Tänään käveltiin aamulla melkein taivaaseen, Ajax ja minä. Täällä alhaalla maailma oli sumun peitossa, mutta pikkuhiljaa ylöspäin mennessä taivas selkeni, ja yhtäkkiä yläpuolella aukeni sininen taivas.
Oltiin retkellämme pari tuntia, ja ulkona oli suorastaan pakahduttavan kaunista - niin sumussa, kuin sumun yläpuolellakin. Kuvasin kännykälläni melkein sata kuvaa… Tosin aika harva otos onnistui. Vastavaloon kännykällä kuvaamisessa on sellainen hankaluus, että ei yhtään tiedä, mitä kuvaa. Sitä joutuu vain tähtäilemään summamutikassa.
Omakin elämä on liikahtanut vähän eteenpäin lamaannuksen jälkeen, ja kuinka ollakaan, kun itse otin ne ensimmäiset askeleet vähän uuteen suuntaan, alkoi myös kuukauden epäkunnossa oleva kännykkä toimia ja kaksi kuukautta kadoksissa ollut ajokortti löytyi. Niin se menee. Kaikki on synkassa keskenään.
Elämä on vähän samanlaista kun tuolla sumussa kävely. Välillä näkee tuskin tietä ja sitten yhtäkkiä taivaaseen aukeaa aukko ja aurinko valaisee maiseman. Kunnes sitten tulee taas sumua. Ja sitten taas aurinkoa... Aika kliseistä, mutta tuollaisia minä oikeasti mietin, kun tuolla kävelen. Ja saan usein voimakkaita ahaa- elämyksiä ihan näistä tavallisista asioista.
Viimeisessä kuvassa ei ole hyökkäävä susi, vaan naurava koira. Ajaxia nauratti ja välillä vähän hermostuttikin jatkuva pysähteleminen ja valokuvaaminen. Nähtiin hirvikin, mutta tätä hirvikoiraa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Hiiret ovat mielenkiintoisempia.
Ahhh, niin kaunista... ja niin totta nuo ajatukset!
VastaaPoistaSiellä oli hetkittäinniin kaunista, että sydän meinasi pakahtua - sumu ja aurinko on maaginen yhdistelmä.
PoistaKatselinkin, että olet tainnut kesyttää suden. Näin se menee minulla opiskelun tämänkertainen harjoittelu oli aika sumua. Arvostelua tuli enemmän kuin tämmöinen herkkähipiäinen pystyy vastaanottamaan. Nyt ollaan taas koulussa ja elämä alkaa kirkastua pikku hiljaa.
VastaaPoistaAjaxissa on aika paljon suden näköä :).
PoistaTosi ikävä juttu, jos harjoittelusta jää enemmän negatiivista kuin positiivista kotiinviemiseksi. Olen laatinut täällä CV:ta ja samalla muistellut entisiä työpaikkojani. Niin harjoittelupaikoissa kuin työpaikoissakin on ollut huimia eroja. Itsellänikin on ainakin yksi työpaikka, jota vieläkin muistelen ahdistuneena, mutta onneksi ennen sitä ja sen jälkeen oli ihan superkivat työpaikat ja - yhteisöt, joten se ei ole päällimäisenä mielessä.
Aina kannattaa ja pitää katsoa myös peiliin ihan oman oppimisen kannalta, mutta muistaa, että on olemassa myös kamalia, ahdistavia ja latistavia työyhteisöjä, joissa se ihan jokapäiväinen ja "normaali" kommunikointi ja toiminta lähentelee työpaikkakiusaamista, mutta kukaan ei osaa sitä edes kyseenalaistaa. Ja tämä saattaa korostua vielä suhteessa harjoittelijoihin.
En tiedä oletko terveydenhuoltoalalla, mutta ainakin siellä on työpaikkoja, jossa ihmiset on niin piipussa, että aikaa ja voimia kunnolliseen perehdyttämiseen ja opettamiseen ei ole. Oletetaan vaan, että harjoittelija tulee ja astuu heti remmiin ylimääräisenä työntekijänä, vaikka eihän sen nyt ihan niin kuuluisi mennä.
Toivottavasti seuraava harjoittelupaikka on mukavampi!
Juu lähihoitajaksi opiskelen. Onneksi tällä alalla on myös kivoja työpaikkoja.Ihme, että hoitajilla on varaa savustaa ja kiusoitella opiskelijoita, sillä semmoisen kokemuksen jälkeen tuskin menee joskus töihin kyseiseen paikkaan.
Poista