Luonto hoivaa

Facebookissa on viime aikoina kiertänyt tällainen, varmaankin jostain lehdestä napattu kuva luonnon parantavasta vaikutuksesta. 

Allekirjoitan. Vaikka asun koko ajan maalla, niin silti minun pitää päästä metsään. Mielellään päivittäin.  Jos jostain syystä tuntuu ahdistavan, niin sitten mielellään korkealle, että näkee kauas. Siellä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Tai sitten tuonne hevoslaitumen taakse joen rantaan, jossa ikivanha koivu ja ikivanha kuusi nojaavat vierekkäin joen ylle. Ovat seisoneet siellä käsikädessä jo hyvinkin sata vuotta. Minusta tuntuu, että siellä on moni muukin istunut miettimässä maailman menoa jo ennen minua. Paikka on suorastaan luotu moiseen.

Olen ollut oikeastaan koko aikuisikäni kaupunki-ihminen ja nauttinut elämästä kaupungissa. Mielellään mahdollisimman suuressa kaupungissa. Mutta nyt kun menen kaupunkiin, väsyn tosi nopeasti. En vain jaksa. Ollessani viimeksi Oslossa, halusin tulla seuraavalla bussilla takaisin kotiin. Olin vähän pettynytkin, koska en löytänyt itsestäni sitä entistä seikkailijaa, joka nauttii liikkumisesta tuntemattomana vieraassa kaupungissa.

Mutta mitä sitten on tapahtunut? No, minulla on teoria. Luulen, että kun tarpeeksi kauan asuu näin maalla, aistit herkistyvät ihan eri tasolle. Niiden on pakko, koska kaikki on täällä niin paljon hienovaraisempaa. Miettikää vaikka. Liikenteen melu verrattuna metsän ääniin. Liikenteen ja pakokaasun tai kuuman asfaltin haju verrattuna sumuisen syysaamun tuoksuun. Tai vaikkapa hajuveden tuoksu verrattuna krassin tai kehäkukan tuoksuun...

Enkä nyt halua arvottaa näitä erilaisia ympäristöjä hyviksi tai pahoiksi, enkä väittää, että ainoastaan maalla voi olla onnellinen.  Mutta fakta on, että kaupungissa ja maalla liikutaan jotenkin ihan eri sfääreissä ja eri asteikoilla.

Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja me sopeudumme ympäristömme mukaan. Jos elää ympäristössä, jossa on paljon ja voimakkaita aistiärsykkeitä, on pakko oppia sulkemaan ja suojaamaan itseään. Toisaalta jos asuu maalla ja liikkuu metsissä, täytyy puolestaan herkistää itsensä ja aistinsa. On toisin sanoen pakko herkistyä kuulemaan mahdollisesti lähestyvä ja väijyvä peto.

Ja kun aistit ovat herkistyneet tällaiselle "maalaisasteikolle", ei kaupungin aistiärsyketulvaa tahdo enää kestää.

No, välillä on ehkä ihan hyvä lähteä ihmisten ilmoille ja sivistyksen pariin. Nimittäin hevostenkin seurassa voi ilmeisesti viettää liikaa aikaa. Kun minun piti tänään sanoa olevani enemmän koiraihminen, totesin olevani enemmän koirahevonen. Enemmän koirahevonen kuin kissahevonen siis :D.

Tämä on hieno video metsästä, niin kuin me suomalaiset sen ymmärrämme. Ja kyllä norjalaisetkin. Vaikkakin tuosta metsäteollisuuden kyvystä vaalia vanhoja metsiä voi olla montaa mieltä... minkälaisia metsiä mahtaakaan jäädä jälkeemme? Mutta video on hieno.

Niin se kahvila...

Lupasin joskus kirjoittaa siitä maatilakahvilasta. Tai siitä maatilakahvilasta, jota ei tullut. Vielä. Minulla oli kyllä täysin vapaat kädet laittaa se pystyyn, mutta otin lusikan kauniiseen käteen ja totesin että en pysty enkä jaksa. En vielä tänä kesänä. Se vain tuli liian nopeasti. Ja Suomen päässä oli vielä aivan liian monta keskeneräistä asiaa.

Mutta puitteethan ovat olemassa. Meillä oli konfirmaatio ja teatteriviikonloppu. Viime viikonloppuna oli suuri seurue syömässä. Tyytyväinen seurue. Viikon kuluttua on taas teatteria ja hirvenlihahampurilaisia. Sitten ehkä häät ja ennen joulua vielä pikkujoulut tai parit. Julebord, niin kuin täällä sanotaan... eli ei ihan tyhjäkäynnillä. 

Kauppaakaan ei tullut eikä puutarhaa :). Tai tuli puutarha, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa. Salaatit vanhassa pesuvadissa, yrtit ruukuissa, samettikukat puukiulussa. Mutta oikein kukoistavina. Ja tämän tilan pihapiiri on kummasti kaunistunut. Kasvulavat odottavat tuolla tervattuina ensi kesää...

No harmittaako minua? Suuret suunnitelmat jotka eivät toteutuneetkaan? Ei oikeastaan. Tai ehkä vähän, jos menen tuonne ravintolaamme. Mutta näin sen piti nyt mennä. 

Olen ollut aina kova suunnittelemaan ja haaveilemaan ja myös kertonut unelmistani ääneen. Unelmointi ei mene koskaan hukkaan. Ei koskaan. Vaikka jokainen unelma ei toteutuisikaan. Tai yleensä kai aika harvat unelmat toteutuvat - ainakaan ihan sellaisina kuin olet ajatellut tai ihan siinä mittakaavassa kuin olet ajatellut.

Ja sitäpaitsi: kyllähän minä herran tähden elän unelmaani, vaikka sitä maatilakahvilaa ei nyt ollutkaan :).

Eikä ensi kesään ole enää pitkä aika. Se on täällä ennen kuin huomaammekaan. Kärhö taisi luulla että se on jo nyt ja alkoi kukkia uudestaan :). Miten hieno ja pitkä kesä tämä on ollutkaan!

Omenoita, omenoita

Täällä on jäljellä enää yksi vanha omenapuu, mutta siitäkin tulee melkoinen määrä omenoita ja pitäisi keksiä, mitä niillä oikein tekee. Aidan takana seisoo tosin viisi tyyppiä, joilla olisi varmaan hyvä ehdotuksia... 

Kissa ei ole tosin omenansyöjä, mutta osallistuu mielellään niiden pomimiseen :). No, hevoset saavat osansa, osa menee suuhun sellaisenaan ja osasta tulee varmaankin omenasosetta. 

Mutta osasta tulee, tai on jo tullutkin, sellaista vanhan ajan herkkua kuin omenapaistosta. Sitä syötiin aina lapsuudenkodissani, se on tosi helppo ja nopea tehdä ja uskomattoman hyvää vaniljakastikeen tai 

jäätelön kanssa. Tekeeköhän tätä enää kukaan? Ainakaan en ole koskaan kuullut...

Meillä puhuttiin aina omenapaistoksesta, mutta Kotiruoka- keittokirjasta resepti löytyy nimellä Toscaomenat.

Omenapaistos

muutama omena pilkotaan voidellun uunivuoan pohjalle - kuorineen tai kuorittuna. Makuasia. Minä laitan nämä kotimaiset kuorineen.

Perään n. desi vettä - riippuu vähän omenien määrästä.

Paistinpannulla sulatetaan n. 50 g voita. Siihen lisätään n.1/2 dl sokeria (omenoiden happamuuden ja oman maun mukaan), 2 dl kaurahiutaleita ja kanelia maun mukaan. Sekoitetaan kunnolla (ja seoksen voi antaa vähän paahtuakin). Kauraryyniseos kaadetaan omenien päälle.

Paistos uuniin keskitasolle, 200 astetta ja noin 25 minuuttia, kunnes kauraryyniseos on vähän ruskistunut.

Tolkuttoman hyvää! Suosittelen! Itse kokeilin tätä, Norjassa kun ollaan, rømmen eli paikallisen kermaviilin kanssa, mutta suosittelen vaniljakasteiketta tai jäätelöä. Äitini taisi syödä tätä joskus maidonkin kanssa.

Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

Toukka tiskaa.

( Risto Rasa. Metsän seinä on vain vihreä ovi )

Oslo kolmessa tunnissa, kuvapläjäys

Täältä on Osloon vähän reilut sata kilometriä. Busseja menee monta kertaa päivässä edestakaisin ja kaupunkireissut ovat suhteellisen helppoja ja käteviä. Mutta olen käynyt Oslossa tasan kaksi kertaa. Kun ei ole ollut tarvetta. Viihdyn täällä maalla niin hyvin, että ajoittaiset Suomen keikat ovat riittäneet ihan hyvin urbaaniseikkailuiksi. Eilen oli kuitenkin pakko käydä hoitamassa asioita (sitäkin olen siirtänyt jo kauan). Ja kun sinne tuli mentyä, en vain voinut tulla seuraavalla bussilla takaisin, vaikka mieli olisi tehnyt :). 

Karl Johans Gate - keskustan läpi kulkeva kävelykatu. Asemalta kuninkaan linnaan.

Oslo on kuitenkin kiva kaupunki. Ydinkeskusta on aika pieni ja tärkeimmät nähtävyydet ovat ihan kävelymatkan päässä toisistaan. Tosin Oslonkin viehätys ja ne mielenkiintoisimmat paikat ovat ehdottomasti ydinkeskustan ulkopuolella, niin kuin suurkaupungeissa yleensäkin, mutta nyt ei ollut aikaa eikä voimia lähteä seikkailemaan. Ajatuksena oli tehdä pieni shoppailukierros, mutta siitä muodostui sitten sellainen päämäärätön vaellus, kun en jaksanut kierrellä kaupoissa eikä ollut oikein mitään ostettavaakaan. Kävin yhdessä kauppakeskuksessa (Oslo-city) ja liiketarjonta oli masentavan tuttu: Kapp-Ahl, Lindex, H&M, Din sko, Dressman, Body Shop, Cubus jne, jne. Toisin sanoen täsmälleen samat liikkeet ja samat valikoimat, kuin kaikissa pohjoismaisissa kauppakeskuksissa. Ja samat liikkeet olivat vallanneet myös parhaimmat paikat keskustassa.Voi tätä globaalin maailman tylsyyttä!

Kuninkaanlinna, det Kongelige Slott. Etupiha remontissa :).

Nobel fredssenter... tässä yksi norjalainen tuli kysymään minulta neuvoa oopperatalolle :). 

Rådhusplassen Oslovuonon rannalla. Tässä on hyvä istua ja syödä eväitä :).

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Norjan charmantti pääministeri ihan elävänä. Jens Stoltenberg. (meinaan aina sanoa Jens Weissflog :D)

Sitten särkikin jo jalkoja ja siirryin linja-autoasemalle juomaan kupin kahvia ja syömään pullan. Ostoksina Cubuksesta ostettu flanellinen ruutupaita. Ovat nyt suurinta huutoa ja sehän sopii minulle. Flanellipaita kun on ainoa järkevä vaate, jolle minulla on tällä hetkellä käyttöä. Kuvasta löytyy muuten vihje, mihin suuntautuu seuraava kaupunkilomani kuukauden päästä :).

Bussin ikunasta viimeinen keskustan must-nähtävyys. Oslon oopperatalo. Sitten tuli uni :).

Ja sitten kotiin. En pysty ilmaisemaan sitä tunnetta, joka valtaa kun bussi ajaa Sperillen rantaa pitkin ja taustalla alkaa häämöttää nämä meidän lähimmät tuntunturit Vassfaretissa. Nyt ei vielä näy lumihuippuja, mutta pian tuolla ylhäällä alkaa näkyä jo lunta. 

Mutta kuten sanottu, se viehättävin Oslo ja parhaat liikkeet löytyy ehdottomasti ydinkeskustan ulkopuolelta. Joten Oslossakin kannattaisi välillä eksyä tieltä. Ihan niin kuin elämässä yleensäkin.

Antiikkia, antiikkia

Vaikka toisaalta historia ja perinteet ovat arvossaan, niin antiikki, vanhat tavarat ja kierrätys tuntuvat nauttivat paljon pienempää arvostusta täällä Norjassa kuin mitä Suomessa, ja täällä on mahdollisuus tehdä niitä oikein todellisia löytöjä. Vanhaa arabiaa tai suomalaista lasia saattaa saada puoli-ilmaiseksi. Esim. Bærumissa Oslon kupeesta löytyy Mølla bruktbutikken, jossa on suomalainen myymäläpäällikkö. Hän sitten ystävällisesti vinkkaa meitä muita norjansuomalaisia kivasta arabiasta, koska norjalaisia se ei niin tunnu kiinnostavan. Ja hintaesimerkkinä voisin mainita vaikkapa n. 35-osaisen ruska-astiaston jonka kokonaishinta oli 140 kr eli alle 18 euroa!!! Ja kyllä - tässä ei ole kirjoitusvirhettä (tuo on jo myyty, mutta ei minulle). Eli käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos menette Osloon.

Kuva: https://www.facebook.com/BruktbutikkenMolla?fref=ts

Täällä meidän kylässä järjestetään puolestaan kaksi kertaa vuodessa "Kremmertorget på Kristiansmoen"-tapahtuma, jonka aikana yhden tilan pihapiiriin tulee myyjiä myymään sekalaista antiikkia, vanhaa ja vähän uuttakin tavaraa. Ja sitten tietenkin juomaan kahvia ja syömään vohveleita - Norjassa kun ollaan.

kuva: http://www.kremmertorget.info

No, minullahan tilanne on nyt se, että olen suunnitellut jo jonkin aikaa vitriinikaapin hankkimista, koska minulla on niin paljon kivoja vanhoja ja vähän uudempiakin astioita, että niitä on sääli pitää kaappien kätköissä. Tai oikeammin siis pahvilaatikkojen kätköissä, koska kaappeihin ei mahdu:).  On perittyjä mutta ihan yhtä paljon myös itse hankittuja. Minusta kun on kiva tehdä "hyviä löytöjä" kirpputoreilta, joten kippoa ja kuppia on kertynyt jo ihan liikaakin. Ja juuri sen takia olin päättänyt olla menemättä tuonne antiikkitapahtumaan. Mutta menin kuitenkin, kun pyydettiin. Ja sen nyt tietää miten siinä sitten taas kävi...

Vanhoja lasisia verkonkohoja. 3 kpl yht. 150 Nok, eli alle 20 euroa. Suomessa vastaavat maksavat keskimäärin 50 euroa kappale, joten tämä oli ehdottomasti hyvä löytö. Ja tällaisia olen halunnut jo pitkään. Hienoja!

Kymmenen vanhaa, kaunista lautasliinaa hintaan 100 Nok, eli n. 12 euroa. Ihan ok hinta mielestäni.

Ja viimeiseksi norjalaista antiikkia: Porsgrund Porselen- tehtaan teekannu alustoineen viime vuosisadalta, aluslautanen ilmeisesti 1800-luvun puolelta. Tämäkin mallia, jota olen halunnut jo pitkään... Vähän kalliimpi, norjalainen kun on, mutta ihan kohtuuhintainen.

Mutta yhtä en löytänyt vaikka sellaisen haluaisin ehdottomasti. Sellaisen oikein norjalaisen  jutun. Eli puisen hevoskoristeisen mankelilaudan "mangletre". Vanhimmat norjalaiset ovat 1600-luvulta, eli tosi vanhoja, vaikka näitä on käytetty yleisesti mankelointiin vielä 1960-luvulla.

Kuva: www.digitalmuseum.no

Kuva: www.digitalmuseum.no

Näissä on vain sellainen ongelma, että a) ne maksavat melkoisesti (puhutaan sadoista euroista) ja b) ne ovat olleet perinteisesti kosinta- tai kihlajaislahjoja, joten en tiedä voiko tuollaista ostaa itse. Jonkun miehen kai pitäisi se hankkia? Saattaa tuottaa muuten huonoa onnea...