| Kuva ystävän ja naapurin ottama |
Kertoo jotain tämän kesän säistä, että täällä on vietetty suorastaan saateenkarien juhlaa. Taivaalla on näkynyt kaiken muotoisia, toinen toistaan hienompia näytelmiä. Peltokuvassa, jossa sateenkaari ei heti osu silmään, se on pudonnut alas rinteeseen - se oli vähän vaikea saada toistumaan kuvassa yhtä hienona kuin luonnossa.
Itseäni ei nämä sadesäät ole jostain syystä hermostuttaneet tänä vuona yhtään - en ole oikein edes ajatellut asiaa - en tiedä miksi. Nyt kuitenkin ihan viime päivinä on mieleen juolahtanut ajatus pimenevistä illoista ja vääjäämättä lähestyvästä syksystä, ja alkanut vähän pelottaa, että mitä jos taas? Viime kesähän oli surkeuden huippu säiden puolesta ja talvessakaan ei sitten ollut hurraamista.
Vaikka säille ei mitään voi ja niistä on oikeastaan ihan turha valittaa, niin aurinko ja lämpimät kesäpäivät olisivat kuitenkin meille pohjoisen asukkaille vähän niin kuin välttämättömiä. Silloin kun olisi tarkoitus ladata sitä akkua, jonka varassa jaksaa sitten porskuttaa pitkän ja pimeän talven.
No mutta vielä ehtii. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että tulee vielä sellaisia kunnon kesäpäiviä. Ja mielellään ennen koulujen alkua, että lapsetkin pääsevät nauttimaan.








