maanantai 2. helmikuuta 2015

Kevättä rinnassa - ainakin perunoilla ja hevosilla.




Valo hiipii päivä päivältä syvemmälle huoneisiin ja tekee varjoja seinille. On helmikuu ja kevät kurkkii vuorten takaa.

Perunat tietävät sen jääkaapin pimeydessä ja alkavat työntää ituja. Elvira (hevonen) tietää sen ja kävelee Tindenin perässä ja kerjää huomiota. Kun Tinden yrittää sitä ystävällisesti vähän haistella, tulee kaviosta. Tinden vain huokaisee ja siirtyy syrjemmälle. Se tietää, että ei tässä ole tarkoitus tapella vaan ihan jotain muuta. Se tietää myös, että se ei voi asiaa auttaa. Ei auta kuin kärsiä: keväisin rouvista tulee ailahtelevaisia. Varsinkin Elvira valitsee itselleen joka kevät uuden  poikaystävän näistä ruunapojista, eikä se rooli ole mikään kadehdittava. Elvira kun ei ole ihan helppo tyttöystävä :).


lauantai 31. tammikuuta 2015

Kukkuu taas kerran





No nyt blogin ulkoasu on ainakin siisti jos se ei nyt niin ainutkertaisen erityinen olekaan. Ei vain tekniset taidot riitä kummempaan. No, ehkä se on kuitenkin se sisältö, joka ihmisiä kiinnostaa. 

Vaikka itse kyllä tunnustaudun melkoiseksi esteetikoksi. Luen joitain blogeja lähinnä sen takia, koska ne on niin kauniisti toteutettu ja niissä on hienoja kuvia - ruotsalaiset bloggarit ovat tässä mielestäni erityisen taitavia. Toisaalta luen myös blogeja, joissa nämä ulkoasuasiat eivät ole ollenkaan keskeisiä, mutta teksti vie mennessään...

Piti leipoa teille norjalainen kakku, "Suksesskake", mutta siitä nyt ei tullut ihan suksess, niin jää esittelemättä :D. Sitäpaitsi kun sitä lusikalla raavin suoraan kakkuvuoasta, niin se oli niin (ällöttävän) makea, että pitänee etsiä toinen resepti jos sitä vielä yritän. Norjalaiset rakastavat kakkujaan ja leipovat mielellään, mutta nämä täkäläiset kakut ovat usein niin tolkuttoman makeita, että ainakin tällaisella suomalaisella hapannaamalla meinaa jäädä suu auki… 

Kuvat ovat viime tammikuulta, mutta koska tänään olisi tullut ihan samanlaisia kuvia, niin en vaivautunut ulos kameran kanssa. Lunta riittää siis edelleen.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 29. tammikuuta 2015

Tappavan tasaista tammikuuta





Nämä kuvat on otettu jo helmikuun alussa 2012, eli ensimmäisenä talvenani täällä, mutta ne kuvaavat niin hyvin tammikuun syvintä olemusta, että kaivoin ne tuolta kuvien joukosta. Vähän mitäänsanomattoman väritöntä, valkoista, harmaata ja luonnossa hyvin, hyvin hiljaista. Pakanen muuttui tänään yhtäkkiä plusasteiksi ja lumet tulevat rymisten katoilta. Eläimien jäljet lumessa paljastavat, että metsässä on elämää - muuten kaikki vaikuttaa juuri nyt kovin kuolleelta. Jokin yksinäinen piipitys jostain pensaasta. Uuden vuoden euforia on ohi ja nyt vain odotellaan. Kunnes kevät syöksyy päälle ja yhtäkkiä tulee hirveä kiire.

Elämäkin on vähän mitäänsanomatonta. Pieni flunssa häiritsee edelleen ja tekee väsyneeksi. Kävin uudessa verikokeessa niiden kilpirauhasjuttujen takia ja sekin asia on mietityttänyt. Kaivoin esille vanhoja papereita ja huomasin, että arvot on olleet pielessä jo 2004. Lääkäri ei silloin reagoinut, enkä minä tajunnut… Olen ihmetellyt vain huippu-urheilijan pulssiani (alle 50), tosi matalaa ruuminlämpöä, laihduttamisen vaikeutta, huonoa muistia, keskittymisvaikeuksia, käheää ja voimatonta ääntä ja sitä, että hiussoljet on niin venyneet, että ovat muuttuneet liian isoiksi…. Tehnyt itselleni erilaisia kotidiagnooseja mutta en ole saanut itsestäni irti, että olisin mennyt lääkäriin. Eli älkää tehkö samaa virhettä, jos teillä on samalla tavalla outo olo. Älkääkä uskoko sitä ensimmäistä lääkäriä jos teitä ei oteta vakavasti.

Mutta ei pelkkää matalapainetta vaan kaikkea mukavaakin. Tänään tuli afrikkalainen djembe-rumpu postissa ja pääsin rummuttamaan :). Se on n i i n kivaa ja terapeuttista, suosittelen! Ja niille tutuille, jotka ehkä pyörittelevät päätään uudelle "harrastukselleni", niin tämä on taito, jota pääsen ehkä joskus käyttämään myös työssäni. Erinomaisen terapeuttista ja hyvää terapiaa monelle :). You tubesta löytyy paljon opetusvideoita. Rummutella voi vaikka ämpärin pohjaan, jos ei satu olemaan rumpua. Kokeilkaa ihmeessä.

Nyt nukkumaan, taas lipsahti uuden vuorokauden puolelle… Ja yritän saada tämän blogin ulkoasunkin tässä joskus korjattua kunnolliseksi.

lauantai 24. tammikuuta 2015

lunta, lunta ja lunta






Ensin monta päivää lunta ja sitten tänään kahdenkymmenen asteen pakkanen. Kunnon talvi siis. Mutta toisaalta: tänään aurinko paistoi ensimmäistä kertaa ikkunan läpi kahvipöytään ja häikäisi silmiä. 

Tiistaina olin ystävieni luona ja innostuttiin rummuttamaan afrikkalaisilla rummuilla. Se oli niin kivaa, niin terapeuttista ja olin siinä sen verran näppärä ihan luonnostaan, että tilasin itselleni oman rummun :D. Afrikkalaisen djenben. Ja samalla sen nokkahuilun, jota olen myös suunnitellut monta vuotta. Niillä on hyvä alkaa musisoiminen kun laulaa en vielä oikein uskalla. Eli tämä kuulukoon siihen sarjaan "pelkojen kohtaaminen".

Työhuonekin alkaa olla kunnossa ja nyt en voi ainakaan moittia tilanpuutetta, jos en saa mitään tehtyä. Se on tällä hetkellä ainoa siisti paikka asunnossani, koska ne siitä nykyisestä työ- tai askartelu- tai harrastushuoneesta siirretyt tavarat ovat nyt täällä pitkin ja poikin…

Ja siitä aikaansaamattomuudesta vielä. Ehkä kyse ei olekaan pelkästä laiskuudesta ja heikosta luonteenlaadusta. Kävin lääkärissä ja kilpirauhasarvot olivat aika korkeat joten minulla on ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoiminta. Sinänsä ikävää, mutta toisaalta hyvä uutinen. Oireita kun on ollut jo vuosia, mutta laboratorioarvot ovat olleet aina siinä rajoilla, joten asialle ei ole tehty mitään. Mutta nyt arvot oli sen verran korkeat, että ilmeisesti sille jotain tehdään. Joten ehkäpä minä tästä kovinkin vielä reipastun. Ja laihdun. Mutta saa nähdä.

Kauniita talvipäiviä!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kahden päivän matka menneisyyteen






Olen ihan pikkutytöstä lähtien ollut kiinnostunut perheemme historiasta. Kysellyt äidiltäni menneistä ja hän on myös kertonut. Turhanpäiväinen salailu ei ole onneksi kuulunut oman perheeni kulttuuriin, vaan traagisista ja ikävistäkin asioista on kerrottu rehellisesti. 

Koska tiedän sukulaisistani niin paljon, olen myös vaalinut vanhoja valokuvia. Kummityttöni pyysi laittamaan niitä digitaalisen muotoon ja minähän laitoin. Skannasin ja tallensin. Se vei täysin mukanaan. Näin itsekin ensimmäistä kertaa nuo pikkuruiset kuvat isossa koossa ja pystyin tunnistamaan henkilöt. Nauravat sisarukset onnellisina nuoruuden päivinään.

Mietin sukumme tarinoita ja sitä, miten tietyt tarinat ja kohtalot ovat toistaneet itseään sukupolvesta toiseen. Vahvat naiset ja petolliset miehet. Naiset, jotka eivät ole kuitenkaan olleet lopulta kovin onnellisia vahvuudessaan. Lähtökohdat aikoinaan melko vauraat, mutta hyvin harvoja "tavallisia" perheitä ja kestäviä liittoja. Levottomia sieluja.

Sama kohtalo tuntuu edelleen toistavan suvussamme itseään. Onkin tosi mielenkiintoista, joskin myös vähän surullista ja traagista huomata, miten kauaksi tämän kaiken juuret oikein menevätkään. Seitsemänteen polveen, sanotaan raamatussa. Nyt seitsemän polvea tunnettua historiaa alkaa olla täynnä, joten ehkä meidänkin sukumme tarina lopultakin muuttuu.

Mutta vaikka sukumme tarinoihin on kuulunut surua ja traagisia tapahtumia, niin myös paljon iloa ja naurua. Se välittyy noista kuvista paljon paremmin kuin ne ikävämmät tarinat. Ja sen naurun muistan lapsuudestanikin. Kuvan tytöt ovat muuten isotätejäni. 

Tunnetko sinä sukusi tarinan? Siihen kannattaa tutustua ja kysyä vanhemmilta polvilta niin kauan kuin se on mahdollista. Aivan liian usein ihmiset päätyvät sanomaan: "Olisi pitänyt joskus kysyä…".