Mr. Muprhyn kanssa autoa korjaamassa

Ollaan käyty Mr. Murphyn kanssa autoa korjaamassa. Ensin todettiin, että kyllä, ilmastointi on rikki, mutta korjaamolla ei ole laitetta, jolla vika voidaan paikallistaa (näin ymmärsin…). Seuraavalla kerralla vika paikkallistettiin, mutta todettiin, että siihen pitää tilata jokin uusi osa. Kolmannella kerralla se tilattu osa olikin mennyt väärään paikkaan, joten turha käynti. Neljännellä kerralla, jouduin itse perumaan ajan, koska sairastuin. Mutta tänään oli sitten palikat kohdillaan, minä olin parantunut ja tilattu osa oli saapunut. Pari tuntia menee.

Koska tuolla meidän kuntakeskuksessa ei ole ihmeempiä shoppailumahdollisuuksia, päätin lähteä kävellen kotiseuturetkelle. Olen toki ajellut siellä autolla, mutta auton ratissa maisemat saati nähtävyydet vain vilahtaa ohi. Olin suunnitellut meneväni vanhanajan kauppaan, Bangsmoeniin, mutta se oli tänään tietenkin kiinni. Sitten kävin ihmettelemässä muistokiviä ja muistin, että istuskelen itse asiassa niillä paikoilla, joilla on käyty yhdet kovimmat taistelut toisen maailmansodan aikana. Hitlerhän yllätti norjalaiset aikoinaan ikään kuin "housut kintuissa", mikä on täällä edelleen melkoinen häpeä. Valdreksessa ei kuitenkaan annettu ihan helpolla periksi ja täällä käytiinkin aika kovia taisteluja. Ylpeitä ja jääräpäisiä kun ovat.

Palattuani korjaamolle, sain kuulla että ei se vika olekaan siinä tilatussa osassa, vaan jossain mutterissa, joka pitää sen osan paikoillaan. Jep. Uusi käynti joskus ensi viikolla. Taitaa olla siis kuudes kerta. Ei siinä voinut kuin nauraa - mekaanikko ei tosin kehdannut nauraa, vaan oli ymmärrettävästi vähän korvat punaisena. Katsotaan saadaanko ilmastointi kuntoon ennen pakkasia...

Kun pääsin kotiin, olin totaalisen puhki - en ole vielä toipunut flunssastani. Kaaduin sohvalle kirjan kanssa ja silloin ajoi ensimmäinen auto pihaan. Naapurin mies tuli sopimaan hevosenhoitojärjestelyistä. Kun pääsin takaisin sisälle ja kaaduin uudestaan sohvalle, tuli naapurin tyttö ratsastamaan ja senkin kanssa piti sopia hevosenhoitojärjestelyistä. Ja kun kaaduin kolmannen kerran sohvalle, ajoi toinen auto pihaan ja toinen naapurin mies tuli piipahtamaan muuten vain. Juttelemaan kasveista. 

Annoin periksi ja laitoin ruokaa. Ulkoilutin koirat ja kävin pussailemassa hevosia. Seisoin pitkän tovin Junin pää toisessa kainalossa ja Knektenin pää toisessa kainalossa, otsa otsaa vasten vuortellen molempien kanssa. Niitäkin väsytti. Tai sitten ne yrittivät antaa minulle vähän hevosenergiaa. Olen huomannut, että jos olet oikein väsynyt tai kipeä, ne tulevat ihan iholle. Puhaltelevat korvaan ja nojailevat päällään.  Oikein aina itkettää niiden myötätunto ja viisaus.

Mutta nyt, kello on kohta kymmenen, NYT aion kaatua sohvalle ja lukea viimeiset kymmenen sivua kirjastani ja sen jälkeen katsoa Midsommerin murhat. Olen sen mielestäni ansainnut. Ellen nukahda sohvalle kesken kaiken, mutta sekään ei haittaa mitään. 

Ihana elokuu

Terveisiä kesäflunssan kourista. Kuukausi vaihtui huomaamatta elokuuhun. Oli nimittäin sellainen tauti, että se kaatoi täysin vuoteeseen pariksi päiväksi ja olin totaalisesti poissa pelistä. Tauti tuli vielä niin vauhdilla ja voimalla, että en ehtinyt sitä torjua. Tuo ensimmäinen kuva on siltä päivältä, kun vielä kuvittelin, että tästä selvitään lukemalla yksi romanttinen romaani ja ottamalla päiväunet Ivarin kanssa. Ei selvitty. Ennen hoitajan roolin aina ottanut Ines väistyi (tai joutui väistymään) ja Ivar otti hoitajan roolin itselleen. Yleensä malttamaton, mouruava ja kuriton Ivar nukkui koko sairastamisen ajan vieressäni ja aika usein rinnan päällä kehräämässä. Siinä irtoaa hyvin lima keuhkoputkista kun tuollainen 9-kiloinen jätti pistää parastaan :).

Nyt olen jo palaamassa takaisin elävien kirjoihin ja yritän saada entisiä voimiani takaisin - miten muuten kuin syömällä. Vähän pelottavaakin miten heikkoon kuntoon muutaman päivän sairastaminen voi viedä. 

Onneksi apteekki on lähellä. Pihalla kasvaa nyt jos jonkin sortin salaattia, porkkanaa, mangoldia, viherkaalia, herneitä ja papuja. Tomaattiakin tulee, mutta niistä ei ole vielä salaattiin asti. Lähikauppa on ilahduttanut ja alkanut myydä paikallisen juustotuottajan ihania juustoja. Huomenna otan vielä järeämmät keinot käyttöön ja hain pakasteesta hirvenfilettä. Eli aika luksusta tämä elämä ruoan suhteen just nyt. Kasvikset omasta maasta, lähimetsän riistaa pakkasesta, marjoja metsästä ja paikallisia herkkuja lähikaupasta. Moni ihminen maksaisi tällaisesta maltaita. Yritän aina muistaa sen. Puhdas ilma, puhdas vesi ja puhdas ruoka ei ole mikään itsestäänselvyys vaan se on nykyään nimenomaan luksusta. 

Kunhan tästä tokenen, lähden hakemaan ainakin oman osani mustikoista tuolta metsästä. Täällä niitä näyttäisi olevan ihan mukavasti.

Ihailen aina sitä, kuinka "Tää on vielä kesken"-blogin kirjoittaja toivottaaa jokaisen uuden jäsenen tervetulleeksi henkilökohtaisesti. Tosi mukava tapa. Itse toivotan nyt kaikki uudet jäsenet ja muutkin lukijat näin kollektiivisesti lämpimästi tervetulleeksi - olen sen verran hajamielinen, että en ihan pysy kärryillä, kuka on tullut mukaan milloinkin - pahoittelen! Tiedän kuka tuli viimeiseksi, mutta on sinne luikahtanut mukaan muitakin uusia, niin en viitsi ketään mainita nimeltä, ettei joku jää mainitsematta :). Käykää muuten kurkkaamassa tuota "Tää on vielä kesken"- blogia. Huumori uppoaa ainakin minuun, mutta ei siellä vakaviakaan aiheita vältellä. Tosi kiva blogi seurattavaksi!

Ihana elokuu!!! Nautitaan siitä vaikka ne lomatkin olisi pidetty - kesä on vielä kauneimmillaan!

Postikorttimaisemia

Jos täällä meillä on sellaiset karun jylhät maisemat, niin ei tarvitse jatkaa kuin vajaa sata kilometriä sisämaahan ja päästään todellisten postikorttimaisemien äärelle. Ajelin tänään E16:ta länteen ja pysähdyin Ulnesin 750-vuotiaan kirkon kohdalla ihmettelemään noita maisemia. Aivan käsittämättömän kaunista. Kuvista saa hyvin laimean käsityksen seudun kauneudesta - varsinkin kun ne on näpsitty taas kännykällä. Siellä oli niin upeaa, että ajoin täysin lumoutuneena ohi sen risteyksen, josta minun piti kääntyä. Eikä se ollut edes mikään ihan pieni risteys.

Kun menin sisään kirkon rautaportista, lennähti eteeni suuri perhonen ja istui hetken sydämeni päällä. Kuka lie kävi toivottamassa tervetulleeksi :).

Tämä kaunis, kaunis maa. Ja niin kovin haavoittuvainen.

Auringonhattuja ja aurinkohattu

Kun lämpötila nousee tuonne kolmeenkymmeneen varjossa, on vaihtoehdot aika vähissä. Oikeastaan sitä jaksaa vain uida tai istua varjossa siemailemassa kylmiä juomia. Minä ajoin ruohon ja meinasin kuolla. Uudesta olkihatusta huolimatta.

Olkihatustakin on iloa siis lähinnä tuolla varjossa, kun istuin terassillani köynnöksen katveessa ja siemailin viinimarjamehulla terästettyä kivennäisvettä ja leikin "Minun Afrikkaani". Korituolien tyynyt olivat mustissa kissankarvoissa, sementtilattia halkeillut ja pöytäkin rikki, mutta mitä siitä. Ainakin lämpötila oli kohdillaan. Ja olkihattu ja korvakorut.

Olen tosi iloinen aurinkohatustani, mutta erityisen iloinen olen auringonhatuistani, jotka ovat tänä kesänä tosi komeita. Ovat ilmeisesti oikeassa paikassa, kun viihtyvät niin hyvin. Ensi vuonna voisi istuttaa aurigonhattuja koko seinustan täyteen, niin olisi flunssalääkkeet talven varalle turvattu.

Taivaanrannalle alkaa kerääntyä pilviä, jotka enteilevät illaksi ukkosta. Pilviä on kerääntynyt myös Norjan taivaalle - koko päivän on radiosta tullut lähetyksiä vakavasti otettavasta Norjaan kohdistuvasta terroriuhasta. Ei tiedetä missä ja milloin, mutta tiedetään, että seuraavan neljän päivän aikana saattaa räjähtää ja asia liittyy Syyrian tilanteeseen. Toivottavasti se on väärä hälytys. Hyvä muistutus kuitenkin siitä, että olemme todellakin osaa tätä maailmaa. Mitä tapahtuu Syyriassa, ei tapahdu ainoastaan siellä. Se voi heijastua myös tänne omaan lintukotoomme. Siksi ei saa olla välinpitämätön. Siksi pitää puhua rauhan puolesta eikä ainakaan lisätä vihaa. Edes siinä omassa lähiympäristössään tai nettikeskusteluissa.

Olkaa lempeitä ja ystävällisiä toisillenne. Maailmassa on ihan liian paljon pahaa ja vihaa, sitä ei tarvitse yhtään lisää.

Utøya

Viime päivien tapahtumat sekä Ukrainassa että Gazassa ovat tuntuneet tosi pahoilta ja ahdistavilta. Se julmuus ja armottomuus, mihin ihminen kykenee, puistattaa. Tällaista tapahtuu koko ajan jossain päin maailmaa, mutta kun se tulee fyysisesti tarpeeksi lähelle, se tuntuu erityisen pahalta. Niin se vain menee. Toisaalta, se on hyvä muistutus siitä, että emme mekään ole koskemattomia. Olemme yhtä lailla osa tätä maailmaa, vaikka täällä onkin helppo tuudittautua ajatukseen, että pahat asiat tapahtuvat kaukana ja täällä olemme turvassa.

Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun Oslossa räjähti ja Utøyalla jahdattiin kesäleirillä olevia nuoria. Ainoastaan kolme vuotta.  

Ei saa unohtaa, jotta tällaista ei tapahtuisi uudestaan. 

Mutta täytyy myös jatkaa elämää. Olla kiitollinen kauniista kesäpäivistä ja jokaisesta rauhallisesta hyvästä hetkestä. Ne ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, joka ikinen. Ja ne voidaan ottaa pois. Myös meiltä.