Jäljet lumessa

Nyt tuntuu siltä, että olen saanut vähäksi aikaa tarpeekseni raivaamisesta, raahaamisesta, kantamisesta, kuuraamisesta, puunaamisesta ja kiillottamisesta. Entisen kodin ovi on nyt suljettu ja taakse jäi mäntysuovalta tuoksuva valkoinen asunto. Ihan kun en olisi siellä koskaan asunutkaan. Asunnon jättäminen ei tuntunut oikeastaan miltään. Eläinten jättäminen sitäkin vaikeammalta, vaikka olen ajatukseen ehtinytkin jo totutella. En voi kuin luottaa siihen, että kaikki järjestyy parhain päin.

Uusi koti on edelleen enemmän ja vähemmän kaaoksessa, mutta tuntuu turvalliselta ja omalta. Oma olokin tuntuu kevyemmältä ja on helppoa taas hengittää. Oli korkea aika siirtyä eteenpäin.

Ja Lille Venn sitten. Kun olin jo muuttanut, mutta kävin vanhalla asunnolla siivoamassa, Lille Venn istui aina surullisen näköisenä ovimatolla odottamassa. Viime sunnuntaina laitoin sen kantohäkkiin ilman mitään ongelmia. Häkki autoon, ja sitten ajettiin tähän pihaan. Se matkusti hiljaisemmin kuin Ivar, tuijotti vain minua suurilla silmillään.

Täällä päässä toin häkin sisälle sen verran, että Lille Venn näki Ivarin ja Ineksen. Sitten vein häkin ulos ja avasin sen oven. Olin varautunut siihen, että kissa säntää paniikissa tiehensä, mutta niin ei käynytkään. Se jäi pyörimään jalkoihini, kävi ruokakupillaan ja tuntui tietävän ihan tarkkaan, missä ollaan. Se vaikutti jopa tyytyväiseltä. Sitten se lähti uteliaana mutta rauhallisesti kävelemään, katosi talon nurkan taakse, ja sen jälkeen en ole sitä nähnyt.

Ensimmäisenä yönä menin kolmelta yöllä katsomaan, jos sitä näkyisi. Ruokakupilla oli kaksi kissaa, mutta ei Lille Veniä. Ruokaa kuluu, piha on täynnä kissan jälkiä, mutta onko yhdet jäljet Lille Venin - en tiedä. Toivon totisesti niin. Ainakaan se ei ole palannut sinne entiseen kotiin. 

Oveni takana on se sama ovimatto, jolla se aina makaili. Korituoli, jossa se aina nukkui, on seinustalla maamerkkinä. Luotan siihen, että se tietää, missä asun. Se tuntee pihan ja rakennukset paremmin kuin minä, ja on varmasti löytänyt itselleen suojapaikan. Luotan kyllä siihen, että tiemme vielä kohtaavat.

Miten yksi puolivilli kissa voikin jättää sellaisen jäljen sydämeen? Miten paljon sen poissaolo herättää huolta? Ja miten sen ehdoton luottamus voi tuntua sielussa saakka?

Ivarin muutto. Ja meidän muiden siinä sivussa.

Pikaiset terveiset täältä uudesta kodista, jossa eletään vielä kaaoksen keskellä mutta onnellisina. Lauantaina oli h-hetki ja suurin osa tavaroita ja me (toistaiseksi Lille Veniä lukuunottamatta) muutettiin tänne uuteen osoitteeseen. Muuttopäiväksi sattui todellinen koiranilma, mutta siitä huolimatta se meni nopeasti ja sujuvasti - kiitos hienojen ystävien. 

Inekselle muuto oli tuttua puuhaa, mutta Ivarille vielä vähän jännää. Se pakkasi itseään vähän jokaiseen laatikkoon, että pääsee varmasti mukaan (Ivar ei yleensä ole innostunut ahtamaan itseään laatikoihin). Kun lopulta nostin kissojen kuljetusboksit esille, Ivar marssi sisään omaansa, eikä suostunut enää tulemaan ulos. Pian se jo seuraili uuden pihan elämää ja uudet kummalliset äänet aiheuttavat edelleen vähän ihmettelyä. 

Vanhassa asunnossa on edelleen tavaroita ja siivous kesken. Lille Vennin siirtoa aion yrittää sitten, kun olen sieltä totaalisesti pois, eli varmaan ensi viikonloppuna. Nyt se vaan saattaisi vaan palata sinne entiseen.

Mutta täällä sis kaikki hyvin. Nyt tuntuu hyvältä. Vielä kun tulisi kunnon kevätkelit, että saisin pestyä nuo ikkunat ulkoa päin. Siitä saattaa nimittäin olla jokunen vuosi kun ne on viimeksi pesty :). 

Ystävä hädässä tunnetaan

Muutto etenee varmasti mutta kovin hitaasti. On pitänyt olla oikeissa töissä ja sitten vielä flunssa puskenut päälle. Eilen piti olla tehokas päivä, mutta fysiikka tuntui pettävän. Sain raahattua itseni pakollisille kissanhiekkaostoksille ja muille asioille tuonne lähimpään kaupunkiin, mutta kun pääsin takaisin kotiin, en jaksanut muuta kuin kaatua sänkyyn päiväunille. Illansuussa päätin ajaa yhden lenkin uudelle asunnolle ja viedä edes ostokseni sinne. Samalla reissulla päätin pistäytyä vielä ystäväni luona.

Ystäväni säikähti kovin kalpeaa olemustani. Hän istutti minut tuoliin ja hieroi kivikovat hartiani aromaattisilla öljyillä, lähetti saunaan ja tarjosi sen jälkeen ruuan. Kun palasin kotiin, kaaduin sänkyyn ja nukuin kahdeksan tuntia heräämättä kertaakaan. Aamuseitsemältä heräsin virkistyneenä, flunssasta ei ole tietoakaan ja verikin tuntuu vaihteeksi kiertävän päässäni. Muutto ei tunnukaan tänään  niin toivottomalta.

Mitä tekisinkään ilman ystäviäni? Joskus ystävyys merkitsee konkreettisia tekoja, joskus hyviä neuvoja ja joskus vain kuuntelua. Puolin ja toisin. Joskus pelkkä tieto siitä, että ystävät ovat olemassa riittää.

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille!

ps. kuvassa Ivar varmistelee, että en unohda pakata sitä mukaan :).

Vähän tärkeysjärjestyksistä

Kuvituksena viimesyksyisessä kuvasarjassa poseeraa Lille Venn - se kun tuntuu olevan kovasti monen huolenaiheena. Se lähtee mukaani, mutta koska se on ulkokissa ja kissat kulkevat vähän omia polkujaan, sen lopullinen kohtalo on paitsi sen omissa,  niin myös korkeamman kädessä. Teen kuitenkin kaikkeni, että se ymmärtäisi jäädä tuonne uuteen paikkaan ja että se siinä pihassa pyörivä "irtokissa" ei olisi juuri se sama, joka on Lille Venin aikoinaan ajanut tiehensä. Ei voi kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. On mulla tosin sotasuunnitelma, joka alkaa tässä hahmottua pikkuhiljaa. 

Muuten muutto on edistynyt niin, että "uusi" koti on nyt puunattu ja kuurattu siinä määrin kuin mahdollista on, vuokrasopimus on taskussa ja monet käytännön asiat järjestyksessä. Varsinaista muuttokuormaa en ole vielä vienyt, mutta napannut aina jotain kainalooni ja vienyt mukanani.

Mielenkiintoista on se, mitä oikein olen mukanani kuljettanut. Olen tehnyt sen nimittäin ihan asiaa miettimättä ja aika impulsiivisesti. Mukaan on toistaiseksi lähtenyt:

- Maalaustarvikkeet ja taulupohjat

- Kirjat

- Viherkasvit

- Vanhat valokuvat

Aloin tässä miettiä, että ehkäpä se kertoo jotain niistä asioista, jotka ovat elämässäni oikeasti tärkeitä? Löytyisikö noista ne onnellisen elämän avaimet?  Jos tässä yhteydessä mietitään siis näitä aineellisia juttuja. 

Nyt  olenkin sitten miettinyt ihan aktiivisesti sitä, että mitä veisin seuraavaksi? Mikä olisi seuraavaksi tärkeintä? Ja aika paljon on sellaista tavaraa, joiden olen vain luullut olevan tärkeää, mutta jotka voisin oikeastaan jättää ihan hyvin jälkeeni. 

Kannattaa kokeilla. Jos voisi ottaa mukaansa vain vaikkapa kymmenen tavaraa, mitkä ne olisivat?

Tästä se taas lähtee

Valkoinen, valoisa ja melkoisen moderni asunto muuttuu vaihteeksi aika "puisevaksi", mutta ah niin kotoisaksi ja kivaksi kodiksi. Muutto on vielä aika alkutekijöissään, mutta hartiat jo jumissa, sormenpäät hellinä ja kaikki lihakset kipeinä imuroimisesta, jynssäämisestä ja kuuraamisesta. Asunnon energia puhdistuu, kohoaa ja kirkastuu silmissä. Vein mukanani jo tuolin, jolla voi välillä istua, siemailla kahvia ja ihailla siivoamisen tulosta. Kristallikruunu keikkuu katossa talon puolesta, mutta se saattaa siihen vaikka jäädä.

Muutto tuntuu nyt tosi, tosi hyvältä. Tänään sain siunauksen Lille Venin kotiinpalautusyrityksellekin - se on sitten siitä itsestään kiinni, suostuuko se tuonne pihaan jäämään. Joku kissa oli käynyt jo varmuuden vuoksi merkkaamassa oveni - tiesi kai, että reviiri on uhattuna. Kissat on ihme otuksia ja niillä on selvästi jotain salaista tietoa. 

Huolehdin etukäteen muuttoavusta, mutta nyt sitä on ilmaantunut jo melkein liikaakin - viittä (!) peräkärryä vetoautoineen ja muuttajineen on jo tarjottu. Yleensä vähän pidättyväiset kyläläiset ovat rientäneet joukolla apuun ja tunnen olevani kovin tervetullut tuonne uuteen pihaan. Se tuntuu hyvältä.

Tuolla ikkunan takana häämöttää muuten moderni mutta tyhjä talli, joka kaipaa kovasti hevosia :).  Välillä jo ajattelin, että tässäkö tämä seikkailu nyt oli, mutta ei tämä vielä tähän pääty. Eikä blogikaan ihan heti taida loppua, vaikka välillä jo sitäkin uumoilin. 

" -Mutta, muisti muurahainen, maalajit luettuansa,

- Ei elämä ennen lopu, kuin on kuolema koettu!

Nosti viikset, nousi itse, astui pitkän pilven alle

etsimään mätäseväitä.

Uunilintu, unilintu,

puupilliä viritti. "

-Lauri Viita-

Tänne on muuten yhtäkkiä tupsahtanut uusia lukijoita - lämpimästi tervetuloa kaikille!