Vinkkasin tuolle isännälle, että lähikylässä myydään edullisesti hedelmäpuun taimia. Täällä kun on enää yksi omenapuu jäljellä, muut on kaadettu. Sieltä tuli sitten neljä (aika isoa) pikkupuuta. Hevoskastanja, keltasalava, marjaomena ja päärynäpuu. Omenapuut kun oli loppu. Ja sitten isäntä lähti Huippuvuorille ja pyysi minua hoitamaan istutuksen.
No ei siinä istutuksessa mitään - onnistuu se naiseltakin, mutta se kuoppien kaivaminen... Ensimmäisen kuopan kaivoi isäntä ja välineet olivat miehekkäät... No puukin oli suurin. Tässä kukoistaa joskus hevoskastanja.
Seuraavat kuopat kaivoin minä, ja välineet olivat vähän naisellisemmat :). Saanko esitellä "Clara Frijs" päärynäpuu.
... ja "Salix Alba Tristis", keltasalava. Englanniksi weeping willow, eli itkupaju tai itkevä paju.
Tuo oman ikkunani taakse päätynyt marjaomenapuu ei nyt päässyt kuvaan, mutta sillä on erityinen paikka sydämessäni. Sillä oli nimittäin erityinen paikka siinäkin mielessä, että siinä ihan oikeasti tarvittiin sitä suomalaista sisua, kokemusta vanhan merenpohjan kaivamisesta ja ja vähän arkeologian opintojakin, että sain tuon viimeisen istustuskuopan kaivettua :). Nyt vain toivon, että se oli tarpeeksi suuri...
Puiden istuttaminen on kyllä vähän sellaista haikean suloista puuhaa. Ja se pitää tehdä epäitsekkäällä mielellä. Voinhan vain antaa niille mahdollisimman hyvän alun, mutta niiden hedelmistä, varjosta tai kauneudesta pääsee nauttimaan todennäköisesti ihan joku muu. Nyt on vähän vaikea ajatella, että tulisin elämään tällä tilalla ainakaan kovin montaa vuotta. Tosin elämä on niin kummallista, että enpä mene sitä arvailemaan tai suunnittelemaan. Mutta joka tapauksessa puiden elinkaari on yleensä paljon pidempi kuin meillä ihmisillä ja niiden kukoistus osuu useimmiten kymmenien vuosien päähän. Ja se on aika paljon ihmisen elämässä. Mutta saa nähdä.
Mieleeni tuli se Juicen laulu, jonka kirjoitin teinikalenteriin aika monta vuosirengasta sitten:
"Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee.
Vaikka huomenna saasteet jo laskeutuu, vaikka huomenna aurinko kuolee.
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa, kun maailma hautaansa nilkuttaa."
Me ihmiset emme ole noista ajoista viisastuneet yhtään, pikemminkin päin vastoin. Mutta istutetaan vielä niitä omenapuita, ehkä se tästä vielä? Ehkä niiden katveessa istuu joskus viisaampia ihmisiä? Eikö vain?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!