torstai 23. lokakuuta 2014

Kesän ja talven rajalla




Jos jaan vuoteni kahteen osaan, kesäkauteen ja talvikauteen, niin talven ja kesän raja on varmaankin nyt tässä. Eilen poimin viimeiset auringonkukat maljakkoon, ja tänään satoi ensimmäiset hiutaleet maahan myös tällä puolella jokea. Tosin ne sulivat heti pois, mutta kumminkin. Isoja, valkoisia hiutaleita. Ivar istui ikkunassa ihmettelemässä. Tuolla joen toisella puolella ne jäivät maahan ja siellä näyttää jo ihan talvelta. 

Olo on vähän ristiriitainen, koska nyt eletään sitä aikaa vuodesta, että haluaisin käpertyä sisäänpäin,  istua sohvan nurkassa kynttilän valossa, leipoa pikkuleipiä ja jatkaa keskeneräisen villatakin neulomista, mutta elämä vaatii toimimaan juuri päinvastoin: kääntymään ulospäin ja olemaan sosiaalinen ja aktiivinen. 

Me ollaan rakennettu maailma, jossa joutuu useimmiten toimimaan vastoin luonnollista rytmiä ja tukahduttamaan oman sisäisen äänensä ja omat tarpeensa. Toimimaan itseään vastaan. Ehkä just siitä johtuu tämä tosi monia vaivaava syksyinen alakulo. Jos meillä olisi oikeasti mahdollisuus elää luonnon rytmissä, nukkua pimeän aikaan enemmän ja hidastaa tahtia, ei olisi mitään syysmasennusta, luulisin. Syksy ja pimeä olisi odotettu ja tervetullut vuodenaika. Aika levätä ja kerätä voimia. Aika elää vähän säästöliekillä. Vai mitä luulette?

4 kommenttia:

  1. Mielelläni menisin talviunille, heräisin taas maaliskuun alussa ja katselisin maailmaa energisin silmin. Tänään minulla on vapaapäivä, ulkona sataa kaatamalla. Koirakaan ei lenkillä viihtynyt, joten nyt ollaan huovan alla ja keitellään......GLÖGIÄ! Ostin eilen Ikeasta :) Se tuntuu ihan oikealta juuri tänään - sosiaalisuus jääköön huomiseksi. Koetahan jaksaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glögi kuulostaa hyvältä!!

      En ehkä haluaisi ihan talviunille… muutta saattaisin joko lentää etelään tai sitten vetäytyä pirtin hämärään kehräämään lankoja ja tekemään käsitöitä :).

      Täälläkin on lorottanut vettä (ja vähän sitä valkoista) jo monta päivää ja auringosta ei ole tietoakaan. Vähän pelottaa...Viime vuonnahan aurinko häipyi pilvien taakse jo marraskuussa ja tuli esiin seuraavan kerran vasta joskus helmikuussa - sellaista en halua kokea toista kertaa… se oli aika kamalan pitkä talvi. Eikä ensin ollut pitkään aikaan edes lunta, ja sitten kun sitä tuli, satoi kerralla 2 metriä...

      Mutta ei tässä mitään hätää, tänään mulla on sateesta huolimatta ihan hyvä päivä. Mutta kun lueskelin tuossa muita blogeja, alkaa se syksyinen alakulo hiipiä aika moneen mieleen. Kun ei jaksais, mutta on pakko...

      Poista
  2. Pitää sanoa etten oikein usko teoriaasi. Ihan siltä pohjalta että olen jo useamman vuoden voinut elää etäopiskelujuttujen takia niin vapaasti että käytännössä määrittelen oman vuorokausirytmini. Ja joka vuosi olen yhtä lamassa kun kesä loppuu. Olen aika varma siitä että syynä on vain yksinkertaisesti valo ja sen puute. Valonpuute tekee jotakin aivoilleni koska valo sen lamauksen vie pois ja vastaavasti pimeys sen tuo. Vaikka saisin nukkua mihin rytmiin hyvänsä.

    Yhden asian kyllä poistaisin jos addiktioiltani voisin ja se olisi nykytekniikka. Mieti miten erilainen maailma olisi jos ei olisi nettiä eikä älypuhelimia ollenkaan, kuten silloin joskus ennen. Ihmiset lukisivat kirjoja, tarinoisivat keskenään ja kyläilisivät paljon enemmän. Arki rauhoittuisi ja muuttuisi paljon tasapainoisemmaksi.

    Mahtaako koskaan tulla sellaista luonnonmullistusta joka palauttaisi ihmiskuntaa niin paljon taaksepäin että niihin aikoihin voisi palata? Enpä tiedä, siihen saakka pitäisi käyttää nykyelektroniikan ja somen kanssa itsehillintää, harmi kun sitä ei ainakaan minulla ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan vähän yksilöllistäkin, miten valon puutteeseen reagoi. Toisilla se aiheuttaa ihan oikeasti muutoksia aivoissa - kyllä mä siihenkin uskon.

      Siitä olen kuitenkin aika varma, että ihan samanlaisen tiukan työtahdin säilyttäminen myös pimeään aikaan vaatii ihmisiltä paljon enemmän kuin valoisaan aikaan, ja kuormittaa paljon enemmän paitsi psyykettä niin myös kehoa. Ennen vanhaan tehtiin valoisaan aikaan ja kesäkaudella tolkuttomasti töitä, ja levättiin sitten talvella. Mutta en tiedä - saattoi silloinkin syysmasennus vaivata, ja elämä talvella oli varmasti myös rankkaa. Ei ollut puutetta vain valosta, vaan usein myös ravinnosta. Mutta ehkä ihmiset osasivat silloin ottaa luonnon kiertokulun vastaan tyynemmin ja luonnollisena ja välttämättömänä osana elämää - masensi tai ei.

      Varmaankaan enää ei ole paluuta menneisyyteen, mutta on ihan mahdollista, että nykyteknolgian kanssa tulee vielä isoja ongelmia. Nämä nykyiset systeemit ovat lopultakin tosi haavoittuvaisia. Tai todetaan, että kaikki nämä langattomat verkot sairastuttavat ihmiset vakavasti ja se on siinä.

      Ihminen kuvittelee olevansa jotenkin haavoittumaton kaiken tämän ihmeellisen teknologiansa kanssa ja sen keskellä, mutta se on lopultakin ihan päinvastoin. Jo kymmenen vuotta sitten profetoin ( :D), että paras sijoitus on mökki, jossa on tulisija, kaivo ja kasvimaa. Uskon siihen edelleen :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!