perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulu vaanii nurkan takana





Päätin tehdä joulusiivouksen. Siinä hirsiseinän pesun lomassa löysin yhdestä joululehdestä hyvän muffinsireseptin, jota piti kokeilla. Sitten päätin vaihtaa vähän järjestystä. Eikä vain huonekalujen järjestystä, vaan huoneiden järjestystä. Vierashuoneesta työhuone, yläkerran varastosta vierashuone ja olohuoneen nurkkaan työpiste tietokoneelle ja tulostimelle. Työhuoneessa kun ajattelin maalata ja tehdä muuta "luovaa". 

Olen aika taitava "multitaskaaja", eli hyvä tekemään montaa asiaa yhtäaikaa. Mutta rajansa kaikella. Nyt täällä on tietenkin kaaos. Tietenkin. Hirsiseinä on tosin puhdas ja tuoksuu mäntysuovalta ja elämäni ensimmäiset brownies-muffinsit onnistuivat aika hyvin. Jo kerran kuurattu keittiö on taas ihan yhtä sotkuinen kuin ennen kuurausta. 

Tänään pakenin ulos ja päätin jatkaa jouluvalmisteluja tuolla ulkona. Matkalla metsään hakemaan joulukoristeita juutuin naapuriin pariksi tunniksi kahville ja puhumaan syvällisiä. Lopulta juoksin tuolla melkein pimeässä keräämässä oksia. Jouluvalot syttyvät siis vasta huomenna. 

Sitten kun ulkona on liian pimeää, jotta sinne voisi paeta, voi paeta ottamaan valokuvia ja kirjoittamaan blogia. Syon tässä nyt niitä muffinseja blogin kirjoittamisen lomassa ja mietin, mistä huoneesta jatkaisi sitä siivoamista. Joka paikassa on nyt yhtä sotkuista, että voi jatkaa mistä vaan.

XXX

Mutta jotta totuus ei unohtuisi. 

John Lennonin kaunis, kaunis joululaulu mutta sydäntäsärkevä video. Kappale on levytetty ja video tehty vuonna 1971, mutta onko mikään muuttunut?  

En halua pilata joulutunnelmaanne, mutta ehkä herätellä ja muistuttaa siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Mutta ei tunneta syyllisyyttä, tunnetaan kiitollisuutta. Ja yritetään muistaa, että ne oikeasti tärkeät asiat ovat ilmaisia eivätkä edellytä stressaamista. 

"An eye for an eye, makes the whole world blind"

"Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi."

Mahatma Gandhi


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Julmaa luksusta


Otin kuvan eilen. Oli melkein viisitoista astetta pakkasta ja aamuinen kuutamo. Ihanan jouluinen tunnelma, vain tonttu puuttui. Viime yönä oli sitten lyhyt mutta aika kova myrsky, ja nyt tuolla mennään taas plussan puolella. Ja myrsky on tainnut jatkaa matkaansa Suomen suuntaan?

Norjassa on nyt kuitenkin toisenlainen myrsky. Eilen täällä oli televisiossa dokumentti norjalaisesta turkistarhauksesta. Eläinaktivisti "soluttautui" töihin turkistarhoille kahdeksi vuodeksi ja kuvasi toimintaa salaa. Siis usealla turkistarhalla ympäri maata. Tulos oli järkyttävä. Kiihkoton ja paljastava. Tavallisia mukavia ihmisiä, jotka syyllistyvät päivittäin hirvittäviin julmuuksiin varmaan edes ajattelematta tai kyseenalaistamatta mitään. Puistattavia käytäntöjä. Eläimiä, joiden hirveällä kärsimyksellä ei ole mitään arvoa. Se oli hurjaa katsottavaa. Dokumentin kritiikki ei kuitenkaan kohdistunut niinkään ihmisiin vaan koko elinkeinoon. 

Itkin paikotellen järkytyksestä ja epäuskosta käsi suun edessä, mutta pakotin itseni katsomaan. Vieläkin tekee pahaa. Nyt täällä on asian ympärillä valtava kohu. Mattilsynet eli Norjan Evira on raivostunut. Poliitikot ovat raivostuneet. Ihmiset ovat järkyttyneet ja pöyristyneet. Nyt näyttää vahvasti siltä, että koko elinkeino on vaarassa. Toivottavasti näin on. Ja toivottavasti näin tulee olemaan Suomessakin - asiat eivät ole siellä yhtään sen paremmin. 

Dokumentin katsominen teki minut ensin toivottomaksi ihmisten suhteen. Nyt norjalaisten voimakas reaktio on herättänyt taas toivon. Ihmisten suurin synti on varmaankin ja se, että ei edes haluta tietää. Pehmeä turkikaulus on niin mukava, että ei haluta miettiä, mitä sen taustalla on. Suljetaan yksinkertaisesti silmät. Toivon, että tämä dokumentti on havahduttanut ihmiset näkemään julman totuuden ainakin turkistahauksen takana. 

Tässä linkki NRK:n sivuille ja dokumenttiin. En ole ihan varma, näkyykö se Suomessa. Dokumentti on norjankielinen, mutta tässäkin kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ei mitään mukavaa katsottavaa kuitenkaan. Ei kuulemma näy Suomessa,  mutta todennäköisesti se sielläkin jossain vaiheessa esitetään.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Pieni taivas






Itsenäisyyspäivän aamu aukeni Helsingissä sateisena ja tuulisena. Märät suomen liput riuhtoivat tuulessa. Avasin radion ja sieltä tuli sotilasmusiikkia. Sävähdin. Ei sykähtänyt sydämessä, vaikka sitä vähän odotin, vaan suomalainen itsenäisyyspäivä vakavuudessaan, ankaruudessaan ja karuudessaan tuntui jo kovin vieraalta. Ja vieraalta tuntui jo linnanjuhlatkin. Sitä se etäisyys teettää.

Vietin päivän omieni parissa. Neljä sukupolvea. Lähes 90-vuotias äitini, jolle sota ja sotaan liittyvät tarinat ovat vielä tuoreessa muistissa. Me, jotka muistamme kranaatin tekemät arvet isämme jaloissa. He, jotka ovat kuulleet nämä tarinat. Ja suvun nuorin, jolle sota on jotain täysin käsittämätöntä. Ja toivottavasti tulee aina olemaankin.

Sitä Suomi minulle on. Omia, rakkaita ihmisiä. Oma kieli. Yhteisiä muistoja. 

Pieni taivas.






torstai 4. joulukuuta 2014

Isänmaa, äidinkieli, kotimaa, koti







Täällä elellään melkoisissa postikorttimaisemissa just nyt. On pikkupakkanen ja kirkas ilma. Aurinko ei enää paista tänne laaksoon asti ja valaisee vain rinteet, mutta kaunista täällä on silti. Ehkä vielä kauniimpaa täällä alhaalla, kun laaksossa lepää pieni sumu ja vaaleansininen valo.

Lähden viikonloppuna pikalomalle Helsinkiin perhettä tapaamaan. Sattumalta Suomen itsenäisyyspäivänä. 

Muilla on karnevaalit, mutta suomalaisilla omanlaisensa Itsenäisyyspäivä. Käykää haudoilla. Katsokaa tuntematon sotilas TV:sta. Laittakaa kaksi kynttilää ikkunalle lauantaina klo 18 tai vaikka joka ikkunaan. Se on hieno, hieno traditio, jonka soisi jatkuvan ja aika monelta se sähkökynttelikköjen aikaudella tahtoo unohtua. Ja syökää hyvin ja katsokaa Linnanjuhlat - siinäkin on jotain tosi suomalaista. Ne on meidän omia traditioita, vaikka ulkomaalaiset eivät niitä ymmärtäisikään. Ei heidän tarvitsekaan.

Olen ylpeä suomalaisuudestani, enkä sitä täällä tai missään koskaan peittele tai salaile. Täkäläiset pitävät Suomesta ja suomalaisista - yllättävän monet ovat käyneetkin Suomessa. Suomi on minulle aina isänmaa, äidinkieli ja kotimaa. Kannustan edelleen Suomea urheilussa. Mutta koti. Se kuulkaa taitaa olla jo täällä :).

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Talvi




Täällä ollaan nyt villasukat ja lampaankarvatossut jalassa, lampaantaljan päällä istuen ja uusi liettualainen maailman lämpimin villaponcho harteilla. Tämä ihana vanha taloni (asuttamani, ei omistamani) on modernisoitu niin, että täällä on lattialämmitys mutta ei tulisijaa. Ja nyt se lattialämmitys ei tässä olohuoneen puolella toimi. Makuuhuoneessa on sitten liiankin lämmintä. Kukat tykkää, mutta itselle tulee vähän vilu. Varsinkin jos väsyttää, ja nyt on viime päivät väsyttänyt. On mulle luvattu tänne takka, mutta se on jäänyt laittamatta - omaakin saamattomuuttani. Mutta muuten ihana talo  - en valita.

Vaikka välillä väsyttääkin, niin muuten syksy ei tänä vuonna syystä tai toisesta erityisemmin ahdista tai masenna. Ja on tosi mukavaa kun tulee joulu. Ostin joulumyyjäisistä ponchon lisäksi kaksi keramiikkatonttua. Ne möi ihana Synnøve, oman kylän tyttö (tai nainen). Itse aurinko ja ystävällisyys, mutta myös tosi herkkä ja syvällinen taiteilijasielu. Tonttujen vieressä palaa violetti kynttilä (näyttää kuvassa kyllä ruskealta), koska Norjassa adventin väri on violetti. Niin kai se on Suomessakin kirkollisesti, mutta täällä se on sitä myös kotona ja kaupoissa. Ensimmäisinä talvina sitä vähän vierastin, mutta nyt se tuntuukin aika mukavalle. 

Jouluruusu unohtui hyllylle kun olin viime viikon taiteellisen inspiraation vallassa... Raukka vähän kärsi ja meinasi päästä hengestään, mutta pyysin kauniisti anteeksi ja yritän nyt elvyttää  sen jouluksi.  Näyttäisi onnistuvan - siinä on paljon terhakoita nuppuja.

Tänään näin muuten ilveksen jäljet tuossa ihan kulman takana. Ja ketun, näädän, oravan, kauriin ja jäniksen jäljet. Siellä on tosi paljon elämää, vaikka maisema näyttää niin hiljaiselta ja lähes kuolleelta.

Tällaista ajatuksen virtaa tänään täältä Norjasta, sohvan uumenista. Ei mitään asiaa, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa :).