perjantai 4. marraskuuta 2016

Kesälomaterveiset marraskuussa



Tässä on sitten viime kuuleman kaunis lokakuu ehtinyt muuttua synkäksi ja koleaksi marraskuuksi. Tuli kaksi tuulista päivää, ulkona satoi keltaisia lehtiä ja maisema muuttui kovin marraskuiseksi. Eilen pakkanen ja lumisade laskeutui norjalaiseen laaksooni ja olikin siis erinomainen hetki lähteä tälle jo traditioksi muuttuneelle syksyiselle Rooman lomalle. Tänä vuonna tultiin peräti samaan asuntoon kuin vuosi sitten, ja oli vähän kun kotiin olisi tullut. Rooma ei ole tänä vuonna ihan yhtä kesäisen lämmin kuin vuosi sitten, mutta kyllä tämä marraskuinen sää silti pohjoisen kesän päihittää.

Nyt on käyty ostamassa jääkaappiin vähän ruokaa, päivällinen kuitattiin kioskista ostetuilla pizzanpaloilla ja sen seuraksi lasilliset Frascatin valkoviiniä. Aamuvarhainen herätys painaa silmäluomia ja nyt on hyvä nukahtaa ulkoa kantautuvaan italialaiseen puheensorinaan, kirkonkellojen soittoon ja lähiravintolan astioiden kilinään. Ette arvaakaan miten mukavalta se tuntuu kaiken maalaiselämän jälkeen. Ja viikon kuluttua on taas hyvä palata pohjoisen hiljaisuuteen. 

Mutta ehkä tässä palaillaan vielä ennen sitä.

8 kommenttia:

  1. Vaihtelu todellakin virkistää. Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Tämä on erinomaista vastapainoa, Ja kumma kyllä, nukuttaa ihan yhtä hyvin täällä kaupungin sykkeessä kuin maaseudun hiljaisuudessa.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta ♡
    Yritän kuvitella itseni tilallesi....tai siis saat sinäkin olla mukana :)
    Kas näin....syväänhengitys ja mielikuvamatka omaan Rooman kokemukseen!
    Huomasitko, että joku vieraampi hiippaili siellä ? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, täällä saattaa hiippailla paljonkin porukkaa, joten tervetuloa seuraan! Tämän talon ulkoseinissä on antiikinaikaisia marmoripylväitä - niitä on kai käytetty rakennusmateriaalina tai sitten tämä on rakennettu jonkun vanhan temppelin paikalle, joten aika monen sukupolven haamut täällä vaeltelee.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, just nyt oli erinomainen hetki paeta Norjasta :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!