perjantai 20. maaliskuuta 2015

Uusia tuulia








"Again the early-morning sun was generous with its warmth.  All the sounds dear to a horseman were around me - the snort of the horses as they cleared their throats, the gentle swish of their tails, the tinkle of irons as we flung the saddles over their backs - little sounds of no importance, but they stay in the unconscious library of memory."
  ~Wynford Vaughan-Thomas

"Aikainen aamuaurinko oli nytkin anteliaan lämmin. Ympärilläni kaikki hevosmiehelle rakkaat äänet - hevosten pärskintä niiden selvitellessä kurkkuaan, häntien pehmeät huiskaukset, metallin helähdykset kun heitimme satulat niiden selkään - pieniä merkityksettömiä ääniä, mutta ne säilyvät muistin alitajuisissa tiedostoissa."

***

Ihmeellinen päivä, ihmeelliset, voimakkaat energiat. Auringonpimennys, kevätpäivän tasaus ja uusi kuu.
Uusi alku.

***

Minulla saattaa olla hevosen osto edessä. Tai kahden hevosen osto. Pelastusoperaatio. Näyttää vähän siltä. Kaveria ei nimittäin jätetä <3.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Oppia ikä kaikki - puutarhassakin












En ole ihan noviisi näissä puutarhajutuissa, mutta aina riittää opittavaa. Kirjaan tähän muutaman mokan, jotka toistan joka kerta kun viljelyhulluus iskee. Ehkä nämä ovat myös jollekin toiselle muistutukseksi.

1) En ole edelleenkään oppinut, että siemenpussin kaikkia siemeniä ei tarvitse kylvää. Niitä voi säästää seuraavaan kesään tai antaa ystäville ihan vain siemeninä - ei taimina. 

Olen niin helläsydäminen, että jos kaikki siemenet sattuvat itämään (saattavat niin tehdä), niin ne kaikki myös saavat kasvaa niin suuriksi kuin vain jaksavat, ja parhaassa tapauksessa lopputuloksena saattaa olla 50 tomaatintainta ja sama määrä krasseja, samettikukkia, kosmosta ym.ym. Hirveä määrä työtä ja hirveä määrä taimiruukkuja pyörimässä täällä sisällä. Ja kaikille ei yksinkertaisesti löydy paikkaa ulkonakaan. Ja jos löytyisikin, niin kaikkea ei voi syödä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pyörittää kauppapuutarhaa.

Tänä vuonna esikasvatan ainoastaan kohtuullisen määrän kutakin lajia. 

2) Siemenpusseissa suositellut rivi- ja taimivälit ovat kokemuksen syvällä rintaäänellä sinne laitettu. Minulla on taipumus ainakin tuplata ellei triplata siementen/ taimien määrä, koska pitäähän ne kaikki saada johonkin sopimaan (tämä liittyy myös siis tuohon ensimmäiseen kohtaan). Tuloksena on ehkä boheemi ja kaunis, mutta ei välttämättä hirvittävän tuottoisa kasvimaa (toisaalta tällä menetelmällä ei tarvitse kovin paljon kitkeä). Ja ne pienet taimet kasvavat tosiaankin suuriksi kasveiksi, vaikka sitä on aina niin vaikea uskoa.

3) Kaikkia vihanneksia ei tarvitse kylvää samaan aikaan. Esim. porkkanoiden, retiisin, salaatin ja pinaatin kylvämistä voi ja kannattaa porrastaa, ja niin turvata satoa tasaisesti koko kesäksi.

Tässä tärkeimmät tälle kesälle - viime kesänä opittua. Viime vuonna kirjoitin kymmenen kohdan listan, jossa on ihan hyödyllisiä juttuja siinäkin.

***

Tiesittekö muuten, että mullassa on Mycobacterium vaccae nimisiä bakteereita, jotka ovat luonnon omia antidepressiivejä. Tutkimusten mukaan ne stimuloivat aivojen serotoniinin tuotantoa. Serotoniini taas on aine, joka saa meidät tuntemaan itsemme onnelliseksi ja rentoutuneeksi. Joten puheet onnellisesta puutarhurista ei ole tieteenkään valossa puppua. Lisää aiheesta voit lukea täältä (englanniksi).

Joten kädet multaan - kissatkin sen tietävät!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Puutarhageenit





Muistan kuinka mummini käveli kasvimaamme laitaa kädet selän takana ja valkoinen puuvillainen lierihattu päässään. Arvioi rivien suoruutta ja kitkemisen tarkkuutta. Osasi kasvien latinankieliset nimet. Reitkallin puutarhakoulun tarunhohtoinen nimi kaikuu vieläkin korvissani. Siellä mummini oli opiskellut opettajalinjalla. Ja lopettanut kesken, syystä jota emme tiedä. Joutunut luopumaan unelmastaan, niin kuin monet nuoret naiset siihen aikaan. Todennäköisesti joko perheensä tai tulevan miehensä vaatimuksesta. Ehkä taloudellisista syistä.

Jäljellä on kuva Reitkallin puutarhakoulun pihalta; mummini istuu siinä tummassa yksivärisessä paidassa onnellisen näköisenä. Kasvitarhakirja, jossa alleviivauksia ja vuosiluku 1923. Kolme vuotta ennen äitini syntymää. 

Monet hienot lapsuudenmuistot liittyvät kasvimaahan. Siihen kuinka kesäaamuina seisoin herne- tai mansikkapenkissä yöpaidan helma märkänä aamukasteesta. Miltä juuri maastanostettu ja heinään pyyhitty porkkana maistui. Miltä maistui oikeasti tuoreet mansikat. 

Innostus puutarhanhoitoon tässä mittakaavassa on periytynyt äidilleni ja äidiltä minulle. Minäkin harkitsin jossain vaiheessa ihan vakavasti puutarhakouluun pyrkimistä mutta annoin muiden uskotella itselleni, että se olisi tyhmä ratkaisu. Ei ole tulevaisuuden ala...

Muuttaessani tänne, jouduin luopumaan puutarhastani ja kukistani. Se kirpaisi kaikista eniten. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa puutarhaa, mutta minulla on jo kasvimaa. Ja kyllä minulla on vielä se puutarhakin. Uskokaa pois.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Päivän rätti



Tässä sivoilun lomassa tällainen "päivän rätti"-postaus ;) (ei maksettu).

Mainitsin tässä kerran, että olen kantanut Suomesta aina sellaisia tiskiharjan irtopäitä - ovat muka ekologisempia. Olen kuitenkin viime aikoina ihmetellyt, että niitä pitää vaihtaa niin usein - ne menee tosi nopeasti haperoksi ja sitten likaantuvat. Ja siinä menee sitten se kaunis luontoa säästävä ajatus samalla. Ihan loogista, että jos bisnes perustuu tiskiharjan irtopäiden myyntiin, niin niitä ei kannata tehdä mahdollisimman kestäväksi. Silti ärsyttävää ekologisuudella ratsastamista ja viherpesua.

Autuaan olon Cheri vinkkasi kerran kommentissaan näistä luonnonharjasta olevista tiskiharjoista, jotka kuulemma ovat tosi kestäviä. Siitä en osaa sanoa tällä kokemuksella vielä mitään (paitsi että ovat kauniita), mutta tilasin samalla kaksi pellavaista Växbo Lin tiskirättiä.

Ja nuo karkeat pellavarätit päihittävät kuulkaa mennen tullen kaikki mikrokuituserkkunsa - näiden kanssa ei tarvitse edes pesuainetta. Aivan uskomattoman hyviä, kestäviä ja ekologisia. Ja jos ei halua tilata ihan noita varsinaisia tiskirättejä, niin ehkä kaapista löytyy joku vanha ja karkea pellavapyyhe, jota raaskii leikellä. Minulta löytyy ja ajattelin tehdä näitä itse vielä vähän isommassa koossa.

Olen vannonut pellavan nimeen vaatteissa, vuodevaatteissa ja keittiöpyyhkeissä, mutta nyt siis myös näissä rievuissa tai räteissä tai miten niitä kukin kutsuukaan.

Tutkin vähän, mistä näitä Suomessa saisi tilattua, ja löysin yhden nettikaupan - ehkä löytyy muitakin. Mutta tuo löytämäni suomalainen jälleenmyyjä on Werannas.


"Linet er som livet, mångsidigt och vackert om man vårdar det väl"

"Pellava on kuin elämä, monipuolinen ja kaunis jos sitä hoitaa hyvin"

Ingela Berntsson
Designer Växbo Lin

Eläköön pellava!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Huippuretki






Täällä talvi pitää vielä otteessaan ja puutarhatöistä voi vain haaveilla - nyt on hyvää aikaa vaikka retkeillä. Jos joku on norjalaista, niin nämä toppturit, eli retket huipulle. Huippuja on tietysti erilaisia, ja nämä meidän vuoret on aika hillittyjä, tämä Stamskollen 466 m. 

Kun olin muuttanut tänne, ja kapusin ensimmäiselle mäelleni henkihieverissä ja kerroin siitä ylpeänä, vastaus oli: "ai se on se mihin päiväkoti tekee aina retkiä…" :D. Käsite suomalainen sisu onkin joutunut täällä vähän uuteen valoon, eikä norjalaisten talviurheilijoiden menestystä enää niin ihmettele. Vähitellen ja huomaamattomasti peruskunto on kohonnut, ja vaikka en missään huippukunnossa olekaan, niin silti nämä kapuamiset sujuvat nykyään huomattavasti helpommin kuin alkuvuosina. 

Reitti oli yllättävänkin luminen, mutta kiitos yöpakkasten, hanki kantoi hyvin. Ja näköalat palkitsee aina vaan. Kuinkahan monta kertaa olen tuolla istunut eväitä syömässä, mutta ei varmaan missään kahvi maistu niin hyvältä. Ja viimeistään tuolla tulee tunne, että kyllä taas kannatti.

Sovittiiin siinä kahvin lomassa, että ensi kesänä valloitetaan kuntamme korkein huippu Ørneflag. Siinä onkin sitten 1243 m kapuamista. Mutta näköalat sen mukaiset. Ja jäätikölle päätettiin myös lähteä. Norjan korkeimmat huiput ja ikijäätiköt ovat nimittäin tässä aika lähellä. Siellä kuljetaan sitten nepalilaisten sherpojen opastamana… 

En ehkä kuitenkaan ole ihan varma tuosta jälkimmäisestä… 

Tänään onkin sitten hevosenkarva pölissyt. Hevoset luopuvat talvikarvastaan ja harjasin kaikki viisi kunnolla läpi - nyt syljeskelen edelleen hevosenkarvoja suustani… Jokainen hevosihminen tietää, mitä tarkoittaa, kun hevoselta lähtee talvikarva. Sitä nimittäin riittää…

Mukavaa viikon alkua!