keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ikkunatarinoita






Täällä saman tien varrella asuu ystävä, joka on kotoisin Zimbabwesta. Muuttanut sieltä kohta viisikymmentä vuotta sitten nuorena miehenä Englantiin ja sitten Norjaan. 

Hän on pienenä poikana istuttanut maahan passionhedelmän siemenen. Siitä on kasvanut iso kasvi, josta  uusien sukupolvien lapset tänäkins päivänä poimivat hedelmiä.  He lähettivät niitä nyt menneenä kesänä tänne Norjaan. Siemenet istutettiin multaan, ja nyt ikkunallani kasvaa huimaa vauhtia punapassion. Pohtii vielä, mihin lähtisi kiipeämään, mutta uhkuu elämää. Miettikää, mikä tarina kasvilla!

Olen kirjoittanut aikaisemminkin kasveista ja niihin liittyvistä tarinoista. Niistä tarinoista tuttu Mrs. Parker sisaruksineen viettää talvea punapassionin vieressä. Esittelee itsensä ja kertoo sukunsa olevan kotoisin Mikkelistä, Tertin kartanosta. Ja matkustaneensa paljon elämänsä aikana. Yöpynyt sisaruksiensa kanssa mm. Sundsvallin Best Western-hotellissa, jota voi suositella, jos tulee matkaa sinne päin. 

Muut kuuntelevat hämmentyneinä. Ovat juuri saaneet asetettua juurensa tänne, eivätkä voi ymmärtää moista maailmanmatkaamista. Tai sitten ne haaveilevat salaa Zimbabwen auringosta ja Sundsvallin Best Western- hotellista.

7 kommenttia:

  1. Huima tarian tykkään tarinoista, ja kasveista. Nyt hommaa heti kunnon kasvuvalolamppu passionille. Oletan että kartanoilmastosi on muuten ihanteellien sen kasvulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brykkerhusetin kartanoilmasto :D Täällä on paljon valoa ja vähän viileää, joten olin ajatellut sen menevän talven yli ilman lisävaloakin. Tai sen vedenkeittimen avulla :D.

      No, mulla on nyt aika paljon noita kasveja, joten kasvuvalolamppu voisi olla ihan järkevä hankinta.

      Poista
    2. Ehkä se siellä menee, mutta on niin hieno kasvi, että ehkä kannattaa kokeilla. En tullut ajatelleeksi että päivänne ovat huomattavasti pidempiä kuin täällä. Minä saan ikkunabasilikani menestymään ilman lisävaloa marraskuun puoleenväliin saakka. Uuta versoa ei enää paljon tule, mutta tuoretta syötävää noista pehkoista riittää joulukuulle.

      Poista
  2. Hienoa! Hellää hoitoa kaukaa polveutuvalle, niin ja valoa! Meillä on ainakin ollut nyt niin pimeää tämän taukoamattoman sateen vuoksi, että oikein masentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläin sellainen epämääräisen tuhru ilma - se ei paljon mieltä ylennä. Hetken oli jo lumi maassa ja se tuntui tähän verrattuna oikeastaan tosi hyvältä :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!