Sonnijahdissa

Tässä teille vähän maisemakuvia. On tullut tuolla ravattua tänään enemmänkin, vaikka piti tulla rauhallinen sunnuntai. En malttanut olla napsimatta kuvia juostessani, koska tämä laakso on kauneimmillaan tällaisina sateisina päivinä, kun pilvet roikkuvat alhaalla. 

Aamulla heräsin sateen ropinaan ja ajattelin tyytyväisenä, että nyt voi olla sisällä ja saattaa loppuun siivouksen (sen suursiivouksen), jonka aloitin silloin joskus. Viime viikolla? Imuri on edelleen keskellä lattiaa…

Tuon ison puolen kesävieraat lähtivät sateisesta säästä huolimatta retkelle (norjalaisia kun ovat) ja ottivat koirat mukaansa. He palasivat tosin melko pian, kun toinen koirista, Zalo, oli karannut. Tai ensin karkasi oikeastaan naapurin sonni - jo kuukausi sitten. Tänään hirvikoiramme Zalo sitten onnistui sen löytämään ja lähti sonnijahtiin hihna perässään. Tuosta joesta ne uivat sitten useamman kerran peräkanaa edestakaisin yli. Etsijät olivat aina väärällä puolella, koska kiertotie lähimmän sillan kautta on kymmenen kilometriä. Uimalla niitä ei kannattanut yrittää tavoittaa. 

Itse odottelin kotona, jos karkulainen tulisi takaisin. Juoksin tuolla hiestä märkänä edestakaisin (ilman suhteellinen kosteus oli varmasti 100) koiraa huutelemassa.  Luulin jo löytäneeni sen, mutta se olikin englantilainen perhokalastaja. Kysyin herralta, onko hän nähnyt uivaa sonnia ja sen perässä uivaa sudennäköistä koiraa. Ei ollut nähnyt. Ilme oli vähän hämmentynyt.

Lopulta tuli puhelu joen toiselta puolelta, että valtatie E16:lla juoksee nautaeläin. Koirasta ei ollut havaintoa. Pian kuitenkin tuli uusi puhelu ja koira oli naapurissa. Oli uinut takaisin. Viimeksi kun se karkasi, se löytyi lastentarhan kevätretkeltä syömässä makkaraa. Nyt se oli naapurissa kahvilla. 

Sonnin kohtalosta ei ole tietoa. Sillä saattoi olla ikävä loppu. On kuulemma aika ilkeän sorttinen ja sen saaminen vapaaehtoisesti ja elävänä tälle puolelle jokea on kuulemma melkoisen haastavaa. Toivotaan kuitenkin, että se on viisastunut, ja palaa kiltisti kotiin.

Muutama tunti siinä hurahti. Ei sitä enää jaksanut siivota, mutta ehkä huomenna? Huomiseksikin on luvattu sadetta ja ehkä jopa ukkosta. Tuolla se on roikkunut ilmassa koko päivän jo tänäänkin.

Eroahdistusta

Tehokas päivä. Perusimurointi vaihtui suursiivoukseksi. Ukkonen kolkutteli vuorten takana, mutta ei tullut laaksoomme asti. Päivä ei kuitenkaan ollut ihan paras mahdollinen fyysisiä ponnisteluja ajatellen - hikeä pukkasi.

Hevosilta vuoltiin kaviot kesäkuntoon ja siirrettiin ne laitumelle numero kaksi. Tepastelevat siellä paljasjaloin - kesä kun on. Monipuolista syötävää riittää, mutta eniten hämmästystä aiheutti uusi naapuri. Mäelle oli muuttanut ketturouva perheineen. Siellä pienet punaturkit sinkoilivat kun pääsin ne yllättämään. Oviaukko melkein keskellä polkua. 

Siellä nyt harjoitellaan yhteiseloa ja tanssitaan foxtrottia. Viisi hevosta ja noin viisi kettua :). Odotan jännityksellä, minkälaisia ystävyyssuhteita siellä solmitaan...

Olen käynyt jo kaksi kertaa tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Tunnen suoranaista eroahdistusta, kun hevoset eivät olekaan tuossa ihan ikkunan takana. Ei ne kovin kaukana ole - ajoittain pystyn näkemään ne ikkunastani, mutta aika kaukana kuitenkin. No, noin kolmen viikon kuluttua vaihdetaan taas lähemmäksi kotia. 

Ihanat, kultaiset kaverini ❤

Matkalla kohti siistiä ja selkeää kotia

Olen tässä viime päivinä miettinyt tätä tavaran paljoutta. Mulla on aivan älyttömästi kaikenlaista roinaa, yleensä vähän antiikkista, joka ei mahdu mihinkään. Tai ei se nyt mitään roinaa ole, vaan tosi kivoja juttuja (suurin osa), mutta jotka eivät siitä huolimatta mahdu mihinkään. Ja kaiken tämän tavarapaljouden keskellä on kovin vaikeaa pitää kotiaan järjestyksessä. Ainakin minun. 

Juuri tänä aamuna katsoin kateellisena erään blogistin selkeää ja kaunista kotia, ja ajattelin, että alan itsekin ihan järjestelmällisesti vähentää tavaran määrää ja selkeyttää kotiani. Myös sen takia, että ne kivat tavarat tulevat paremmin esille.   Tarkoituksena on käydä läpi kaappeja ja komeroita. Etsiä kaikelle oma paikka, jotta siivoaminen on helpompaa. Nyt on aika vaikeaa laittaa tavaroita paikoilleen, kun monilla ei ole mitään paikkaa. Ne siirtyilevät vain pöydältä ja hyllyltä toiselle. Mihin milloinkin mahtuu. Pelkkä ajatus siivoamisesta ja tavaran vähentämisestä sai hengittämään helpommin.

Sitten ystävä soitti ja muistutti paikallisista antiikkimarkkinoista. Lähdetäänkö sinne kahville kun kerrankin tapahtuu jotain. Nähdään vähän ihmisiä. No mehän lähdettiin kahville.

Just pari päivää sitten puhuin, että haluaisin sellaiset kunnon vanhanaikaiset kansituolit. Löytyi aika retrot. Maksoi vain kymmenen euroa kappale. Kolmannen sain kaupan päälle. Kotona selvisi miksi: se oli rikki. Vähän pitää laihduttaa, että itsekin uskaltaa istua rennosti, mutta hienot. Saatan vaihtaa kankaan, mutta katsotaan.

Kaksi vanhaa itämaista mattoa. Ainakin toinen käsinsolmittu. Maksoi yhteensä vain 60 euroa. Vähän rikki ja likaiset, mutta hienot (oikeasti).  Pesulakeikka tulee vähän nostamaan hintaa, mutta näistä olen oikeasti iloinen (mikäli pysyvät kasassa sen pesun ajan).

Ihana kori. Maksoi kympin. Hyvä eväskori marjaretkelle.

Papukaija. Tietenkin. Aika tavalla saanut siipeensä, mutta sopii kuin nakutettu antiikkiseen lintuhäkkiini. Olen aina halunnut papukaijan ja tämä maksoi vain euron. Eikä tarvitse surra, että mitä sille tapahtuu kuolemani jälkeen (oikeat papukaijathan voivat elää 70 vuotta ). 

Sarvet. Norjassa kun ollaan, niin pitää olla sarvet seinällä ja nämä olivat kompaktin kokoiset. Eikä mulla ole vasta kuin yhdet. Maksoivat vain kympin. 

Kahvikin oli hyvää ja ihmisiäkin tavattiin. 

Kun tulin kotiin, otin vähän lisää rahaa lompakkoon ja olin jo lähdössä juomaan toisenkin kupin kahvia. Vähän nimittäin jäi kaivelemaan se iiitalan Festivo kynttilänjalka joka maksoi 10 nok eli euron… ja ne Ultima Thulen kynttilänjalat, jotka maksoivat 5 nok, eli 50 senttiä.  Ja upeat, täysin ehjät saksalaiset Bavarian astiat, jotka maksoivat 200 nok, eli 20 euroa. Istuin jo autossa, mutta sitten järki voitti. Ostan ne sitten elokuussa kun samat markkinat tulevat tänne uudestaan :). 

Eli ei vielä ihan perillä sen "siisti ja selkeä koti"- projektin kanssa, mutta matkalla kuitenkin...

Pioneja ja patsulia

Olen yleensä sellaisten pienten, herkkien kukkien ystävä. Sellaisten, joiden seassa voisi ajatella keijujen asuvan. Mutta on yksi poikkeus. Pioni. Siihen liittyy niin paljon nostalgiaa ja tarinoita. Lapsuudenkodissani oli kaksi pionia, jotka urheasti matkustivat kanssamme pihasta toiseen. Pionejahan ei kuulemma voi oikein siirtää, mutta se ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Sinne juurakkoon jäi myös äitini kultasormus kuudella pienellä timantilla, jota yritettiin etsiä mullasta koko perheen voimin. Ei löytynyt. Mutta pionit kasvoivat hienosti :).

Täällä kasvaa kaksi suurta pionia. Nyt kukkii ihana, kerrottu, täysin puhtaanvalkoinen ja sitten kukintaa jatkaa punainen. Maljakkoon pääsi kaksi kukkaa ja nekin jaksavat kukkia ja tuoksua päivästä toiseen.

Täälläkin on lopultakin saatu sadetta pari päivää. Huputin harsokankaalla kaikki kasvulaatikot, jotta ukkoskuuro ei tuhoa kaikkia pieniä alkuja. Nyt kun otin harsokankaat pois, alta paljastui tosi hyvässä kasvussa oleva kasvimaa, joka oli saanut harson alle tarpeeksi kosteutta ja lämpöä.

Lehtikaalipenkissä oli ennen huputtamista melkoinen määrä kaalikoita, mutta laitoin harsokankaan alle kaksi tyhjentynyttä patsulipulloa ja tuoksu oli voimakas, kun otin harson pois. Harson alta lennähti yksi ainoa kaalikoi. Patsuliahan on käytetty ennen vanhaan koiden torjuntaan, joten jospa se tehoasi myös kaalikoihin? Hevosten hyönteisöljyssä se on jo osoittanut tehonsa, mutta ehkä tässäkin? Ha, mielenkiintoista :). Pidän teidät ajan tasalla.

Nyt kyllä otan ja...

Mainitsin jo kerran aikaisemminkin haasteesta, jonka nappasin itselleni Sannalta Pinon päällimmäinen -blogista. Kyse oli tästä "Nyt kyllä otan ja…"-haasteesta. Tarkoituksena hoitaa niitä asioita, jotka ovat jostain syytä jääneet roikkumaan. Minullahan niitä riittää, joten olen yrittänyt muuttaa koko elämänasenteeni (enemmän) sellaiseksi "Nyt minä kyllä"… siitä entisestä "pitäisi", tai vielä pahempi "pitäisi kai"-asenteesta.

Yksi tällainen "pitäisi" - ei kun "nyt minä kyllä"- juttu, oli nuo kaikenmaailman purkit tuolla keittiön kaapissa. Jossain asioissa olen aika impulsiivinen ja herkästi innostuva, joten kaikenlaista "terveysvaikutteista" tulee hankittua, mutta sitten ne yhtä helposti unohtuvat tuonne kaappeihin.

Kaapista löytyi mm. purkillinen spirulinaa. En muistanut ollenkaan, mihin sitä oli tarkoitus syödä, mutta koska se oli niin hirvittävän vihreää, ajattelin, että sen on oltava terveellistä - varsinkin kun vihannesten syönti on jäänyt viime aikoina liian vähälle. 

Otin sitä aluksi ihan veden joukossa (aika haastavaa), mutta tein sitten mansikka-ajan kunniaksi myös smoothieta ja sinne se uppoaa oikein hyvin, vaikkakaan ei suoranaisesti kaunista smoothien väriä… 

Sitten alkoikin tapahtua. Parina päivänä tuli hoidettua vaikka kuinka paljon näitä "nyt minä kyllä"- juttuja. Asiat vain hoituivat, kunnes aloin ihmetellä, mikä mussa oikein on vialla, kun elämä tuntuu pitkästä aikaa näin sujuvalta. En keksinyt muuta, kuin tuon spirulinan ja aloin oikein tutkimaan, mitä ainetta se oikein on. Ja ilmeisesti se todellakin on tuo spirulina, joka on laittanut vauhtia. En kuitenkaan käy mitenkään ylikierroksilla, mutta saan vain asioita aikaiseksi suurempia ponnistelematta ja olen tosi pirteä. Vauhtia vähän hidasti aika massiivinen migreenikohtaus, joka oli ilmeisesti jonkin sortin puhdistureaktio (en sille keksinyt muutakaan syytä). Mutta nyt kaikki on taas oikein hyvin. 

Googlatkaa ( vaikka täältä ) ja kokeilkaa, mutta muistakaa, että nämä asiat on kovin yksilöllisiä. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Ja jos päätätte kokeilla, katsokaa, että ostatte hyvälaatuista spiruliinaa. Luontaistuoteala on niin iso bisnes, että sinne mahtuu kaikenlaista yrittäjää. Vaikka tuote itsessään olisi turvallinen, sinne sekaan voidaan laittaa vaikka mitä. Hyvänä nyrkkisääntönä on ainakin se, että jos joku firma myy jotain tuotetta huomattavasti halvemmalla kuin kaikki muut vastaavat firmat, niin siinä on jotain hämärää. Muutenkin suosin itse mahdollisimman paljon kotimaisia juttuja (tai sanotaan nykyään pohjoismaisia :) ), mutta joskus näköjään tällainen Hawaijilainen boosti voi olla tarpeen :).

Minulla on muuten ollut ilo tutustua itselleni aivan uuteen perhoslajiin, kaalikoihin. Niillä on sellaiset pippalot tuolla kaalipenkissäni, että luulen kerääväni ensimmäisen lehtikaalisadon jo nyt… menee muuten parempiin suihin. Aika ärsyttävää, varsinkin kun olen juri päässyt lehtikaalin makuun… Jos jollain on hyvä vinkki niiden torjumiseksi, niin vinkatkaa. Kehäkukkia ja samettikukkia kasvaa samassa penkissä ja verkkoa on turha enää tässä vaiheessa laittaa.