Yö korkeuksissa

Sen piti olla yö kuutamossa 1500 metrin korkeudessa, lämpimässä makuupussissa kirkkaan taivaan alla. Siitä tuli yö sateessa pressun alla noin viidessä lämpöasteessa. Pressun, joka ei ollutkaan tiivis, vaan päästi veden läpi. Onneksi makuupussi oli vesitiivis - ainakin melkein.

Tilanne oli niin absurdi, että kiroilemisen sijaan purskahtelin nauruun yrittäessäni löytää nukkuma-asentoa ja vetäessäni pipoa syvemmälle. Maatessani selälläni vesipisarat tipahtelivat kasvoilleni, mutta maatessani kyljelläni, meinasin valua pois makuualustalta ja pressuni alta. Siinä kuulkaa ehtii miettiä monenlaista yön kuluessa. Vaikka että kaikkeen sitä ihminen lähtee mukaan vapaaehtoisesti. Tai että kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, jotka joutuvat nukkumaan joka yö vastaavissa olosuhteissa jollain pakolaisleirillä. Kun meinasi tulla vilu, kuvittelin maasta säteilevän lämpöä ja se auttoi. Kaikesta muusta epämukavuudesta huolimatta en palellut juuri ollenkaan yön aikana. 

Kun sateen vähän tauotessa kömmin märän pressun alta yöllä pissalle, edessäni avautui käsittämätön maisema. Täysikuu paistoi hetken pilvien raosta ja valaisi lumiset rinteet ja tunturijärvet hopeisiksi. En ole varmaan koskaan nähnyt mitään niin uskomattoman, satumaisen kaunista, ja yhtäkkiä kaikki epämukavuus oli sen arvoista.

Aamun valjetessa taivas selkeni, mutta yön siedettävä lämpö muuttui jäätäväksi tuuleksi. Makuupussi luovutti ja päästi veden läpi. Puoli viiden aikoihin oli pakko nousta ja lähteä liikkeelle. Muiden nukkuessa kävelin 1,5 km alas autolle hakemaan  kameran - vaikka ei näitä maisemia kameralla pysty kunnolla vangitsemaan. Kun kapusin takaisin leiripaikalle, savu nousi jo nuotiosta ja kahvi tuoksui nenään. Kohtasin väsyneitä mutta nauravia ihmisiä. Vanhimat meistä lähentelivät seitsemääkymppiä. Eivätkä olleet mielestään yhtään liian vanhoja tähän seikkailuun.

Ja paikka oli Fisketjernnuten 1527 moh, Valdresflya. Helppo tunturi vallattavaksi, mikäli joskus ajatte Valdresflyaa pitkin.