Mitä rakastan

Rakastan sateisia päiviä, kun pilvet putoavat alas vuoren rinteille. Huiput ja rinteet katoavat  sumuun ja ilmestyvät taas näkyviin. Yhtä paljon rakastan näitä aamuja sateen jälkeen. Kun sumu lepää vielä laakson yllä, mutta aurinko alkaa murtautua sumun läpi ja sininen taivas kuultaa pilviverhon läpi. 

Eilen oli Norjan kansallispäivä. Jätin juhlat väliin ja keskityin taiteen tekemiseen ateljeessamme, mutta mietin paljonkin, miksi haluan asua täällä. Ja yksi asia yli muiden on Norjan ihmeellinen, maaginen, mystinen, lumoava luonto. 

Ja tietenkin nämä ihmeelliset hevoset.

Gratulerer med dagen Norge. Päivän myöhässä. 

Kuvat napattu instagramistani. Tervetuloa seuraamaan sinnekin.

Wabi-sabi

Toisinaan haluan paeta tätä tavarapaljoutta ja mennä istuskelemaan tuonne sittemmin ravintolaksi muutettuun vanhaan navettaan. Siellä on onnistuttu ihailtavan hyvin säilyttämään paikan alkuperäinen henki ja tunnelma, eikä sitä ole korjattu hengettömäksi. Siellä on ainutlaatuinen tunnelma silloin, kun se on täynnä kynttilänvaloa ja puheensorinaa, mutta  erityisesti tyhjänä ja hiljaisena näin talven jälkeen. 

Kävin siellä tänään kameran kanssa, ja tuo tila edustaa monelta osin wabi-sabia parhaimmillaan. Siellä tuntee hyvällä tavalla olevansa osa ajan virtaa: olemme täällä vain käymässä, ei enempää eikä vähempää.

Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, joka yhdistetään usein zenbuddhalaisuuteen. Käsitettä kuvataan usein epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi, sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. (Wikipedia) 

Minulle se edustaa rauhoittavaa vastapainoa kaiken tämän materian ja tavarapaljouden keskellä. Kaiken väliaikaisuudessa piilevää rauhaa.

Robyn Griggs Lawrence on kirjoittanut wabi-sabista seuraavasti (vapaasti käännettynä):

"Wabi-sabi ymmärtää harmaan joulukuisen maiseman herkän ja karun kauneuden, sekä hylätyn rakennuksen tai ladon tuskallisen eleganssin. Se ylistää  rakoja ja halkeamia, lahoa ja muita jälkiä, mitä aika, sää ja käyttö jättää jälkeensä. Wabi-sabin havaitseminen on ainutlaatuisen kauneuden näkemistä siinä, mikä ensisilmäyksellä näyttää  rumalta ja ränsistyneeltä.

Wabi-sabi muistuttaa meitä siitä, että olemme kaikki läpikulkijoita tällä planeetalla; että kehomme, niin kuin kaikki materiaalinen maailma ympärillämme, on palautumassa taas tomuksi. Luonnon kiertokulku, rappeutuminen ja eroosio ilmentyvät kuluneissa reunoissa, ruosteessa tai ihon maksaläiskissä. Wabi-sabin kautta voimme oppia ymmärtämään sen loiston ja melankolian, joka piilee näissä ohikiitävän ajan merkeissä."

(Löydät koko englanninkielisen artikkelin täältä.)

Rauhoittavaa helatorstaita. Itse ajattelin viettää sen siivoten ja miettien, mihin tarvitsen kaikkea tätä tavaraa. Miksi tunnen  tarvetta takertua materiaan, vaikka toisaalta kaipaan yksinkertaisuutta ja selkeyttä? Tuottaisiko luopuminen tuskaa, vai ehkäpä vapautta ja rauhaa?

Pääskyset ovat täällä!

Olen ahertanut kaksi päivää kasvimaani kimpussa. Perustanut perunapenkin ja istuttanut perunat. Aloittanut toisen älyttömän projektin vain huomatakseni, että siinä ei ole mitään järkeä. Huomisen joudun käyttämään sen korjaamiseksi. Sellaista on puutarhahulluus. Tarinoita myös siitä, mikä ei onnistunut.

Mutta elämä ei ole ollut pelkkää raatamista. Vein työmaalleni puutarhatuolin ja ison termoksen täynnä kahvia. Istuin auringossa ja hengittelin leutoa kevättuulta. Seurustelin kissojen ja hevosten kanssa. Soitin Äidilleni ja join äitienpäiväkahvit etänä äitini, siskojeni ja kummityttöni kanssa.

Ja taivaalla kasvimaan päällä lensi ensimmäinen pääskynen.

Toivottavasti kaikilla äideillä oli hyvä äitienpäivä. Ja hyvä päivä kaikilla muillakin.

Ps. Norjan televisisossa kerätään juuri nyt rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien hyväksi. Siellä pyydettiin apua, jotta eloonjääneet voisivat jäädä eloon. Apua tarvitaan edelleen. Joko Punaisen Ristin tai jonkin muun järjestön kautta. Jos haluaisit auttaa, mutta et ole vain saanut vielä aikaiseksi, tee se nyt. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Antoisia kevätpäiviä

Tässä viimeiset päivät kuvapäiväkirjan muodossa. 

Olen ollut täällä taas kotimiehenä ja lenkittänyt Ajaxia ja Zaloa keväisissä metsissä. Joka päivä vihertää vähän enemmän. Luulen,  ja olen aika varma, että koirat nauttivat keväästä ja keväisestä metsästä vähintään yhtä paljon kuin me ihmiset.

Eilen Norjassa liputettiin toisen maailmansodan päättymisen johdosta. Täällä päivää kutsutaan Frigjøringsdageniksi, koska silloin päättyi myös Norjan miehitys. Me tehtiin "naapurin rouvien" kanssa reissu Fagernesiin ja pysähdyttiin matkalla syömään vohvelit. En muuten ihan heti keksi mitään norjalaisempaa välipalaa kuin vohvelit rømmen (paikallinen kermaviili) ja hillon kanssa. Tai no vohvelit brunostilla eli sillä ruskealla juustolla, jonka itse jätän vohveleiden kanssa väliin. Ainakin toistaiseksi olen jättänyt. 

Löysin kuin löysinkin siemenperunoita (ei ihan helppo juttu), ja tänään olen sitten kääntänyt itselleni perunapeltoa lapiovoimin. Piti tehdä ihan pikkuinen perunamaa, mutta siitä näyttää tulevan nyt sitten vähän isompi :). Ja norjalaiset hämmästelee moista hulluutta. 

Lucy kissa oli seurana ja lämmitti apunani porkkanansiemeniä (!), ja hevoset seurasivat silmä tarkkana jokaista liikettäni.

Mukavia kevätpäiviä siis. Nyt kun vielä pääsee saunaan ja syömään, niin ei voi valittaa. Elämä tuntuu oikein hyvältä sekä sielussa että ruumiissa. 

Mukavaa viikonloppua teillekin!

Muokkailua ja vähän infoa

Vanha banneri palasi - oli sitä ikävä. Se kuvaa jotenkin niin hyvin tätä paikkaa ja tätä elämää täällä. Muutenkin vähän muokkailin ulkoasua ja pahoittelen siitä mahdollisesti aiheutunutta häiriötä. 

Saattaa myös olla, että tänne sivupalkkeihin ilmestyy jatkossa vähän mainoksia. Pahoittelen jo etukäteen, jos se jotakuta häiritsee. Kokeilen ainakin, miltä se tuntuu ja miten se toimii. Teksteissä maksettua tuotemainontaa ei edelleenkään ole. 

Muistutan vielä, että Saman otavan alla on instagramissa, joten tervetuloa seuraamaan kaikki halukkaat ja kiinnostuneet. Löytyy nimellä Saman otavan alla tai linkkinä tuolla oikeassa sivupalkissa.

Täällä sataa lorottaa edelleen ja maisema muuttu koko ajan vihreämmäksi, mutta ei sinne hirveästi viitsi lähteä kuvailemaan, joten kuvat ovat siltä taannoiselta pieneltä metsäseikkailulta tuonne lähimetsään.

Nyt lohisoppaa syömään (sopii tähän keliin) ja sitten taidekerhon ateljeeseen kokeilemaan uusia juttuja :). 

Mukavaa torstaita!