Ollaan käyty Mr. Murphyn kanssa autoa korjaamassa. Ensin todettiin, että kyllä, ilmastointi on rikki, mutta korjaamolla ei ole laitetta, jolla vika voidaan paikallistaa (näin ymmärsin…). Seuraavalla kerralla vika paikkallistettiin, mutta todettiin, että siihen pitää tilata jokin uusi osa. Kolmannella kerralla se tilattu osa olikin mennyt väärään paikkaan, joten turha käynti. Neljännellä kerralla, jouduin itse perumaan ajan, koska sairastuin. Mutta tänään oli sitten palikat kohdillaan, minä olin parantunut ja tilattu osa oli saapunut. Pari tuntia menee.
Koska tuolla meidän kuntakeskuksessa ei ole ihmeempiä shoppailumahdollisuuksia, päätin lähteä kävellen kotiseuturetkelle. Olen toki ajellut siellä autolla, mutta auton ratissa maisemat saati nähtävyydet vain vilahtaa ohi. Olin suunnitellut meneväni vanhanajan kauppaan, Bangsmoeniin, mutta se oli tänään tietenkin kiinni. Sitten kävin ihmettelemässä muistokiviä ja muistin, että istuskelen itse asiassa niillä paikoilla, joilla on käyty yhdet kovimmat taistelut toisen maailmansodan aikana. Hitlerhän yllätti norjalaiset aikoinaan ikään kuin "housut kintuissa", mikä on täällä edelleen melkoinen häpeä. Valdreksessa ei kuitenkaan annettu ihan helpolla periksi ja täällä käytiinkin aika kovia taisteluja. Ylpeitä ja jääräpäisiä kun ovat.
Palattuani korjaamolle, sain kuulla että ei se vika olekaan siinä tilatussa osassa, vaan jossain mutterissa, joka pitää sen osan paikoillaan. Jep. Uusi käynti joskus ensi viikolla. Taitaa olla siis kuudes kerta. Ei siinä voinut kuin nauraa - mekaanikko ei tosin kehdannut nauraa, vaan oli ymmärrettävästi vähän korvat punaisena. Katsotaan saadaanko ilmastointi kuntoon ennen pakkasia...
Kun pääsin kotiin, olin totaalisen puhki - en ole vielä toipunut flunssastani. Kaaduin sohvalle kirjan kanssa ja silloin ajoi ensimmäinen auto pihaan. Naapurin mies tuli sopimaan hevosenhoitojärjestelyistä. Kun pääsin takaisin sisälle ja kaaduin uudestaan sohvalle, tuli naapurin tyttö ratsastamaan ja senkin kanssa piti sopia hevosenhoitojärjestelyistä. Ja kun kaaduin kolmannen kerran sohvalle, ajoi toinen auto pihaan ja toinen naapurin mies tuli piipahtamaan muuten vain. Juttelemaan kasveista.
Annoin periksi ja laitoin ruokaa. Ulkoilutin koirat ja kävin pussailemassa hevosia. Seisoin pitkän tovin Junin pää toisessa kainalossa ja Knektenin pää toisessa kainalossa, otsa otsaa vasten vuortellen molempien kanssa. Niitäkin väsytti. Tai sitten ne yrittivät antaa minulle vähän hevosenergiaa. Olen huomannut, että jos olet oikein väsynyt tai kipeä, ne tulevat ihan iholle. Puhaltelevat korvaan ja nojailevat päällään. Oikein aina itkettää niiden myötätunto ja viisaus.
Mutta nyt, kello on kohta kymmenen, NYT aion kaatua sohvalle ja lukea viimeiset kymmenen sivua kirjastani ja sen jälkeen katsoa Midsommerin murhat. Olen sen mielestäni ansainnut. Ellen nukahda sohvalle kesken kaiken, mutta sekään ei haittaa mitään.







