lauantai 16. tammikuuta 2016

Talvi








Nyt ei ole epäilystä vuodenajasta, täällä on Talvi. Sellainen vanhanaikainen, kunnon talvi. On lunta ja on pakkasta ja kauniita maisemia. Ainoa ongelma on, että en oikeastaan ole talvi-ihminen. Ainakaan erityisemmin. 

Tähän aikaan vuodesta mieleen hiipii ajatus, että olisiko sitä voinut muuttaa jonnekin muualle? Miksi ihminen, joka ei pidä talvesta, on muuttanut tänne talviurheilumaahan? Jos voisin vielä lähettää jonkin toiveen universumille, niin ehkä sen, että jossain vaiheessa elämääni voisin nauttia pohjoisen valoisista kesistä, mutta viettää talveni jossain lämpimässä. Kuuleeko yläkerta? Tiedän, että olen saanut jo tosi paljon, mutta onnistuisiko vielä tällainen toive mitenkään? 

Mutta sitä odotellessa: samalla kun talvi tuntuu vain kiristävän otettaan, aurinko nousee vääjäämättä korkeammalle ja alkaa hiipiä takaisin näihin laaksoihin. Ja sillehän edes talvi ei voi mitään. Tässä on viivytystaistelu käynnissä, mutta auringon voitto on varma.

Muuttokin lähestyy. Sen verran aikataulut ovat venyneet, että mulla on aikaa muuttaa helmikuun loppuun, joten ei tässä vielä mikään kiire ole. Kävin vielä uudestaan katselemassa uutta taloani ja totesin, että siitä tulee mukava koti. Se on vähän kulahtaneenpi ja kuluneempi kuin tämä, mutta sen myötä myös charmikkaampi. 

Kun sain tietää, että joudun tästä muuttamaan, tapahtui mielenkiintoinen ilmiö. Tämä koti muuttuikin mielessäni hyvin pian "vain" asunnoksi, ja se uusi paikka on alkanut muuttua mielessäni jo kodiksi.  En tunne mitään haikeutta joutuessani jättämään tämän talon (nyt ei puhuta hevosista). Koska ei koti ole riippuvainen seinistä eikä oikein mistään ulkoisesta. Koti on lopultakin mielessä. Koti on se paikka, jossa on turvallista ja hyvä olla. 

Hyvää viikonloppua!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Elämän pyörteissä




Ensimmäinen työpäivä takana, viimeisessä kuvassa maisema toimiston ikkunasta. Saan kyllä työskennellä jopa täkäläisittäin aika hienoissa maisemissa! (muokattu: lisätty kaksi kuvaa paikasta) .Olin varautunut siihen, että ensimmäisen päivän jälkeen olisi hämmentynyt ja epävarma olo, olisin lopen uupunut kaikesta uudesta ja etenkin solmussa kielen kanssa. Mutta ei. Ensimmäisen päivän jälkeen olin lähinnä iloinen ja positiivinen. Ihmiset olivat supermukavia ja kielikin sujui yllättävän hyvin. Luulen, että minulla tulee olemaan tosi kiva työ ja työyhteisö. Paikka, jossa osaamistani arvostetaan ja jossa saan sitä käyttää. Olen tosi, tosi kiitollinen.

Kun tässä kerran kirjoitin, että muutoksista seuraa yleensä uusia muutoksia, niin juu, niin kävi nytkin. Lauantai-iltana sain kuulla, että joudun muuttamaan tästä asunnosta. Asia tuli yllättäen, mutta olin lähinnä helpottunut. Olin itsekin vähän hämmentynyt omasta reaktiostani. Ahdistuksen tai paniikin sijaan tuntuikin siltä, että pystyin pitkästä aikaa hengittämään vapaasti. Oli siis aika jatkaa matkaa. Totuuden nimissä olisin muuttanut tästä jo aikaa sitten, ellei olisi noita hevosia, ja nyt tuo vaikea ratkaisu tehtiin puolestani. Hevosten kohtalo toki huolestuttaa, mutta luulen, että niidenkin suhteen tulee vielä uusia käänteitä, eikä tiemme lopullisesti eroa.

Myös uuden kodin löytyminen ehti huolestuttaa hetken aikaa, mutta kauan ei tarvinnut miettiä.  Kiitos paikallisten ystävien, kävin jo tänään katsomassa uutta asuntoa ja tein uuden vuokrasopimuksen. Kuinka ollakaan, naapuritilan pihapiiristä oli vuokralainen lähtenyt juuri sopivasti, ja saan sieltä samankokoisen, kivan ja mukavan asunnon.  Se ei ole täällä suinkaan itsestään selvää, koska vapaita vuokra-asuntoja ei yleensä ole. Siellä on ratsastuskenttä ikkunan takana, joten hevosia riittää ympärilläni sielläkin. Olin siis tämänkin suhteen tosi onnekas. 

Vielä ennen joulua revin suurin piirtein hiuksiani, kun kaikki tuntui olevan umpisolmussa ja tosi raskasta, ja hups vaan, muutamaa viikkoa myöhemmin kaikki on yhtäkkiä paremmin kuin hyvin. 

Välillä kyllä tuntuu, että tuolla yläkerrassa joku järjestelee näitä palikoita naureskellen partaansa. Jään jännityksellä odottamaan, mitä seuraavaksi...

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet

...ja uusi banneri. Oli pakko se muuttaa - tuntui ihan siltä. Ja juuri tuo kuva kuvastaa tämänhetkisiä tuntemuksiani. Ja muistuttaa itseäni siitä tunteesta, kun syksyllä istuin tuolla vuorella. Onhan tuo vähän iso ja mahtava (kun en osaa sitä pienentää...), mutta yritän sitä tuunailla sitten sopivan hetken tullen :).

Tein muuten blogiin liittyen yhden uudenvuodenlupauksen: jos ja kun jaksan kirjoitella tänne, niin yritän päivitellä juttuja myös facebookin puolelle. Nyt sen päivitys on ollut luokkattoman huonoa.

Ja kun nämä monenlaiset uudet tuulet saavat energian taas virtaamaan, niin kirjoittelen varmaan täälläkin ahkerammin. 







torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2016!



Viimeiset pari kuukautta ovat olleet monessakin mielessä melkoista vuoristorataa ja sen takia ei blogikaan ole juuri päivittynyt. On tapahtunut paljon hyvää, mutta myös hankalia asioita, ja olen käynyt läpi melkoisen psyykkisen prässin - enkä ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Olen todellakin joutunut kohtaamaan omia syviä pelkojani. Miettimään sitä, milloin ja mihin asti joustaa ja milloin sanoa ei. Missä ovat omat rajani, missä vastuuni. Yrittänyt tehdä eroa ihmisen ja tämän tekojen välillä. Olla luja, mutta pysyä pehmeänä, niin kuin Tommi Taberman on runossaan sanonut. Toisen syyttämisen sijaan yrittänyt miettiä omia reaktiotani, koska se on se ainoa asia, jolla oikeasti on merkitystä. Ollut syvästi kiitollinen viisaista ystävistäni. 

Mutta uskon, että elämä laittaa meidät tiukkoihin paikkoihin jostain syystä. Jotta saisimme mahdollisuuden oppia itsestämme jotain tärkeää ja mahdollisuuden kehittyä. Ei tämä kaikki ole sattumanvaraista, vaikka siltä joskus tuntuukin. Eikä todellakaan aina helppoa. Tiedän, että on vähän tylsää, että en voi lähteä availemaan tapahtumien kulkua sen tarkemmin, mutta ehkä palaan niihin vielä. Kaikki on vielä liian kesken ja liian henkilökohtaista, jotta pystyisin asioista sen tarkemmin puhumaan.

Ehkä tässä kävi niin, että olin taas jämähtänyt paikoilleni näennäisen turvalliseen tilaan, joten elämä pakottaa minut liikkeelle ja tekemään valintoja. Mitä tiukemmin olemme tarrautuneet vanhaan, sitä voimakkaamman potkun tarvitsemme. Joskus, ja aika useinkin, on nimittäin niin, että muutoksen ja uuden pelossa tarraudumme myös huonoihin olosuhteisiin, ihmissuhteisiin tai vaikkapa työpaikkoihin. Tuttu tuntuu turvalliselta, vaikka se olisi meille kuinka vahingollista tai hyödytöntä. 

Tuleva vuosi alkaa tosi mielenkiintoisesti ja tulee muuttamaan paljon. Merkittävin juttu on se, että aloitan ensi viikolla ihan "oikeissa", ammattiani vastaavissa töissä. Olen tästä mahdollisuudesta tosi iloinen, ja odotan jännityksellä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.  

Hevostenkin kanssa tulee muutoksia, mutta ne ovat vielä ihan auki ja niistäkin enemmän tuonnempana. Ja kun yksi tai kaksi asiaa elämässä muuttuu, saattaa se tuoda mukanaan muutakin, mutta se jää nähtäväksi. Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että olen menossa parempaa kohti. Odotan tulevaa vuotta innolla ja ilolla.

Ja blogi sitten - tähänkin kaipaisin vähän muutoksia, mutta katsotaan. Jatkan tätä varmaan muodossa tai toisessa. Juuri nyt en kuitenkaan halua/ pysty/ jaksa ottaa tästä mitään stressiä. Minua kuitenkin ilahduttaa, että täällä edelleen riittää uskollisia kävijöitä ja kommentoijia. Lämmin, lämmin kiitos kaikille teille!

***

Aurinko tuokoon sinulle uutta energiaa päivisin,
kuu korjatkoon sinut pehmeästi öisin,
sade huuhdelkoon pois huolesi,
tuuli puhaltakoon uutta voimaa olemukseesi,
Käyköön kulkusi lempeästi läpi maailman 
ja sallittakoon sinun tuntea sen kauneus 
kaikkina elämäsi päivinä.




Hyvää uutta vuotta 2016!



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!








Hengissä ollaan, vaikka blogin puolella on ollut hiljaista. Käyty joulumyyjäiset, kirkon joulukonsertit ja ihan perinteiset jouluostoksetkin. Ulkona vielä maa valkoisena, mutta nyt mennään taas plussan puolella.

Täällä kotona ei kummempaa joulutunnelmaa ole. Lahjat katoavat kohta matkalaukun uumeniin ja joulu menee Suomen puolella läheisten luona. 

Ylihuomisesta lähtien päivä alkaa pitenemään, ensimmäinen siemenluettelo putosi jo postilaatikkoon, ja pian alkaa taas matka kohti valoa. Joulu merkitsee meille kaikille vähän eri asioita, mutta talvipäivän seisaus on mielestäni myös juhlimisen arvoinen hetki vuoden kierrossa - siitä kirjoitin enemmän viime vuonna.

Nyt on hyvä pysähtyä hetkeksi ja toivotankin teille kaikille


Oikein rauhallista ja levollista joulun aikaa, kuinka sen sitten vietättekin !