Pioneja ja patsulia

Olen yleensä sellaisten pienten, herkkien kukkien ystävä. Sellaisten, joiden seassa voisi ajatella keijujen asuvan. Mutta on yksi poikkeus. Pioni. Siihen liittyy niin paljon nostalgiaa ja tarinoita. Lapsuudenkodissani oli kaksi pionia, jotka urheasti matkustivat kanssamme pihasta toiseen. Pionejahan ei kuulemma voi oikein siirtää, mutta se ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Sinne juurakkoon jäi myös äitini kultasormus kuudella pienellä timantilla, jota yritettiin etsiä mullasta koko perheen voimin. Ei löytynyt. Mutta pionit kasvoivat hienosti :).

Täällä kasvaa kaksi suurta pionia. Nyt kukkii ihana, kerrottu, täysin puhtaanvalkoinen ja sitten kukintaa jatkaa punainen. Maljakkoon pääsi kaksi kukkaa ja nekin jaksavat kukkia ja tuoksua päivästä toiseen.

Täälläkin on lopultakin saatu sadetta pari päivää. Huputin harsokankaalla kaikki kasvulaatikot, jotta ukkoskuuro ei tuhoa kaikkia pieniä alkuja. Nyt kun otin harsokankaat pois, alta paljastui tosi hyvässä kasvussa oleva kasvimaa, joka oli saanut harson alle tarpeeksi kosteutta ja lämpöä.

Lehtikaalipenkissä oli ennen huputtamista melkoinen määrä kaalikoita, mutta laitoin harsokankaan alle kaksi tyhjentynyttä patsulipulloa ja tuoksu oli voimakas, kun otin harson pois. Harson alta lennähti yksi ainoa kaalikoi. Patsuliahan on käytetty ennen vanhaan koiden torjuntaan, joten jospa se tehoasi myös kaalikoihin? Hevosten hyönteisöljyssä se on jo osoittanut tehonsa, mutta ehkä tässäkin? Ha, mielenkiintoista :). Pidän teidät ajan tasalla.