perjantai 14. lokakuuta 2016

Huulirasvalle käyttöä ;)







Eilen tuli sitten se aamu, kun sai kaivaa lumiharjan auton takakontista ja harjata ikkunat puhtaaksi lumesta. Lunta ei tosin ollut kuin nimeksikään, mutta harjaa se vaati. Työmatkalla olin onnellinen, että olin tajunnut vaihtaa talvirenkaat alle, ainakin yksi auto oli nimittäin juuttunut tuonne mäkeen kesärenkaissaan. 

Mutta miten satumaisen kaunis päivä siellä oli. Tuo pilvikansi lepäsi tässä päällä, mutta ei niin tiiviisti, etteikö aurinko olisi päässyt välillä valaisemaan maisemaa. Vaikka töissä oli aika haipakkaa, oli pakko välillä pysähtyä nappaamaan kuvia. 

Tänään on vapaapäivä ja aloin tässä aamukahvia juodessa lukemaan omia vanhoja blogikirjoituksiani. Yksi tärkeimpiä juttuja tässä blogin pitämisessä kun on se päiväkirja-aspekti. Viime syksy oli monella tavalla tosi rankka, mutta ei sitä paljon kirjoituksistani huomaa. En ole tänä syksynä päässyt Jotunheimeniin asti, mutta viime vuonna tein sinne pienen pyhiinvaelluksen. Vähän liikutti lukea juttua myös Lille Venistä -se kun istuu nytkin tuossa selkäni takana ikkunalla tyytyväisenä uuteen elämäänsä. Silloin ei ollut vielä aavistustakaan, mihin elämä meidät oikein heittää.

***

Ja talvesta puheenollen Norjassa on lähes maansuru eilisen dopingpaljastuksen takia ja lehdet täyttyvät itkevästä Therese Johaugista. Hiihto on nimittäin Norjalaisille n i i n iso juttu, että sitä on suomalaisena vähän vaikea ymmärtää. Uutinen on saanut täällä lähes surkuhupaisia piirteitä. Kansa kuulemma tukee Therese-rukkaa (on tehty galluppi), mutta itse olen vähän kyynisempi. Muistan nimittäin edelleen hyvin sen, kuinka omat hiihtäjätähtemme aikoinaan kyynelehtivät viattomina, kun eivät ollenkaan ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. 

Norjalaiset ovat myös hirvittävän huolissaan siitä, mitä ruotsalaiset nyt ajattelevat (suomalaisista ei niin piitata), ja kommentoivat ruotsalaiset yrittävät pidätellä nauruaan. Vahingonilo on se paras ilo... No, tapahtuma on toki hirvittävä henkilökohtainen tragedia urheilijalle, jolle hiihto on koko elämä ja enemmänkin, mutta ihan hyvä kolaus Norjan hiihtoliitolle - suhtautuminen on ollut sen verran ylimielistä. Ja se on myös monen norjalaisen mielipide. Eilisessä keskusteluohjelmassa norjan kulttuuri- ja urheiluministeri lähes huusi Norjan hiihtoliiton presidentille - ja sellaista ei Norjassa kyllä kovin usein tapahdu. Mutta eiköhän Norjakin tästä selviä ja elämä jatkuu ;). 

6 kommenttia:

  1. Näitä kuvia voisi katsella satoja...kyllästymättä! Kiitos niistä! :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat, jälleen kerran! Kauniit ovat maisemat sinulla siellä.

    Johaugin juttu on arka paikka ja olen Suomesta palattuani huomannut, että paras on olla puhumatta asiasta yhtään mitään yhtään kenenkään norjalaisen kanssa ;) Siinä menevät "sukset ristiin" heti!

    Itse olen sen verran kyyninen, että luulen näiden viimeaikaisten käryjen olevan vain lopun alkua. Aika näyttäkööt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä(kin) on kaunista - täällä on ihan omanlainen maisemansa.

      Juu kyyninen olen minäkin mitä huippu-urheiluun tulee, mutta ei siitä täällä paljon uskalla/viitsi puhua :).

      Poista
  3. Täällä lähes veden partaalla talvi vielä odotuttaa itseään, mutta vettä taivaalta tulee minun makuuni ihan riittävästi.

    Taitaa olla niin, että ainoastaan norjalaiset ovat uskoneet hiihtäjiensä puhtauteen. Tästä tulee vielä mielenkiintoista, kun asioiden selvittely etenee. Maton alle lakaiseminen ei ole enää mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meilläkin lorottaa ihan vettä, mutta yllätys oli melkoinen kun eilen menin töihin, koska siellä olikin kymmenen senttiä lunta. Tuossa ihan naapurikylässä, mutta oltiin korkeammalla.
      Joo tätä hiihtojuttua on mielenkiintoista seurata. Mulla on mennyt usko norjalaisten "puhtauteen" viimeistään Bjørgenin lihasten myötä - en vain usko, että nainen saa sellaista lihasmassaa maatilan töissä, niin kuin se on itse väittänyt. Mutta jää nähtäväksi, mitä sieltä selviää.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!