Vihdoinkin tuntuu kesältä!

Täällä(kin) on helle! Lopultakin tuntuu kesältä. Täytyy myöntää, että välillä kateus hiipi mieleeni, kun luin facebookista sellaisia "huh hellettä, meniskö rannalle vai terassille"-kommentteja. Täällä oli alle10 astetta lämmintä ja vettä lorotti kesäkuussa ihan jokaikinen päivä. Vettä lorotti silloinkin, kun paistoi aurinko...

Teatteriviikonloppu meni kuitenkin hienosti. Kylän vanhat rouvat kävivät kokeilemassa yläpölyt hirsien päältä ja sain hyväksynnän. "Du er så flink!" eli oletpa ollut näppärä tai taitava tai jotain vastaavaa. Kovan työihmisen maineeni kasvoi ja nyt kyllä ihan aiheesta, koska painoin kaksi viikkoa ilman vapaapäivää vähintään sen 12 tuntia päivässä, ja itse teatteriviikonloppuna varmaan sellaiset 30 tuntia kahdessa päivässä.  Mutta oli kivaa ottaa itsestään mittaa, ja hienoa, kun kaikki sujui niin hyvin. Ja vielä leppoisassa ilmapiirissä. Enkä siis ollut ainoa, joka oli "flink". Meitä oli monta.

Tällä viikolla olenkin sitten lähinnä palautunut ja ottanut huomattavasti iisimmin. Puuhastellut toki sitä ja tätä, mutta en ollenkaan samalla vauhdilla. Sain tänne myös ahkeran työharjoittelijan Suomesta ja on hienoa, kun on joku jakamassa näitä hommia. Lukuisista pienistä hommista kun tulee yhteensä aika paljon työtä. Nyt on hevosten villaloimet tuuletettu, satulahuovat, harjat, suat ja muut pesty. Tutustuttu vähän ympäristöön ja tänään käyty jopa uimassa. Tosin minä uin vain polvia myöten, mutta sinäkin oli minulle aika paljon :).

Elämääni on hankaloittanut myös se alkukesän selkäkipu ja issias-vaiva joka vaihtui jossain vaiheessa lonkkakivuksi ja liikkumiseni on ollut aika könkkäämistä. Tunsin itseni jo kovin vanhaksi ja raihnaiseksi. Mutta eilen päätin kuitenkin yrittää lähivuorelle kiipeämistä. Ensinnäkin huomasin ilokseni sen, että kuntoni on kasvanut huimasti tässä viime viikkojen työrupeamassa, ja arvatkaa miten kävi lonkkakivun? Se katosi! Lonkassa ei ole nyt mitään vikaa ja kävelen ensimmäistä kertaa kuukauteen ihan suorassa ja normaalisti. Joten kiivetkää vuorelle kaikki selkä- ja lonkkavaivaiset! Mutta ottakaa askeleet rennosti, tarkkaan, tasaisesti ja harkiten. Siinä saattaa kuulkaa mennä nikamat ja nivelet paikoilleen.

Täällä on ollut myös vuosisadan hyttyskesä. Nyt illalla hevoset tulivat jonossa öljyttäväksi taikaöljyllä, joka pitää sisällään ruokaöljyä, sitruunaa, valkosipulia, laventelia ja patsulia. On ihan tämän noita-akan itse kehittämää ja hyvin tuntuu hevosten mielestä toimivan. Seisovat hievahtamatta paikoillaan, kun öljyän nivuset ja rintakehän. Pysyy lukuisat ötökät ainakin vähän loitommalla ja ihokin tuntuu pysyvän kunnossa. Ja kun kaikki oli öljytty, matka jatkui syömään. "Kiitos, kiitos, mepä tästä jatketaan matkaa.". :).

Ja valkoiset dinosauruksen munat vyöryivät ikkunan ohi iltakymmeneen asti ja ensi talven heinätkin ovat nyt siisteissä pinoissa pellon laidalla.

Tomaatit on kasteltu, kissat ulkoilutettu ja ruokittu ja itse rouskutettu suuret kasat kaalisalaattia. Minulla kun on ihan hirveä kaalinhimo. No, keräkaali on erinomainen kalkin, kaliumin ja C-vitamiinin lähde. Hyvin mahdollista, että minulla on puutoksia, koska elin pari viikkoa pääasiassa hilloleivillä. En ehtinyt muuta. Särkylääkkeitäkin olen popsinut tuohon kipeään selkääni niin, että olen saanut vatsani kipeäksi ja kuinka ollakaan, kaalimehulla tiedetään olevan voimakas vatsahaavaa parantava vaikutus. Joten keho kyllä tietää, mitä se tarvitsee. Muistakaa kuunnella sitä!

Hyvän päivän hyvä ilta. Nyt on hyvä mennä nukkumaan. 

Jaa, se kahvila ja kauppa. Niistä sitten toisen kerran :).

Tiskarin polkka

Taisin viimeksi kehottaa nauttimaan kesästä - toivottavasti olette niin tehneet, se menee niin pian ohi. Kohta on jo heinäkuu. Oma blogihiljaisuuteni ei ole kuitenkaan johtunut siitä, että olisin istunut laiturinpäässä liottelemassa varpaitani ja lukemassa hyvää kirjaa, vaan siitä, että on niin tolkuttomasti tekemistä koko ajan, että ei vain ole ehtinyt eikä jaksanut kirjoitella. Olin viikon Suomessakin, mutta sielläkin piti kiirettä. Kun tulin tänne takaisin, jäin yksin kotimieheksi ja tällaisen farmin pyörittäminen on aika työlästä ja aikaa vievää... vaikka ihan kivaa. Nyt valmistellaan ensi viikonlopun suurta teatteritapahtumaa ja hommaa riittää laidasta laitaan. 

Seuraava laulu kuvaa tosi osuvasti tämänhetkistä elämääni :D

Meitä tosin lohduttaa vasta lauantai-ilta. Tai ehkä vasta sunnuntai-ilta.... Mutta lauantaina on juhlat. Loistavaa teatteria, hyvää ruokaa ja lopuksi vielä jazzia... Ehkä siitä itsekin pääsee vähän nauttimaan, vaikka työn merkeissä se meneekin.

Mutta nyt pitää taas mennä - palaan viikonlopun jälkeen asiaan ja kerron kuinka meni. Jos en jopa aikaisemmin. 

Aurinkoisia kesäpäiviä - tarttukaa hetkeen! Carpe diem!

Työtä ja juhlaa

Aika monesta blogista saa lukea nyt sellaisia huonon omantunnon postauksia. Kun on mukavampi nauttia kesästä ihan oikeasti, eikä vain kirjoittaa siitä blogissa, ja kirjoittelut jää sitten vähän vähemmälle.  Mutta niinhän sen pitää ollakin. Tietenkin! Pohjolan kesä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia silloin kun se on. Silloin kun sattuu paistamaan ja on lämmintä. Ja luulen ja toivon, että lukijoillakin on muuta tekemistä kuin lukea blogeja.

 

 

No, näin on käynyt minullekin. Viimeiseen viikkoon on mahtunut monenlaista. Olen nauttinut kesästä, mutta toisaalta myös painanut ihan älyttömästi töitä. Onnekseni minulla on työ, jossa voin yhdistää nämä kaksi asiaa :). Valmistelin tuolla ravintolassamme konfirmaatiojuhlia ja siivosin nukkuma-aittoja. Kun paikat oli nättinä, siirryin itse toisaalle juhlimaan ystävieni pojan konfirmaatiota. Ne olivat vähän pienimuotoisemmat, mutta tunnelmaltaan vähintään yhtä mukavat kuin tuollaiset suuremmat juhlat.

 

Lapset saattaisivat tosin keksiä parempaakin tekemistä tällaisena hienona kesäpäivänä kuin patsastella kansallispuku päällä :D.

Konfirmaatio on täällä paljon isompi juttu kuin Suomessa. Sitä juhlitaan kunnolla ja sukulaisia tulee hyvinkin kaukaa. Väki sonnustautuu parhaimpiinsa, useimmat kansallispukuihin. Vieraille tarjotaan lämmin ruoka ja kakkukahvit päälle. Täällä on myös tapana, että vieraat osallistuvat kakkujen tekoon ja monella vieraalla onkin täytekakku mukana. Ja kakkuja näissä norjalaisissa juhlissa sitten riittääkin :).

Istuin pihalla koivun katveessa ja katseln Begna-joelle. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, lapset kiljuivat riemusta puutarhaletkun vesisuihkussa, ympärilläni puheensorina. Norjaa, englantia ja suomea. Ihmettelin taas tätä elämää. Miten se saattaa heittää meidät niin yllättäviin paikkoihin ja ihmeellisiin kohtaamisiin. Juttelemaan belgialaisen sairaanhoitajan kanssa täällä norjalaisessa pikkukylässä. Tai tuon ripille päässeen zimbabvelaispojan tänne kauas pohjolaan, kikattelemaan punatukkaisten norjalaispoikien kanssa, puhumaan sujuvaa begnadalenin murretta.

 

 

Ja nurinkurisesti tuntuu, että täällä kansallispukujen ja norjanlippujen keskellä tuo erinäköinen poika on paljon tervetulleempi kuin Suomessa koskaan ja suomalaisten keskustelupalstojen maahanmuuttokeskustelut tuntuvat kaukaiselta kärpäsensurinalta. Minkälainen rikkaus on tutustua näihin ihmisiin, jotka ovat kaikki lopulta ihan samanlaisia pelkoineen, toiveineen ja unelmineen. Kielet vaihtelevat ja ulkonäkö saattaa vaihdella, mutta samoja ihmisiä olemme kaikki. Elämä voisi olla niin hienoa jos pelkäisimme toisiamme vähän vähemmän.

Mäntysuopaa, koivunoksia ja laventelia

Jos jossain vaiheessa elämä meni vähän haaveiluksi, niin nyt ollaan päästy sitten siihen toteutusvaiheeseen ja työpäivät ovat 12 tuntisia, oli arki tai pyhä. Ja välillä kahvilanvetäjän (lukee työsopimuksessa...) täytyy käydä antamassa viidelle hevoselle matokuurit tai kävelyttämässä ruuansulatusvaivoista kärsivää ravuria... miten tämä nyt näin meni? Kaksi hevosta lisää hirnumassa perääni...

No, ensi viikonloppuna täällä järjestetään konfirmaatiojuhlat ja tuo navettaravintola piti saada kuntoon. Kun kyseessä on varmaankin 1700-luvun aikainen rakennus, joka on talven kylmillään, niin siivoaminenkin on aika omanlainen juttu. Eikä käy ihan nopeasti.

Olisin kyllä voinut saada apua tähän urakkaan, mutta halusin tehdä sen yksin. Omassa tahdissa, rauhallisesti. Radiota kuunnellen ja ottaen tilan haltuuni. Tutustuen jokaiseen sopukkaan ja hitaasti rakennuksen kanssa ystävystyen. Samalla suunnitellen tulevaa. 

Käsittelin kellertävät raakapuiset penkit antiikkiharmaalla petsillä. Pesin ikivanhat ikkunat. Toin ikkunoille laventeliruukut. Tiskasin astioita. Huiskin koivuvastalla hämähäkin verkkoja - vanha keino, joka päihittää kirkkaasti kaikki mikrokuitumopit ja tehoimurit, erityisesti kun on vanhasta rakennuksesta kysymys. Mäntysuopaa, koivua ja laventelia. Siinä tämän hetkinen tuoksumaailma.

Ollaan nyt päädytty mielestäni ainoaan oikeaan ratkaisuun, ja pidetään sitä kahvilaa aluksi tässä ravintolatilassa. Välillä kahvila suunniteltiin jo muualle, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Ei ainakaan tänä ensimmäisenä kesänä. Ja tänne mahtuu tarvittaessa se pieni putiikkikin. Ja katsotaan, tuleeko se tänä kesänä vai ehkä ensi vuonna. Tällaiset jutut kannattaa aloittaa kuitenkin hitaasti ja pikkuhiljaa, ei suurella paukkeella ja kiireellä. 

Nyt tämä tila täyttyy kuitenkin ensin viidelläkymmenellä konfirmaatiovieraalla. Naisilla upeat kansallispuvut, bunadit. Puheita, kakkuja ja seurustelua. Arvatenkin naurua. Minä olen valitettavasti toisissa juhlissa. Tai ei mitenkään valitettavasti - siellä minun pitääkin olla ja siellä haluan olla, mutta haluaisin olla täälläkin. Seuraamassa sivusta, että kaikki toimii. Sitä tämä siivous nimittäin tiesi - koen nyt olevani tämän navettaravintolan uusi emäntä. Se, joka hallitsee tiskikoneet, astiat, uunit ja kaiken muun tärkeän. Meistä on tullut ystäviä, navetasta ja minusta. Hiippailen sinne joskus illallakin istumaan ja suunnittelemaan. Minulla kun on tuollainen sopiva vajaan kahdenkymmenen metrin työmatka :).

Pidänkö näppini erossa vai en?

Olen usein ihmetellyt näitä elämän kummallisuuksia. Sitä, miten saunan uunin tai takan sytyttäminen voi joskus olla ihan käsittämättömän vaikeaa, mutta yksi kipinä riittää polttamaan kymmenen hehtaaria metsää. Tai miten omat istutukset epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, ja sitten jollain parvekkeella sementin raossa alkaa kasvaa kokonainen puu.  Tai Suomessa kerrostalomme seinustalla asfaltin ja seinän välisessä halkeamassa kasvoi komeita auringonkukkia, ja samalla omat auringonkukkani kieltäytyivät kasvamasta.

Suomessa minulla oli ongelmia myös kuunliljojen kanssa. Periaatteessa niiden piti olla tosi hyvässä paikassa. Sopivasti varjoa ja valoa, hyvä maaperä ja kaikki kunnossa. Helppo kukka. Ja kyllähän ne lehdet kasvoivat mutta kukkia ei tullut.  Joskus onnekkaasti yksi kukka. Ja sitten täällä...

Täällä kuunliljat kasvavat seinustalla suoraan sorakerroksen läpi. Ei siinä näy edes minkäänlaista kukkapenkkiä, mutta sieltä ne tulevat. Ja kukkivat komeasti joka kesä. Mitä tuosta pitäisi nyt sitten ajatella?

Haluaisin ottaa tuon soran pois, tuoda lisää maata, tehdä penkkiin kauniin reunan. Tehdä siitä kukkapenkin näköisen. Siistin. Mutta tuon operaation jälkeen olisi ihan mahdollista, että kuunliljat lopettaisivat kukkimisensa. Ja mitäs sitten? Eli taidan pitää näppini erossa. Ainakin toistaiseksi...

Varsinkin kun selkäjumi on vaihtunut iskias-kivuksi ja lapiohommat ovat tällä hetkellä pannassa. Ainakin melkein. Ihan vähän voi lapioida sellaisia kevyitä lapiollisia :). Istuminen ja makaaminen kun on pahinta.