perjantai 13. maaliskuuta 2015

Onnellinen perjantai 13. päivä





Helt, helt, helt nydelig! Knalvær! Strålende sol! Virkelig fin vær! forholdene aller, aller, aller best! 

Mallia just radiosta tulleesta norjalaisesta säätiedotuksesta, jossa ei superlatiiveja tänään säästellä ja ihmisiä houkutellaan tuntureille, missä on tulossa talven hienoin viikonloppu. Kuulemma. Voi niitä tulla vielä muitakin, koska vaikka täällä alhaalla lumi alkaa sulaa, niin juuri eilen kerrottiin radiossa, että jossain tuolla ylhäällä on edelleen kuusimetriset (kyllä!) lumipenkat. Joten hiihtokelejä riittää hyvinkin toukokuulle.

Vaikka täälläkin kevät etenee, niin yöpakkaset pitävät huolta siitä, että lumi ei ihan vielä pääse sulamaan pois. Aamuseitsemältä aurinko paistoi jo korkealta, mutta hevosten hengitys höyrysi pakkasessa. 

En ole aamuisin riippuvainen kahvista, mutta Earl Grey-teestä kyllä - aamu ei ala kunnolla ilman bergamotin tuoksua. Ja lähes yhtä riippuvainen olen näistä Arabian ruska-mukeista. Ostin niitä kirpputorilta ennen tänne muuttoani, enkä ole hankintaa katunut. Paitsi ehkä siinä mielessä, että täältä niitä olisi saanut vielä murto-osalla Suomen hinnoista… Joku "auktoriteetti" kerran ihmetteli niiden suosiota, vaikka ne ovat niin rumia… ja mun mielestä ne on niin tosi kivat. Makuasioita. Onneksi olen oman elämäni auktoriteetti :).

Oletko muuten itse oman elämäsi auktoriteetti vai annatko muiden määritellä, mikä on milloinkin trendikästä, tyylikästä ja kivaa? 

Ja uskotko siihen, että perjantai 13. päivä on epäonnen päivä? Voisiko se ollakin onnen päivä? Voi se, päätetään niin!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ohikiitäviä hetkiä







Kun ikkunat oli kirkkaat, niin kaikki muu alkoi yhtäkkiä näyttää likaiselta. Talviset hämähäkinseitit leijuivat katossa ja kaapinovet olivat täynnä sormenjälkiä, joten ikkunanpesu on vähän laajentunut… En ole mikään siivousintoilija, mutta välillä tulee näitä inspiraatioita. Nyt nautin siististä kodista; ajatuskin kulkee kirkkaammin ja on helpompi hengittää. Aurinko paistaa ja ikkunassa riippuva kristalli maalailee värejä seinille. 

Aamulla seisoin taas pitkän tovin hevosten luona ja kuuntelin niiden rouskutusta. Lucia-kissa halusi hetken syliaikaa, aurinko paistoi jo korkealta ja haukat huusivat rannassa. Nyt eletään vuoden parasta aikaa ja pitää yrittää muistaa nauttia jokaisesta ohikiitävästä hetkestä. Sillä päivät ja viikot kiitävät eteenpäin - aina tuntuu olevan perjantai. Taas huomenna. Uskomatonta.

Mukavaa päivää!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Varaslähtö kevääseen




Mutta tänä vuonna se en ollut minä, joka otti varaslähdön. Kävin eilen ensimmäistä kertaa kurkkaamassa kasvimaalla: penkkiin jäänyt mangoldi oli päättänyt talvehtia ja pääsen kohta keräämään vuoden ensimmäistä satoa :). Minulla ei ollut aavistustakaan, että mangoldi voi talvehtia... Siellä istui muuten myös vuoden ensimmäinen leppäkerttu aurinkoa ottamassa.

Syksyn viimeiset kehäkukat marraskuun lopussa ja kevään ensimmäiset mangoldit maaliskuussa. Just nyt en halua miettiä ilmastonmuutosta vaan nautin. Ehkä tämä oli vain poikkeuksellinen vuosi?

Päivän inspiraation löysin täältä ja muutama puutarhakirja on taas tilauksessa, vaikka olin tiukasti päättänyt olla ostamatta enää yhtään kirjaa… Kuvat on ottanut taitava ruotsalainen Kristin, jonka blogi Krickelin on ehdottomasti yksi lempiblogejani tällä hetkellä. Käykää kurkkaamassa.

Täällä on upea, aurinkoinen aamu. Keittiö on jo kuurattu, viherkasvit suihkutettu ja elämä tuntuu tänään oikein hyvältä.

Mukavaa päivää teillekin!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevätpesu



Täällä tuulee, on puolipilvistä ja lämpötila lähes kymmenessä asteessa, eli täydellinen keli pestä ikkunat.  Pienen, valoisan taloni "varjopuoli" on yhdeksän pestävää ikunaa, mutta oikeasti se on sitä vain ajatuksissa. Se on se aloittaminen, kun on vaikeaa - niin kuin niin monessa muussakin asiassa. Tosin jaoin tämän urakan kahteen osaan, yhtenä päivänä pesin kaikki ikkunat ulkoa ja tänään sitten sisältä. Ja nyt on vielä verhot koneessa. 

Ihmettelin ikkunoista lähtevää nokea. Kaupungissa  sen ymmärtää, mutta miten täällä? Kunnes tajusin: kynttilät. Ne eivät todellakaan ole ihan harmittomia poltettavia. Enkä ole edes mikään kynttilöiden suurkuluttaja.

Ikkunoissa on sellainen kummallinen juttu, että niistä ei välttämättä huomaa, että ne ovat likaiset, mutta niistä todellakin huomaa, kun ne ovat puhtaat. Ihan kuin koko talo olisi pessyt kasvonsa ja herännyt kevääseen. Ja myös noissa valkoisissa verhoissa oli sama juttu - ne ei näyttäneet likaisilta ennen pesua, mutta nyt ne näyttävät tosi puhtaalta.

Nyt kun saisi vielä omatkin silmät loistamaan samalla tavalla...Vinkkejä? 

Ja työnjohtaja oli väsymättä paikalla - niin kuin aina. Ihana ystäväni, joka päätti alkaa kissakseni. Siinä ei minulta paljon kyselty, tarvitsenko vielä yhden kissan. Ilmeisesti tarvitsin. 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Unelmien toteuttamisesta

Pitää vielä vähän jatkaa eilisen postauksen tiimoilta. Mulle tuli nimittäin puhelu, jossa ystävä kysyi, että mitä kauheaa siellä on tapahtunut, kun oli niin synkkä kirjoitus... Itse vähän hämmästelin, kun ei sen ollut tarkoitus olla suoranaisesti synkkä, kunhan jupisin itsesäälissä :). Ja nuo molemmat postaukseen päässeet ystäväni (jotka eivät muuten tiettävästi lue tätä blogia), ovat olleet ne parhaat kannustajat tänne muuton yhteydessä, joten heillekin sattui vain huono päivä. Tai he olivat kommenteissaan kovin suomalaisia. Ja minä saatan olla ihan samanlainen. Ainakin näihin norjalaisiin verrattuna.

Mutta vaikka itsekin käyttäydyn täällä kovin suomalaisesti, niin ehkä myös näen selvemmin jotain suomalaisuuden perusjuttuja. Ja eniten just itseni kautta.

Kyllähän Suomessa vähän on niin, että kell' onni on, se onnen kätkeköön. Ainakin aika moni kommentoi, että pitää unelmansa omana tietonaan tai sitten on katunut niiden kertomista. Aika useinhan se on niin, että jos kerrot haaveistasi, niin vastassa saattaa olla vähän ehkä kateuteen perustuva "mikä tuo kuvittelee olevansa" -asenne (eri termein viestitettynä), tai sitten sellainen rakkaudellinen ja välittävä "kunhan se nyt ei vain pety" -asenne. Aika harvoin sellainen "Wau, hieno juttu, kuulostaa tosi hienolta, kyllä sä pystyt siihen, kannattaa ainakin yrittää"- asenne. 

Jos nyt sattuisi niin, että se unelma ei toteudukaan, osoittautuu huonoksi valinnaksi tai johtaa peräti epäonnistumiseen, niin mitä sitten? Onko se niin vaarallista? Miksi me suomalaiset niin hirveästi pelätään epäonnistumista? Miksi meillä epäonnistuminen on usein häpeä, kun se jossain muualla kannustaa yrittämään uudestaan? Miksi meillä niin usein ollaan joko suoraan vahingoniloisia tai sitten taputetaan olkapäälle lohduttaen ja sanotaan: mitäs mä sanoin? Kun jossain muualla nostetaan ylös ja kannustetaan yrittämään uudestaan. Vai onko se niin?

Koska kyllähän ne parhaat jutut lähtee usein jonkin mahdottomalta tuntuvan asian unelmoinnista. Se saattaa lähteä tosi pienestä. Unelma jalostuu suunnitelmaksi ja suunnitelma ehkä teoiksi. Mutta joku tosi hyvä juttu saattaa pysähtyä jo siihen ensimmäisen pienen idean tai unelman lyttäämiseen. Koska se ensimmäinen ääneen lausuttu pieni unelma on usein vielä niin kovin hauras, että se ei ehkä kestä minkäänlaisia iskuja.

Kävin etsimässä yhtä itämaista viisautta, mutta kohtalo päätti näyttää minulle unelmien toteuttamisen kaavan

Viisaita sanoja. Niin kuin Tommy Tabermanillakin:


Kerran aloitettuasi uneksimisen
älä hetkeksikään lopeta.
Uneksi vain mahdottomia,
sillä huomista eivät
järkevät latteudet kiinnosta.
Ole hyvä unelmiasi kohtaan,
ja anna niiden toteutua.
Äläkä koskaan kuvittele,
että sinun unelmasi on ainoa.
Älä hämmästele ihmeitä,
iloitse niistä.
Kävele vetten päällä.
Herätä kuolleita henkiin.
Muista, että hymyily 
on uneksimista

Hyvää viikonloppua!