kertaa päivässä tänne "isolle puolelle" oleskelemaan - silloin tosin Ines ja Ivar saavat nukkua päiväuniaan makuuhuoneen oven takana. Mulla ei ole toistaiseksi ollut yksinkertaisesti energiaa aloittaa lähempää tutustuttamista, mutta pakko tässä on pikkuhiljaa edetä siihen suuntaan - menee muuten vähän hankalaksi tämä elämä. Olen kuitenkin aika toiveikas asian suhteen - se vaan vaatii vähän työtä. 

Eilen oli vauhdikas päivä kun olin lähdössä ystävän voittamalle safarille Afrikkaan, hakemaan ilmaisia taimia taimimyymälästä, onnittelemassa ystävää hevosen hankinnasta ja kaikkia muitakin uskomattomista onnenpotkuista. Tiesin kyllä, että on aprillipäivä, mutta kaikki meni läpi - ihan kaikki :D.

Aurinkoista huhtikuuta!

Suloiset kevätaamut

Voi tätä aurinkoisten kevätaamujen autuutta, kun aurinko paistaa sisään asuntoon jo ennen aamukahdeksaa. Vapaapäivä, kuppi kahvia ja auringossa nuokkuvat kissat. Pakko tarttua kameraan, ja pakko oli eilen tarttua pitkästä aikaa myös maalausvälineisiin. Tälle viikolle luvattu aurinkoa ja kymmenen astetta lämmintä. 

Takana pitkä talvi, joka laittoi koko elämän aika lailla ympäri ja uusiksi. Jotkut asiat jäivät taakse, mutta ne tärkeimmät säilyvät ja tilalle tuli paljon uutta, josta ei vielä puoli vuotta sitten ollut aavistustakaan. 

Jos joskus, niin nyt pitää ottaa hetkestä kiinni. Nämä kevätaamut ovat täällä taas vain hetken.

Hups...

Minähän olen kuvitellut syöttäväni viimeisen viikon ajan Lille Veniä tuohon portaille. Olen toki tiennyt, että siinä käy joku muukin syömässä. Eilen kun Lille Venn siirtyi sisäruokintaan, päätin lopettaa tuon ulkoruokinnan, etteivät muut kissat turhaan opi etsimään ruokaa tästä minun rappusiltani.

No äsken ihmettelin kun Ivar oli levoton. Menin katsomaan ulos ja siellä olikin kovin äkäinen rouva vastassa. MISSÄ RUOKAKUPPI????? Se oli tunkemassa ovesta väkisin sisään häntä sahanpuruissa. NÄLKÄ!!!! Pitkäkarvainen versio Lille Venistä, "hieman" erikoisella nenän värityksellä. Mietinkin jossain vaiheessa, että kuulenko jostain naukumista?

Tämä on nyt sitten se kissa, joka ei ole suostunut muuttamaan tuonne tien toiselle puolelle ravitallin mukana, vaan on jäänyt majailemaan tähän pihaan. Siis kotoisin samalta ravitallilta kuin Lille Venn ja saattaa olla peräti sen sisko. Pakkohan sille oli antaa ruokaa, kun sekin päätti ryhtyä kesyksi...  ihan pakko. En vain voinut vetää ovea sen nenän edestä kiinni, oli sen verran tomera tapaus.

Sisälle en kuitenkaan päästänyt, vaikka oli kovasti tulossa. Ainakaan vielä...

Hullu kissanainen

Tässähän kävi nyt sitten niin, että ajeltiin viime viikko Lille Venin kanssa edestakaisin tämän ja entisen kodin väliä. Siellä se istui auton takapenkillä kiltisti. Tai oikeastaan ajeltiin toiseen suuntaan, toiseen suuntaan se juoksi itse. 

Kyllä se yritti. Ja minä yritin tehdä sopeutumisen mahdollisimman helpoksi. Mutta heti kun se jäi yksin tuonne portaille istumaan, jostain metristen hankien keskeltä materialisoitui sitä kaksi kertaa isompi kolli ärhentelemään. Ymmärtäähän sen - ei tuntunut oikein turvalliselta.

Eilen tuli sitten ultimatum sieltä edellisestä kodista: nyt tuo musta kissa lähtee lopullisesti. Mitäs siinä. Laitoin vierashuoneen kuntoon ja hain ensimmäisen vieraamme tänne meidän kanssa asumaan. 

Nyt se asuu tuolla huoneessaan, niin kuin olisi aina ollut sisäkissä. On hiirenhiljaa yksin ollessaan, kehrää kuin rukki kun menen sitä katsomaan, syö hyvin ja käy hiekkalaatikolla, niin kuin olisi tehnyt sitä aina. Yrittää sanoa, että katsos nyt, tätähän minä olen yrittänyt kertoa jo kaksi vuotta! Ivar ja Ines ei ole oikeastaan moksiskaan - kyseessähän on kuitenkin entinen lähinaapuri.. 

Vähän aikaa mennään näin ja sitten pikkuhiljaa aletaan opettelemaan yhteiseloa ja yritetään päästä turvallisesti ihan kosketusetäisyydelle näiden muiden kanssa.

En kyllä ollut suunnitellut kolmea kissaa, en todellakaan. Minähän olen koiraihminen, herranjestas! Mutta joskus meiltä ei vain kysytä :).

Ja jos joku uudempi lukija ihmettelee, että mikä ihmeen Lille Venn, niin herran tarinan voi lukea täältä.

Kevät keikkuen tulevi

Olen muistaakseni otsikoinut ihan samalla tavalla myös jonain aikaisempana keväänä. Lupaavasti alkanut aikainen kevät muuttui viikon mittaiseksi lumisateeksi, ja nyt uutta lunta on tullut varmaan jo puolisen metriä. Jos linnut ei visertelisi niin optimistisesti, niin itsellä alkaisi usko loppua.

Lumisateesta huolimatta lähdin tänään päiväkävelylle ja napsin teille samalla kuvia tästä uudesta asuinympäristöstä. Kaunista on täälläkin, ja itseäni jaksaa aina vaan ihastuttaa nuo vuoren rinteillä kiipeilevät sumut tai pilvet, miksi niitä nyt kutsuukaan. 

Muutenkin elo tässä uudessa kodissa tuntuu päivä päivältä paremmalta ja olo levolliselta. Hirveästä muuttoruljanssista huolimatta tunnen itseni pirteämmäksi kuin aikoihin. Henkinen stressi väsytti paljon enemmän kuin tämä viime aikainen fyysinen ponnistelu. 

Tilan isäntä kertoi tänään, että heillä on sitten kompostori, että saan hyvää multaa keittiöpuutarhaani... siihen, jonka olin päättänyt tänä vuonna jättää väliin. Mutta saas nähdä... puutarhakirjat on nostettu jo laatikoista hyllyyn...