tiistai 2. joulukuuta 2014

Talvi




Täällä ollaan nyt villasukat ja lampaankarvatossut jalassa, lampaantaljan päällä istuen ja uusi liettualainen maailman lämpimin villaponcho harteilla. Tämä ihana vanha taloni (asuttamani, ei omistamani) on modernisoitu niin, että täällä on lattialämmitys mutta ei tulisijaa. Ja nyt se lattialämmitys ei tässä olohuoneen puolella toimi. Makuuhuoneessa on sitten liiankin lämmintä. Kukat tykkää, mutta itselle tulee vähän vilu. Varsinkin jos väsyttää, ja nyt on viime päivät väsyttänyt. On mulle luvattu tänne takka, mutta se on jäänyt laittamatta - omaakin saamattomuuttani. Mutta muuten ihana talo  - en valita.

Vaikka välillä väsyttääkin, niin muuten syksy ei tänä vuonna syystä tai toisesta erityisemmin ahdista tai masenna. Ja on tosi mukavaa kun tulee joulu. Ostin joulumyyjäisistä ponchon lisäksi kaksi keramiikkatonttua. Ne möi ihana Synnøve, oman kylän tyttö (tai nainen). Itse aurinko ja ystävällisyys, mutta myös tosi herkkä ja syvällinen taiteilijasielu. Tonttujen vieressä palaa violetti kynttilä (näyttää kuvassa kyllä ruskealta), koska Norjassa adventin väri on violetti. Niin kai se on Suomessakin kirkollisesti, mutta täällä se on sitä myös kotona ja kaupoissa. Ensimmäisinä talvina sitä vähän vierastin, mutta nyt se tuntuukin aika mukavalle. 

Jouluruusu unohtui hyllylle kun olin viime viikon taiteellisen inspiraation vallassa... Raukka vähän kärsi ja meinasi päästä hengestään, mutta pyysin kauniisti anteeksi ja yritän nyt elvyttää  sen jouluksi.  Näyttäisi onnistuvan - siinä on paljon terhakoita nuppuja.

Tänään näin muuten ilveksen jäljet tuossa ihan kulman takana. Ja ketun, näädän, oravan, kauriin ja jäniksen jäljet. Siellä on tosi paljon elämää, vaikka maisema näyttää niin hiljaiselta ja lähes kuolleelta.

Tällaista ajatuksen virtaa tänään täältä Norjasta, sohvan uumenista. Ei mitään asiaa, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa :).

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kahvia ja kakkuja. Ja intiaani.


Kaksi päivää olen istunut edustamassa taidekerhoamme paikallisissa joulunalustapahtumissa. Voisi puhua kissanristiäisistä, mutta se olisi aliarvioimista - ne ovat tärkeitä juttuja tällaisilla maalaispaikkakunnilla. Mutta yhteensä 13 tuntia istumista ja kahvin juontia käy voimille. Varsinkin kun pitää kommunikoida koko ajan norjan kielellä. Olen siis "kohtuullisen" puhki.

No, yhtään taulua ei myyty. Mutta ei siellä myyjäisissä myyty tänä vuonna edes lapasia tai sukkia - lähes kaikki kauppiaat joutuivat lähtemään enemmän ja vähemmän tyhjin käsin pois. Syystä tai toisesta. Kahvi oli kuitenkin hyvää ja pöydät notkuivat norjalaisittain erilaisia kakkuja.

Koko tämän syksyn olen ollut intiaanien lumoissa. Tai koko elämäni, ihan pikkutytöstä lähtien, mutta tänä syksynä intiaanit ovat päässeet myös maalauksiini. Ajattelin kuitenkin, että täkäläiset eivät ymmärrä intiaanien päälle ja maalasin koko viime viikon näitä paikallisia vuoria. Ajattelin, että joku ehkä voisi sellaisen vaikka ostaakin. 

Se työ, joka kuitenkin keräsi eniten huomiota, oli tämä intiaanini. Se nimittäin seuraa katseellaan ohikulkijoita, ja sen moni tuli minulle myös sanomaan. Ihmiset seisoivat pitkiä aikoja ja tuijottivat intiaania silmiin. Ystäväni taidekerhosta kysyi, kuinka olen sen tehnyt. Totesi, että se johtuu varmaan noista valkeista pisteistä intiaanin silmissä. Sanoin, että en tiedä. En kuitenkaan usko sen johtuvan mistään maalauskikasta. Maalasin kuvan niin sydämestäni, että siihen lipsahti sielu. Ja tällä intiaanilla on selvästi jotain kerrottavaa ja taito pysäyttää ihmiset. 

Joten, vaikka en myynyt yhtään taulua, opin taas jotain tosi arvokasta: älä koskaan aliarvioi ihmisiä ja ihmisten kykyä ymmärtää. Jos teet jotain sydämestäsi, se näkyy työssäsi, mitä se sitten onkin, ja ihmiset kyllä huomaavat sen. Minun kuuluu nyt jatkaa tätä intiaaniprojektia syystä tai toisesta. Tämä projekti jatkuu ja maisemat jäävät toistaiseksi sivuun - niin kivaa ja rentouttavaa kuin niidenkin maalaaminen oli.

Kerron intiaaneista vielä lisää toisella kerralla. Nyt on pakko mennä nukkumaan :). Hyvää adventtia ja hyvää alkavaa viikkoa. 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Keittiöpicasso







Olen joskus maininnutkin, että kuulun paikalliseen taidekerhoon. Ensi viikonloppuna on kahdessakin kylässä joulumyyjäiset, ja meillä siellä pöytä. Näytettävää tai myytävää ei kuitenkaan ole oikein kenelläkään meistä, joten pistin taulutehtaan pystyyn tänne ruokapöydän ympärille. Ei ihan fiksua - tiedän vanhastaan. Eilen oli kuitenkin sellainen ajokeli ja niin paljon märkää lunta, että en viitsinyt lähteä kokeilemaan, josko ryhmän ateljeeseen pääsisi autolla pihaan asti ja vielä poiskin. 

Nyt on sitten pöytä maalissa ja kissa maalissa, mutta onneksi myös yksi taulu maalissa. Parketti toistaiseksi ei. Ja aika monta pohjustettua maalauspohjaa. 

Nämä vuoret ovat piirtyneet sieluuni ja niitä yritän saada siirtymään kankaalle. Vähän pitää vielä hioa ilmaisua, mutta pikkuhiljaa sinne päästään. Jos vaikka saisi jonkun taulun myytäkin. Saa nähdä.

Ja tässä luovassa prosessissa mulla käy vähän samalla tavalla kuin niiden tekemättömien töiden kanssa. Pää on niin täynnä kuvia, että ei enää tiedä mistä aloittaa ja ei sitten aloita mistään. Mutta yritän pitää ajatukset kasassa ja pysyä nyt noiden vuorten maalaamisessa. 

Kahvi maistuu hyvältä, vesiasade on tauonnut, lumet rymisee alas katolta ja täällä näkyy sininen taivas!

Mukavaa viikkoa!

ps. jos joku miettii, kuinka paljon aikaa tällaisen postauksen kuvaamiseen ja kirjoittamiseen menee, niin tämä syntyi puolessa tunnissa. Ja siis valokuvien ottaminen mukaan luettuna. Jos nettiyhteys toimisi nopeammin, niin ei menisi sitäkään. Joten ei niin hirveän paljon aikaa - tässä se syntyy kahvia juodessa. Kunhan on vain inspiraatio ja jotain kirjoitettavaa. Ja sitä ei aina ole ( ja välillä on sitten liikaakin... )

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Olemassaolon riemu














Täällä tulee lunta taivaan täydeltä. Eilen vein taas Ajaxin lenkille kun ainoastaan sen kaveri oli päässyt mukaan hirvimetsälle. Riemulla ei ollut rajoja. Koira oli niin onnellinen lenkistä ja uudesta lumesta, että se suorastaan hykerteli. Koko reissu meni leikiksi, enkä voinut olla nauramatta. Ilo tarttui. Hevosetkin ottavat ilon irti lumesta ja talvesta ja järjestävät leikkisessioita tuossa takapihallani. Kissat jahtaavat lumihiutaleita. Puhdasta olemassaolon riemua. 

Eläimillä ikä ei näytä vaikuttavan leikkihalukkuuteen. Yksikään koira, hevonen tai kissa ei ole liian vanha leikkimään. Mutta miksi meillä ihmisillä ( tai ainakin aika monella ) katoaa elämisen riemu ja halu leikkiä kun ikää tulee? Itselläni se on ainakin kadonnut. Tai hautautunut jonnekin aikuisuuden kerrosten alle. Kyllä se sieltä saattaa joskus tulla vähän esille, mutta ihan liian harvoin.

Just nyt radiosta tulee vanhanaikaista tanssimusiikkia hanurilla soitettuna. Milloinkahan olen viimeksi tanssinut? En kuulkaa muista. Pitäisikö hakea naapurin isäntää tanssimaan?

Kuvat viime syksyltä. Oli jo hämärää, niin tuli epätarkkoja. Mutta kuvista tuli hauskoja, vauhdikkaita.

perjantai 21. marraskuuta 2014

To do or not to do










Ja tässä ihan autenttisia kuvia tältä aamulta. Kauniin siniharmaata. Tänään paistoi melkein aurinko, huomenna sen pitäisi paistaa ihan kunnolla. Saa nähdä. 

Veranta kaipaisi vähän syys(vai joulu)siivousta, mutta se ei oikein motivoi, jos on kovin harmaata. Tuolla on ne keräämäni havut ja varvut edelleen korissa odottamassa päätöstä, mitä niistä oikein tulee. Elämä on just tällaista tällä hetkellä. Energiaa riittää havujen ja varpujen hakemiseen, mutta siihen se sitten jää ja ovikranssit tekemättä.

Ja hevosetkin pitäisi harjata kun ne on lopultakin kuivia. Ja taiteilla pitäisi, että olisis jotain vietävää joulumessuille ensi viikolla, meidän taidekerholla kun on siellä pöytä. Ja täällä sisällä pitäisi siivota. Varsinkin ruokakaappi, kun jauhot ja ryynit putoilee syliin. On nimittäin pitänyt ahtaa ihan kaikki ruokajutut oven taakse hiireltä turvaan. 

Mulla käy aika usein niin, että kun on tarpeeksi monta ehkä sinänsä pientä asiaa sillä "to do"-listalla, stressaannun, en osaa päättää mistä aloitan ja en tee sitten mitään. Saati jos ne listalla olevat asiat on vähän isompia. Lamaannun kaiken tekemisen edessä ja menetän toimintakykyni kokonaan. Tai päädyn tekemään jotain ihan muuta, kuten juoksemaan tuolla pellolla kameran kanssa ja kirjoittamaan blogia.

Mulla ihan oikeasti auttaa, jos kirjoitan listan, josta sitten yliviivaan tehtyjä asioita. Mutta kun ensin pitäisi olla lista, jossa lukisi, että "Kirjoita lista tekemättömistä töistä!"

No, ei teillä varmaan ole tällaista. Mutta mulla onkin vähän sellaista adhd-tyyppistä oireilua. Ihan itse diagnosoituna. Ja satun muuten olemaan adhd-coach. Mutta ne on ne suutarin lapsen kengät jne.

Touhukasta viikonloppua meille kaikille. Aloitan siitä listasta. Nyt heti.