Keskustelu ystäväpariskunnan pihalla eilen illalla:
Mies: "Oletko nähnyt kasteluletkun liitintä?".
Vaimo: "En ole, voin etsiä" (käy etsimässä).
Mies: "Tiedätkö mitä tarkoitan?"
Vaimo: "En"
Mies: "Miten ihmeessä voit etsiä jotain, jos et tiedä mitä etsit". :D.
( Minä ajattelin: "Ihan hyvin". )
Aika usein on nimittäin tunne, että etsin hirveästi jotain, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä oikein etsin.
Palasin kotiin pikareissulta Suomeen. Kaksi intensiivistä päivää. Monta läheistä ja tärkeää. Monta hyvää keskustelua. Älytöntä nauramista siskon kanssa euroviisuja katsellessa. Ja palattuani olin taas niin tolkuttoman väsynyt, että toipumiseen meni hyvinkin kaksi päivää. Kahden päivän pikavisiitissä ei ole mitään järkeä, totesin taas.
Ilalla kävelin kauniissa kesäillassa. Laskeva aurinko valaisi laakson rinteet joen toisella puolella. Tuomen tuoksu täytti ilman. Kaipasin kuitenkin meren tuoksua ja lokkien huutoa.
"Tämä kaikki on sinulle annettu. On itsestäsi kiinni, mitä sillä teet." minulle sanottiin. Ja tunsin itseni kiittämättömäksi.
Minulla oli puutarha meren äärellä. Meri ja lokkien huuto. Halusin vuoret ja hevoset. Nyt minulla on vuoret ja hevoset, ja haluaisin puutarhan meren rannalla.
Pitäisi kai mennä kiitollisuusterapiaan.
Ihana Ines täyttää tänään 12 vuotta. Ja on iloisempi, leikkisämpi ja onnellisempi kuin koskaan, joten ehkä me olemme ihan oikeassa paikassa. Hyvää syntymäpäivää Ines!







