Kävin tänään taas katsomassa, kuinka ystävät uudessa kesätyöpaikassaan pärjäävät. Jälleennäkeminen oli hyvin hillitty, ei mitään riemulaukkaa tai hirnumista. Heinä maistui ja piha siistiytyi. Sain rauhassa kierrellä metsässä kamerani kanssa ja hengitellä vielä sateesta kosteaa metsää - ukkoskuuro oli juuri mennyt ylitse.
Ennen lähtöäni istahdin vielä mökin portaille nauttimaan hiljaisuudesta, ja silloin kaikki viisi tulivat seisomaan ympärilleni. Minut otettiin mukaan päivätorkkurinkiin, yhtenä lauman jäsenenä.
Istuin siinä pitkään simät kiinni, tuntien hevosten hengityksen ihollani. Pääskyset kirskuivat ilmassa, mutta muuten oli täydellisen hiljaista. Oli aika lähellä paratiisia. Hetki, jonka haluan muistaa vielä pitkään.
En ehtinyt kauppaan, mutta ei haitannut mitään.
Hyvää sankthansia - Norjassa on tänään juhannusaatto :).
Hevoset joutuivat kesätöihin puhdistamaan naapuritilaan kuuluvan vanhan husmansplassin eli suomalaisittain torpan piha-alueita. Ja mikä kesätyöpaikka! Pihapiiri on kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta. Tilaa vuokraa oslolainen metsästyseura, mutta se on käytössä ainoastaan syksyllä hirvenmetsästysaikaan. Mökit on kuitenkin kunnostettu hienoiksi sisältä. Laitan joskus kunnollisia kuvia - nämä ovat vai kännykällä räpsittyjä, eivätkä anna oikeaa kuvaa paikan hienoudesta.
Tämän kesätyöpaikan sivutuotteena sain myös minä kesämökin. Esitettiin nimittäin toive, että viettäisin tuolla mahdollisimman paljon aikaani nyt kesällä. Ja mikäs siellä on ollessa - paikka on suoranainen paratiisi.
Nyt kuitenkin poskiontelot vaivaa, joten tein hevosten luo vain pikavisiitin ja kävin katsomassa, että kaikki on kunnossa. Ylensyöneet hevoset eivät paljon lotkauttaneet korvaansa, kun sinne menin - mitä nyt Elvira tuli halaamaan.
Itse kärsin nimittäin hirveästä eroahdistuksesta. Taas kerran. Ei tuonne ole kuin reilu kymmenen kilometriä, mutta se on aika paljon verrattuna entiseen kymmeneen metriin...
Joissain matkablogeissa on kiertänyt haaste, jossa pitää luetella ne elämän hienoimmat rannat. Minulle yksi ranta on ylitse muiden. Yksi ranta, joka muuttui jatkuvasti ja jota en koskaan kyllästynyt katselemaan ja valokuvaamaan. Ranta perämerellä.
Norjassa vietetään juhannusta vasta ensi viikolla ja silloinkin paljon vaatimattomammin kuin Suomessa. Tänään onkin hyvä päivä haikailla menneitä suomalaisia juhannuksia. Tuota rantaa ja tuota saunaa. Satavuotiasta vanhusta, jonka veroista ei ole.
Nyt on ikävä tuolle rannalle ja on ikävä menneitä juhannuksia. Uusia perunoita, kalastajan tuomaa juhannuslohta. Juhannussaunaa. Merta. Lokkien huutoa. Yötöntä yötä. Ja niitä ystäviä, jotka eivät ole enää keskuudessamme.
Ja samalla olen kiitollinen siitä, että minulla on niin paljon hyviä muistoja, mitä vaalia.
Olin päättänyt olla puhumatta (valittamatta) tästä säästä, koska se on asia jolle nyt vaan ei voi mitään. Ja kaikki siitä puhuvat muutenkin. Mutta vähän nyt kuitenkin.
Olen yrittänyt olla positiivisella mielellä, mutta näin kasvimaapuutarhurina on ollut vähän vaikea löytää iloa ja motivaatiota. Kylvin viikonloppuna yltiöoptimistisesti avomaakurkun siemet suoraan maahan ja kahtena seuraavana yönä lämpötila laski (ainakin) nollaan, joten saa nähdä. Liian kylmää on myös pavuille. Porkkanat ja salaatit näyttäisivät voivan hyvin, mutta kaikki kasvaa kovin hitaasti ja nihkeästi. Ja se ainoa menestystarina, eli perunat, ovat nyt nekin saaneet jonkin taudin… Ehkä pitäisi vai suosiolla kylvää kehäkukan siemeniä joka paikkaan...
Oma elämä ei onneksi ole kiinni noista viljelyksistä, joten tämä nyt on vain tällainen vuosi. Olkoon. Se mikä eniten surettaa, on linnut. Pääskyset ovat muutamia rohkeita yksilöitä lukuunottamatta jääneet tulematta, ja luulen, että ne muutamatkin ovat keskeyttäneet pesintänsä. Uutisissa sanottiin, että arviolta kolmasosa linnunpoikasista on kuollut pesiinsä joko kylmään tai ravinnonpuutteeseen - kylmän sään takia kun ei ole tarpeeksi hyönteisiä ravinnoksi.
Vaikka ulkona on ollut tosi kylmää, niin täällä ei ole kovin paljon satanut. Tänään saapui kuitenkin sadealue, ja vaikka lämpötila hipoo kymmentä astetta, niin ihan kuin siellä olisi sellainen vähän lämpimämpi ilmavirtaus sen jäätävän tuulen tilalla… Ja kaunista, niin kuin aina sateella. Valokuvauksen kannalta sateiset säät ovat paljon hienompia kuin kirkas auringonpaiste.
Kuvien tarkennukset ovat vähän pielessä ja siinä riittäkiin projektia tälle kesälle. Opetella tuo kamera kunnolla. Kuinkahan monta kertaa olen senkin aloittanut….
Mutta oli sää mikä tahansa:
Oikein hyvää Juhannusta ja kesäpäivänseisausta teille kaikille!
Seisokaa hiljaa paikallanne perusasennossa muutama minuutti. Tai maatkaa selällänne lattialla ja hengitelkää. Hetken päästä todennäköisesti jokainen huomaa olevansa ihan toispuoleinen ja vino. Toinen käsi roikkuu alempana kuin toinen. Toinen hartia on ylempänä kuin toinen. Pää on vinossa. Kehon puolet tuntuvat ihan erilaisilta. Jännityksiä on vähän siellä ja täällä.
Normielämässä sitä ei välttämättä huomaa kuin ehkä kipuina ja kolotuksina. Mutta yksi tilanne, missä sen kanssa tulee väistämättä vastakkain, on ratsastus. Hevonen, vaikka onkin suuri eläin, on äärimmäisen tarkka sen suhteen, kuinka ihminen sen selässä oikein istuu. Se regoi pieneenkin painonvaihteluun ja pyrkii koko ajan tasapainoon. Jos selässä istuva ihminen istuu vinossa ja kierossa, se tekee paitsi hevosen tasapainoisen liikkumisen, niin myös ratsastamisen vaikeaksi.
Monelle ratsastajalle tuttu Centered Riding on amerikkalaisen Sally Swiftin kehittämä ja ratsastajille suunnattu opetusmenetelmä, joka perustuu mielikuviin ja kehonhallintaan. Olen itse vasta tutustumassa menetelmään, mutta yhden jutun haluan jakaa jo nyt, koska se sopii ihan kaikkeen elämään. Menetelmässä on neljä ns. perustusta tai kulmakiveä, ja näistä yksi on "pehmeä katse".
"Pehmeä katse" tai "Soft Eyes" tarkoittaa katseen avartamista ja rentouttamista. Ei tuijoteta yksityiskohtia vaan kokonaisuutta. Katsetta ei ole kuitenkaan tarkoitus sumentaa, vaan se on mahdollista pitää pehmeänä vaikkapa nyt tätä kirjoittaessa.
Kokeilkaa. Pehmentäkää ja rentouttakaa katseenne ja tunnustelkaa mielesssänne, miten se vaikuttaa. Se nimittäin vaikuttaa suorastaan ällistyttävästi ihan koko kehoon. Eikä vain kehoon, vaan myös mieleen. Huomaatteko? Helppoa ja niin vaikeaa...
Sitä olen täällä nyt treenaillut siivoamisen ja tiskaamisen ohessa. Ja yrittänyt suunnata pehmeän katseen myös tuonne ulos, missä eilisen kesäisen päivän jälkeen lämpötila on taas palannut tälle kesäkuulle normaaliin alle kymmeneen asteeseen…
