tiistai 10. toukokuuta 2016

Ja yhtäkkiä tuntui melkein kesältä






Yhtäkkiä tuntui melkein kesältä. Päivällä oli 24 astetta lämmintä ja itselle tuli jokakeväinen paniikki. Sen seurauksena jalassa oli teddyvuoriset tennarit, päällä pellavapaita, villatakki, takki ja huivi tiukasti kaulassa. Vähitellen ylimääräiset vaatekappaleet lensivät työmatkalla auton takapenkille. Pakko se oli uskoa. 

Luonnolla ei tunnu olevan sopeutumisvaikeuksia ja sen asu muuttui vaaleanvihreäksi lähes silmänräpäyksessä. Paitsi tuossa viimeisessä kuvassa, johon tulee sitten se mun kasvimaa jota ei pitänyt tulla. Ei tosin ihan tuossa mittakaavassa, mutta johonkin kulmaan kuitenkin. Pakko kai sekin on uskoa. Tuolla mustaa hirsiseinää vasten saattaisi olla hyvä paikka - näyttäisi nätiltä.

Kissarintamalla elellään vähän vaappuvassa tasapainossa, mutta Ivarin ja Lille Venin touhujen seuraaminen on varsinaista hupia. Eilen Ivar säntäsi Lille Venin perään ja läpsi sitä tassuillaan takapuoleen. Lille Venn meni sängyn alle piiloon, mutta heti kun Ivar käänsi selkänsä, se käveli tyynen rauhallisesti Ivarin ohi sen hiekkalaatikkoon pissalle ja sen jälkeen mun sänkyyn nukkumaan. Just nyt Ivar makailee voitonriemuisen näköisenä Lillen Venin sängyssä ja Lille Venn on jossain piilossa miettimässä seuraavaa siirtoaan.  Yhtään suoranaista yhteenottoa ei ole ollut - kiitos Lille Venin vikkelien jalkojen, hyvän itsetunnon ja leppoisan luonteen. Ivarkin ihan selvästi haluaisi itselleen ystävän, mutta kun se ei vielä oikein osaa. Onneksi se on kuitenkin löytänyt itselleen loistavan opettajan. Ehkä tämä on elinikäisen ystävyyden alku :). 

6 kommenttia:

  1. Kissojen käytös kuulostaa lupaavalta! Selvästi kumpikaan ei koe toista uhkana, ärsyttävä voi olla, mutta se on eri asia ;-)
    Kevät tuli nyt humauksessa, meille saaristoon hieman hitaammin, mutta nyt olen mantereella ja täällä on ihan kuuma! Ihana paikka kasvumaalle (osuva kirjoitusvirhe!) tuolla hirsiseinän edustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ne nyt istuu vierekkäin ruokakupeilla. Ivarin mielestä kun Lille Venin vesikupissa on huomattavasti parempaa vettä, ruoka sitä ei niin kiinnosta.

      Täälläkin on ollut suorastaan kuuma, mutta nyt taas välillä vähän viilenee. Hyvä niin, että ehtii vielä tilata vähän siemeniä :).

      Kasvumaa, hih. Sitä se tosiaan ainakin vielä on, toivottavasti siitä tulee vielä kasvimaakin. Just nyt näyttää vähän toivottomalta, mutta niinhän se aina :):

      Poista
  2. Mustaa hirsiseinää vasten on varmasti hyvä paikka myös kasvien mielestä eikä vain katsojan. Olen kiinnittänyt tänä keväänä huomiota joihinkin puun oksiin, joihin tulee lehdet/kukat aikaisemmin kuin muualle: ovat joko tumman pinnan yläpuolella tai edessä. Tosin nyt kyllä tulee sitä lehteä ja kukkaa sellaista vauhtia joka paikkaan ettei perässä pysy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keväinen räjähdys on aina yhtä huumaava - tulee kiire, jos meinaa ehtiä kaiken havainnoimaan ja rekisteröimään. Pää menee pyörälle vähemmästäkin :).
      Kyllä mä yritän saada sen tonttini tuolta seinän viereltä - katsotaan onnistunko.

      Poista
  3. Lämpö todellakin yllätti ja oli hauskaa seurata luontoa, joka muuttui kesäiseksi vuorokaudessa!
    Asujen suhteen todellakin hankalaa ja kaupungilla näki mitä hauskempia virityksiä untuvatakeista shortseihin ja bikinitoppeihin :)

    Kauniit kuvat olet ottanut, jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tämä kevät suorastaan räjähti silmille. Pukeutuminen oli todellakin haastavaa: sitä tuntee olonsa ihan alastomaksi, kun yhtäkkiä pitäisi hypätä toppatakista kesävaatteisiin.

      Kuvia räpsin nykyään aina vaan kännykällä, jossa ei ole kovin kummoinen kamera - joskus harmittaa, kun ei ole muuta mukana. Pitäisi taas ottaa tuo ihan oikea kamera joskus kävelylle...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!