Taivaallisia näytelmiä

Kuva ystävän ja naapurin ottama

Kertoo jotain tämän kesän säistä, että täällä on vietetty suorastaan saateenkarien juhlaa. Taivaalla on näkynyt kaiken muotoisia, toinen toistaan hienompia näytelmiä. Peltokuvassa, jossa sateenkaari ei heti osu silmään, se on pudonnut alas rinteeseen - se oli vähän vaikea saada toistumaan kuvassa yhtä hienona kuin luonnossa.

Itseäni ei nämä sadesäät ole jostain syystä hermostuttaneet tänä vuona yhtään - en ole oikein edes ajatellut asiaa - en tiedä miksi. Nyt kuitenkin ihan viime päivinä on mieleen juolahtanut ajatus pimenevistä illoista ja vääjäämättä lähestyvästä syksystä, ja alkanut vähän pelottaa, että mitä jos taas? Viime kesähän oli surkeuden huippu säiden puolesta ja talvessakaan ei sitten ollut hurraamista.

Vaikka säille ei mitään voi ja niistä on oikeastaan ihan turha valittaa, niin aurinko ja lämpimät kesäpäivät olisivat kuitenkin meille pohjoisen asukkaille vähän niin kuin välttämättömiä. Silloin kun olisi tarkoitus ladata sitä akkua, jonka varassa jaksaa sitten porskuttaa pitkän ja pimeän talven.

No mutta vielä ehtii. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että tulee vielä sellaisia kunnon kesäpäiviä. Ja mielellään ennen koulujen alkua, että lapsetkin pääsevät nauttimaan.

Hienoja hetkiä

Vieraat tuli ja meni. Viikko hujahti hetkessä ja talo tuntui kovin tyhjältä vieraiden lähdettyä. Pari päivää pyörin ja ihmettelin, mitä sitä oikein tekisi, mutta sitten oma arki taas nappasi otteeseensa.  

Käytiin "pakolliset" retket. Nähtiin sauvakirkot, hiljennyttiin Jotunheimenin suuruuden äärellä, kiivettiin lähivuorelle. Kaikki paikkoja, joihin haluan itsekin palata yhä uudestaan. 

On aina yhtä hienoa ja ihmeellistä huomata, millainen vaikutus tällä paikalla on ihmisiin. Kuinka rytmi hidastuu, ilmeet pehmenevät ja unet paranevat. Viikon kuluttua täältä lähtee rentoutuneita, kirkassilmäisiä ihmisiä, jotka vannovat palaavansa. Ja useimmat myös palaavat. Surin osa käymään, ja jotkut jopa jäämään, niin kuin itselleni aikoinaan kävi. 

Vieraat olivat tällä kertaa lähiperhettä. Niitä ihan omia rakkaita. Se tuo vierailuun vielä omaa syvyyttä. Ulkomailla asuessa sitä alkaa nimittäin arvostaa läheisiään ihan eri tavalla, ja täällä asumisen ehdottomasti huonoin puoli on se, että läheiset on niin kaukana. 

Kun kysyin loman loputtua, mikä oli ollut parasta, sain vähän yllättävänkin vastauksen. Parasta oli ollut, kun sai seisoa niin lähellä hevosta ja koskettaa sitä. Katsoa sitä silmiin ja kohdata noissa suurissa silmissä ihan samanlainen sielu, kuin itsellä on. Tämä kommentti ihmiseltä, joka ei ole koskaan aikaisemmin päässyt edes koskettamaan hevosta, mutta joka nyt seisoi pelottomasti hevosen vieressä ja koki olonsa niin suuren eläimen vieressä ainoastaan turvalliseksi. Ne elämän hienoimmat hetket on usein ihan lähellä, jos meillä on vain viisautta, aikaa tai halua nähdä ne.

Hyvää juhannusta!

Kolmen viikon nettipaasto on lopultakin ohi. Tai ei se ihan täydellinen paasto ollut, koska puhelimen netti toimi, mutta se on niin hidas, ettei sillä ihmeitä pystynyt tekemään. Elämä kuitenkin jatkui, kesä oli kauneimmillaan ja kuvia tuli otettua. Tässä muutamia instagram-otoksia viimeisten viikkojen ajalta.

Nettipaasto teki myös sikäli hyvää, että tuli luettua ihan oikeita kirjoja ja elämä rauhoittui muutenkin, mulla kun televisiokin toimii ainoastaan netin kautta.

Loma alkoi tällä viikolla ja nyt eloani ilahduttaa vieraat Suomesta, joten ei tämän enempää.  Palaan asiaan kunhan vieraat kotiutuvat. Nyt lähdetään kohta vähän ajelulle ja sitten grillaillaan. Ihan sellaista suomalaista juhannustouhua - norjalainen sankt hans oikeastaan meni jo.

Oikein hyvää juhannuksen jatkoa teille kaikille! Nautitaan tästä ihanasta kesästä <3

Nettiongelmia

Tiedoksi: olen ollut ilman kunnon nettiyhteyksiä nyt yli kaksi viikkoa ukkosen sotkettua linjoja. Vika on edelleen arvoitus. Puhelimella tämä kirjoittaminen on armottoman hidasta, joten palaan asiaan kunhan taas saan netin toimimaan 🌞.

Suo kuokka ja jussi

Aikansa kun jahkailee, niin sitten ollaan taas vähän jälkijunassa. Taas kerran suurin osa sadostani ehtii kypsyä ja kukat kukkia, jos sattuu tulemaan pitkä syksy. Mutta ei elämä ole niin vakavaa. Eikä ainakaan nämä kasvimaahommat, kun elanto ei ole näistä kiinni.

Sain lopulta eilen raahattua itseni tuonne laatimaan itselleni sitä kasvimaata, ja vähän tuntui toivottomalta tehdä penkkejä tuolla valtavalla pellolla. Tuli ikävä niitä edellisen paikan kasvulaatikoita, niiden viljeleminen kun tuntui aika paljon hallitummalta. Enkä saanut edes sitä kaavailemaani tonttia tuolta seinän vierestä, vaan ihan tuonne sivuun se piti rykäistä, keskelle ei mitään. Laitoin kepit kulmiin kuitenkin, ja jos siihen vielä jonkun narun virittäisi vähän niin kuin aidaksi. Ettei isäntä joku kaunis päivä huristele traktorilla viljelysteni yli. 

Pieniä ovat porkkanan siemenet aina, mutta tuolla pelolla porkkanan siemen tuntuu vielä aika paljon pienemmältä ja tarvitaan paljon uskoa, toivoa ja rakkautta, että tuolla jaksaa kyykkiä :D.

Kaikille kaltaisilleni huolettomille ja laiskoille puutarhureille taas kerran tämä Aale Tynnin lohdullinen runo:

 Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon, joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa, kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee, koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti ja ne puissasi nauravat.