keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015


Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
tuokoon sen mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen mitä taakkanasi kannat.

Olen aina pitänyt tästä uuden vuoden toivotuksesta. Erityisesti tuosta viimeisestä kohdasta. Uuden vuoden on vaikea tuoda mukanaan uutta, jos ei päästä mistään vanhasta irti.

Tänään on hyvä päivä miettiä, mitä siellä matkalaukussaan haluaa mukanaan kantaa. Mahtuuko sinne mitään uutta? Olisiko mahdollista tehdä tilaa jollekin uudelle? Tällaisia täällä itse mietin.

***

Tosi paljon kiitoksia teille kaikille lukijoille - tutuille ja tuntemattomille. Olette tehneet tästä hommasta mielekästä. Teitä on tullut vuoden aikana monta lisää ja olette kaikki lämpimästi tervetulleita, jos en ole erikseen huomannut sitä toivottaa. Erityisesti on ilahduttanut kommenttien määrä ja se, että niin monet kommentoivat. Se on tosi kivaa ja tärkeää, vaikka te hiljaiset lukijat olette ihan yhtä tärkeitä! 

Teen parhaani, että viihdytte jatkossakin.

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2015 teille kaikille

!!!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden toiseksi viimeinen päivä


Aamu valkenee laaksossa. Seisoin aamulla pitkään hevosten luona niiden syödessä heiniään ja katselin tähtitaivasta. Mietin taas, kuinka onnellinen ja onnekas oikein olenkaan, ja kuinka helposti sen tunteen kadottaa. Mutta hevosten läheisyys rauhoittaa ja maadoittaa. Ehkä sen takia aamu on jatkunut hyvänä. Kahvi on hyvää ja radiossa soi pehmeä jazz. Se sopii hyvin tähän aamuun.

Kohtalo tuo eteen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta omalla vastuulla on se, tarttuuko niihin vai ei. Tuskailen täällä sen kanssa, että en ole uskaltanut tarttua tilaisuuksiin ja jättänyt asioita tekemättä, mutta ehkä kannattaisi muistaa nekin mahdollisuudet, joihon on tarttunut ja antaa itselleen vähän kiitosta siitä. 

Juon aamukahvia ihanassa vanhassa talossa, viisi hevosta takapihalla. Ikkunasta avautuu uskomaton maisema, kynttilät palaa ja radiossa soi hieno musiikki. Tunnen itseni terveeksi. Elämäni on aika ihmeellisen hyvin juuri nyt. Juuri tällä hetkellä. Kiitos sen, että kyllähän minä oikeasti olen uskaltanut tarttua aika moneen eteeni tuotuun mahdollisuuteen. Pienten juttujen kohdalla pelkään tyhmiä asioita, mutta isoja hyppyjä olen tehnyt aika huimapäisestikin. Ja elämä on kantanut. Vielä on monta mahdollista hyppyä tekemättä, mutta niidenkin aika tulee. 

Joten kun alan täyttää sitä uutta kalenteria, yritän muistaa myös ne asiat, jotka ovat jo hyvin. Muistuttaa itseäni niistä mahdollisuuksista joihon olen uskaltanut tarttua ja mitä se onkaan tuonut tullessaan. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Jos niin on tarkoitettu.

Ja nyt raivaan lopultakin tuon yläkerran huoneen :). Mukavaa päivää. Vuoden toiseksi viimeistä. 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tyhjän kalenterin äärellä





Tänään olin vähän vielä joulutunnelmissa ja huomenna alkaa sitten arki. Tai ei nyt vielä ihan arki, mutta joulu on aika lailla ohi. Tänään saa kuitenkin syödä vielä suklaata hyvällä omalla tunnolla. Oma jouluni ei ollut kovin lahjakeskeinen, mutta muutaman paketin sain ja olin niistä kaikista tosi iloinen. Kaikki olivat yhtä tärkeitä ja mieluisia.

Yksi lahja oli Paulo Coelhon tosi, tosi kaunis ja värikäs kalenteri. Se on kuin koru, jota pyörittelee kädessään ihan vain se kauneuden tähden. Mutta se pitää sisällään paljon muutakin.

En tiedä, onko tuossa kalenterissa jotain magiikkaa, mutta en muista koskaan aikaisemmin ajatelleeni uudesta kalenterista näin. Nyt nuo toistaiseksi tyhjät sivut tuntuvat olevan täynnä mahdollisuuksia. Oivalsin, että nehän voi täyttää juuri haluamillaan muistutuksilla ja muistiinpanoilla. Miettikää! Ja ihan sama juttu elämän kanssa. Kaikkeen ei voi koskaan vaikuttaa, mutta tosi moneen asiaan voi. Alkava vuosi on on vielä kuin nuo kalenterin tyhjät sivut ja se on aikalailla itsestä kiinni, minkälaisia merkintöjä vuoteensa haluaa. 

Järjen ääni todennäköisesti väittää, että ei sitä voi itse päättää. Aina löytyy tuhat ja yksi järkevää syytä, miksi ei voi toteuttaa unelmiaan, isoja tai pieniä. Mutta ei se useinkaan ole järki, joka siellä puhuu, vaan usein puhdas pelko. Ja jos nyt tekee mieli huutaa "Mutta...", niin ei kannata. Ei niitä syitä tarvitse minulle perustella vaan itselleen. 

Itsekin joudun perustelemaan ne itselleni. Minullakin on edelleen tosi monta unelmaa toteuttamatta, suurta ja pientä, koska pelkään. Pelkään niin paljon, että en edes uskalla ajatella pelkoani tai myöntää sitä. Täytän mieleni mielummin järkisyillä ja selityksillä. Verukkeilla ja tekosyillä. Pelko piiloutuu usein sellaisten sanojen taakse kuin "mutta kun", "jos vain", "sitten kun". Elämä kulkee eteenpäin ja jätän tekemättä asioita, joihin minulla olisi juuri nyt mahdollisuus ja joita haluaisin toteuttaa, jos vain uskaltaisin. 

Kirjoitin vuoden 2012 kalenterin etusivulle tekstin: 

"Jos käännät pelolle selkäsi, sen voimaantuu. Jos käännyt kohti pelkoasi, se saa kasvot. Jos tutustut pelkoosi, saat siitä ystävän." 

Sinä keväänä muutin tänne ja jouduin kohtaamaan monta pelottavaa asiaa. Sen jälkeen olen kuitenkin onnistunut taas käpertymään mukavuusalueelleni. Niin on paljon helpompaa. 

Tyhjän kalenterin edessä on hyvä miettiä minkälaisilla merkinnöillä kalenterini oikein täytän. Mitä oikein haluan elämääni. Mitä unelmiani haluan vielä täyttää.

Jos välillä tulee uskonpuute, niin sivuilla on Coelhon elämänviisauksia. 

"Mikä on se voima, joka työntää meidät pois tutulta mukavuusalueelta ja saa meidät kohtaamaan haasteita, vaikka tiedämme, että mainen kunnia katoaa? 

Luulen, että se on elämän tarkoituksen etsiminen. Etsin vuosia lopullista vastausta tuohon kysymykseen kirjoista, taiteesta ja tieteestä, sekä vaarallisilta että helpoilta poluilta. Löysin monia vastauksia. Tänä päivänä olen kuitenkin vakuuttunut, että emme voi löytää tuota vastausta tässä elämässä, vaan lopullisen vastauksen saamme vasta sitten, kun seisomme Luojamme edessä. Ymmärrämme sen nähdessämme ne mahdollisuudet, jotka meille elämän varrella annettiin." Paulo Coelho (vapaasti suomennettuna)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Ja sitten kohti välipäiviä...





Pölyimuri on edelleen ovensuussa ja makuuhuone imuroimatta. Lavuaari kuuraamatta ja aika moni muukin juttu tekemättä. Yritin taas vähän liikaa ja vauhti hiipui loppumetreillä. Ja silti tuli Joulu ja oikein hyvä sellainen. 

Samalla tavalla kun valokuvia ottaessa voi rajata kaiken ylimääräisen sotkun pois kuvista, ihan samalla tavalla voi tehdä itsekin. Kun on ensin syönyt vatsansa täyteen ystävien kanssa ja tietää, että myös eläinystävillä on vatsat täynnä,  palaa kotiin, sulkee oven, laittaa villasukat jalkaan, valot pois, kynttilät palamaan ja joululaulut soimaan. Ottaa suklaalevyn toiseen kainaloon ja kissan toiseen kainaloon ja hyvän kirjan nenän eteen. 

Ivar täytti eilen kolme vuotta ja ilmeisesti lähestyvän kolmevuotispäivänsä innoittamana se kai ajatteli olevansa tarpeeksi vanha ulkoilemaan itse, avasi aatonaattona itse ulko-oven ja hyökkäsi ensi töikseen kissa numero viiden kimpuun. Ja vielä uudestaankin. Kissa numero viidellä on kulkijan kokemuksen tuomaa taisteluvarmuutta, mutta Ivarilla massaa ja kokoa. Lopulta erotin huutavat (eunukki)kollit heittämällä niitä koristeena olevalla olkipukilla. Sitten Ivar käveli kuin paraskin macho jalat harallaan ja pää vedettynä hartioiden väliin takaisin sisälle. Loppuillan se mietti hämmentyneenä reissuaan. Se oli nimittäin juuri tuominnut itsensä ikuiseksi ajoiksi valjaissa ulkoilevaksi sisäkissaksi. Se kun on hyökännyt myös talon tyttökissojen kimppuun. Muistoksi vapaudesta jäivät vain tuulessa lentelevät karvatupsut… Pitikin nimetä kissa viikinkipäällikön mukaan…

Joen juoksu on jähemettynyt pakkasessa, mutta taivaalla kuu ja tähtitaivas on vailla vertaa - niin kaunis ja kirkas. Oikea Joulutaivas.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluni Norjassa


Syyskuussa 2010 olin täällä Norjassa ensimmäistä kertaa. Palattuani Suomeen, menin kerran tapaamaan ystävääni hänen sisutusliikkeeseensä. Siellä oli paljon asiakkaita, joten jouduin odottelemaan. Liikeessä oli myös nainen, jonka tiesin ulkonäöltä. Aloimme odotellessamme jutella. Puheeni kääntyi hevosiin ja Norjaan ja menneeseen lomaani. Tuo nainen totesi, että hänelläkin on tuttuja Norjassa. Olivat monta kertaa pyytäneet käymään, mutta hän ei ole saanut aikaiseksi. Kuinka ollakaan, pian tuli selväksi, että nuo tutut olivat ne samat henkilöt, joiden luona olin juuri vieraillut. Voisi ajatella, että se oli aika epätodennäköinen yhteensattuma. Noin viikon kuluttua, satuimme tuonne liikkeeseen jälleen täsmälleen yhtä yhtä aikaa. Hän parkkeerasi autoa kun kävelin kulman takaa. Vaihdoimme puhelinnumeroita. 

Puolitoista kuukautta myöhemmin, juuri ennen joulua, olin taas täällä Norjassa. Nyt tuon tapaamani naisen (nykyisen hyvän ystäväni), hänen lapsensa ja miesystävänsä kanssa. Istuimme joulukonsertissa Hedalenin vanhassa kirkossa ja kyyneleet valuivat silmistäni. Päässäni soi yhä uudelleen "Velkommen hjem", tervetuloa kotiin. Kuoro lauloi kauniin laulun Tir n'a noir.

Tuosta vuoden kuluttua, juuri ennen joulua, tulin tänne taas. Nyt allekirjoittamaan vuokasopimusta mökistä, jonne aioin muuttaa. Matkalla lentokentältä viereeni tuli istumaan vanha nainen jouluostoksineen. Pieni ärsytys kävi mielessäni, koska bussissa oli kyllä tilaa ja naisella oli syli täynnä kasseja. Aloimme kuitenkin jutella, minä ruotsiksi ja hän voimakkaalla murteellaan. Kerroin, mihin olen muuttamassa. Kävi ilmi, että hän oli naapurikylästä, tuolta Hedalenista, missä kirkkokin on. 

Kerroin sen tilan nimen, mistä olin vuokraamassa mökkiä. Jostain syystä hän ei halunnut uskoa, että muutan sinne, vaan toisteli yhä uudestaan toisen tilan nimeä. "Niin, olet muuttamassa Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuritilalle.". Kohta taas hän kysyi. "Oletko muuttamassa siis Piltingsrudiin?". "En, vaan siihen naapuriin". Mainitsin naapurin nimenkin monta kertaa ja hän kyllä tiesi paikan. Mutta hänellä oli jotain tietoa, jota minulla ei silloin ollut. En ollut koskaan edes ajatellut, että voisin joskus asua tällä tilalla, Piltingsrudissa. 

Jäimme pois samalla pysäkillä. Ystäväni oli myöhässä, ja tuo vanha nainen odotti miehensä kanssa ystäväni saapumista. Eivät halunneet jättää minua yksin seisomaan talviyöhön. Olemme tavanneet myöhemminkin, mutta se on toinen  tarina.

Sinäkin jouluna istuin Hedalenin kirkossa joulukonsertissa. Kuoro lauloi jälleen "Tir n'a noir". Silloin palasin vielä Suomeen viettämään joulua.

Nykyään tuo kappale symboloi minulle Norjaa ja tänne muuttoa. Viimeisenä kolmena jouluna en ole enää matkustanut Suomeen joulukonserttien jälkeen, vaan viettänyt täällä koko joulun. Joulu Norjassa on minulle jotain ihan erityistä, jotain, mitä en osaa oikein edes selittää. Olen tullut kotiin ja enkelit auttoivat löytämään tieni perille. Syystä tai toisesta. Niin se vain on.


 *** Oikein hyvää ja levollista Joulua teille kaikille ***