Täällä ollaan nyt villasukat ja lampaankarvatossut jalassa, lampaantaljan päällä istuen ja uusi liettualainen maailman lämpimin villaponcho harteilla. Tämä ihana vanha taloni (asuttamani, ei omistamani) on modernisoitu niin, että täällä on lattialämmitys mutta ei tulisijaa. Ja nyt se lattialämmitys ei tässä olohuoneen puolella toimi. Makuuhuoneessa on sitten liiankin lämmintä. Kukat tykkää, mutta itselle tulee vähän vilu. Varsinkin jos väsyttää, ja nyt on viime päivät väsyttänyt. On mulle luvattu tänne takka, mutta se on jäänyt laittamatta - omaakin saamattomuuttani. Mutta muuten ihana talo - en valita.
Vaikka välillä väsyttääkin, niin muuten syksy ei tänä vuonna syystä tai toisesta erityisemmin ahdista tai masenna. Ja on tosi mukavaa kun tulee joulu. Ostin joulumyyjäisistä ponchon lisäksi kaksi keramiikkatonttua. Ne möi ihana Synnøve, oman kylän tyttö (tai nainen). Itse aurinko ja ystävällisyys, mutta myös tosi herkkä ja syvällinen taiteilijasielu. Tonttujen vieressä palaa violetti kynttilä (näyttää kuvassa kyllä ruskealta), koska Norjassa adventin väri on violetti. Niin kai se on Suomessakin kirkollisesti, mutta täällä se on sitä myös kotona ja kaupoissa. Ensimmäisinä talvina sitä vähän vierastin, mutta nyt se tuntuukin aika mukavalle.
Jouluruusu unohtui hyllylle kun olin viime viikon taiteellisen inspiraation vallassa... Raukka vähän kärsi ja meinasi päästä hengestään, mutta pyysin kauniisti anteeksi ja yritän nyt elvyttää sen jouluksi. Näyttäisi onnistuvan - siinä on paljon terhakoita nuppuja.
Tänään näin muuten ilveksen jäljet tuossa ihan kulman takana. Ja ketun, näädän, oravan, kauriin ja jäniksen jäljet. Siellä on tosi paljon elämää, vaikka maisema näyttää niin hiljaiselta ja lähes kuolleelta.
Tällaista ajatuksen virtaa tänään täältä Norjasta, sohvan uumenista. Ei mitään asiaa, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa :).



