Suuri illuusio

Illalla maailma rauhoittui. Pilvet väistyivät ja upea kuu nousi vuorten takaa. Joki pauhasi uomassaan, mutta astetta rauhallisemmin. Edelleen se kuitenkin kuiskii meille ihmisille. Minäkö valjastettu? 

Kävin hevosten kanssa katsomassa laitumelle nousutta tulvavettä. Ne seurasivat minua kuin pillipiiparia. Juni-tamma käveli vieressäni ja pysähtyi välittömästi, jos minä pysähdyin. Loput kuusi sen perässä. Nouseva joki sai ne epävarmoiksi. Päät pystyssä ja sieraimet väristen ne seurasivat valtoimenaan virtaavaa vettä. Luottivat kuitenkin ihmiseen; että minä tietäisin paremmin. Että ei tarvitse pelätä, voi vain ihmetellä. Vai luotinko minä niihin? Että ei tarvitse pelätä, hevoset vaistoavat kyllä. Ehkä luotimme toisiimme. Minulla oli tieto, niillä vaistot.

Olen niin onnellinen, että minulla on tällaisia mahtavia lempeitä ystäviä. Luonnonvoimia, jotka ovat kuin tuo joki. Valjastettuja, mutta niin vahvoja, että ihminen ei voi niille lopultakaan yhtään mitään. Voimme hallita niitä ainoastaan ystävyydellä ja lempeydellä. Ja niin meidän pitäisi hallita jokeakin: lempeydellä, ei ylimielisyydellä, pakolla ja väkisin. 

Kunpa me ihmiset vapautuisimme siitä suuresta illusiosta, että me tiedämme paremmin, osaamme paremmin ja voimme hallita luontoa tiedollamme ja voimallamme. Emme me voi. Me olemme osa tuota luontoa, emme sen yläpuolella, emmekä yhtään sen merkittävämpiä kuin tuo joki tai nuo hevoset. 

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään...

Tälle päivälle on luvattu vielä niin rankkoja sateita, että puutarhatyöt saavat jäädä huomiseen. Mutta koska sormet syyhyävät puutarhahommiin, laitan muutamia kuvia päivältä ennen "suurta tulvaa" :) ja pari Aale Tynnin ihanaa puutarha-aiheista runoa, jotka eräs facebook-kaverin kaverin kaveri (?) oli jostain löytänyt :). Kiitos hänelle. Ja erityisesti Aale Tynnille. Ja tälle kauniille maailmalle.

Muodon vuoksi

Aina meitä väännettiin 
ja aina meitä käännettiin:
Ei niin eikä noin eikä näin.
Totteli luonto:
pensas tuli puuksi,
puu kasvoi sivullepäin.
Mitä heimoa olimme alkujaan,
tuskin muisti kukaan.
Leikatulla nurmella, 
herramme käskyn mukaan
kasvoimme, pallo ja kartio,
neliö ja suorakaide
ja kaiketi meistä kunniaa
sai puutarhataide.

Niin elimme, niin kuolimme
lain ja nuhteen alla
ja hallittuina saksilla
ja rautaharavalla.
Huokasiko joku?
Huokauksen kuuli,
vain peippo nurmikolla
ja tuuli.

-Aale Tynni-

Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti 

ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 

jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, 

jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 

panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, 

minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti 

ja ne puissasi nauravat.

Aale Tynni

Ja meille innokkaille puutarhureille vielä linkki Ulla-Maija Takkusen hyvään kirjoitukseen luonnon monimuotoisuudesta löytyy täältä

Nooan Arkki?

Sade jatkuu edelleen. Enää ei ahdista tai ärsytä, nyt tässä on jo vähän dramaattisempia sävyjä. No ei täällä mitään hengenvaaraa ole, mutta monessa paikassa alkaa jo olla. Päätiet ovat poikki ja junanradat ovat poikki. Täällä on aikamoinen kaaos.

Valtatie 3... Kuva NRK

"Folk bur i område der dei kanskje ikkje skulle ha budd" kuuluu kuvateksti. Porukka asuu siellä, missä ei ehkä olisi pitänyt asua. No ei. Kuva NRK

Meillä ei ole ihan näin dramaattista, mutta kyllä täälläkin. Begna-joki ei virtaa enää siellä, missä sen pitäisi. Tai pelkästään siellä.

aamulla ajttelin, että ei se tule tuosta yli. Mutta kyllä se tuli.

Tässä menee normaalisti pieni puro. Tai oja.

Begna-joki ei mene tässä.

Hevosten juoma-astia ei ole rannassa. Tai sen ei pitäisi olla.

Radiossa sanottiin juuri, että tämä meidänkin valtatie E16, on nyt poikki maanvyörymän vuoksi tästä vähän pohjoiseen. Vielä kun tulee maanvyöry tuolla jossain etelän suunnassa, niin täällä ollaan kuin herran kukkarossa...

Hevoset ovat viisaita, ja päättivät kiivetä vähän korkeammalle... siellä tuli vähän kiistaa siitä, kuka oikein on Kukkulan Kuningas.

Eli mitäpäs tässä muuta kuin Arkkia rakentamaan! Sade nimittäin vain yltyy ja alkaa vähitellen tuntua, että tämäkin talo natisee liitoksissaan. Saattaa olla mielikuvitusta. Toivottavasti. Että tällainen sadepäivä.

Takapakkia

Täällä itäisessä Norjassa sataa vettä. Eikä ihan vähän sadakaan. Teitä on suljettu, junat ei kulje ja ihmisiä kehotetaan pysymään kotona jos suinkin mahdollista. Nettiyhteydetkin ovat tällä aluella kuulemma poikki, mutta netissähän tässä ollaan koko ajan, joten ei ilmeisesti koske minua :). Begna virtaa vuolaana, mutta pysyy toistaiseksi uomassaan eikä onneksi virtaa ihan tässä ikkunan takana. Täällähän ongelmia ei aiheuta pelkästään tämä sade, vaan sade yhdistettynä vuorilta tulevaan sulamisveteen - tuolla ylhäällä kun on edelleen lunta. Ja kun tulee oikein paljon vettä, seuraa siitä maanvyöryjä ja teitä menee poikki. 

Minua vähän pelottaa. Ja ahdistaa. Huomaan pelkääväni sitä, että mitä jos tämä taas vain jatkuu ja jatkuu. Viime kesänä satoi niin paljon, että sisälläkin kaikki papereita myöten oli ihan kosteaa. Aina satoi. Ja aika usein ihan kaatamalla. Sitten odotettiin kaunista syksyä, mutta tulikin talvi. Joka ei meinannut päättyä ollenkaan. Ja nyt taas sataa...

Tämä pelko on vastoin kaikkea, mihin uskon ja mitä yritän elämässäni noudattaa. Sitä, että joitain asioita vastaan on ihan turha taistella ja yksi niistä asioista on sää. Ja asioiden hyväksyminen ja sopeutuminen tekee elämästä huomattavasti kevyempää ja helpompaa. Jakelen näitä elämänohjeita aina auliisti kaikille muillekin, joten on ihan hyvä huomata, ettei se aina ole niin helppoa. Hyväksyä ja sopeutua. Olla antamatta pelolle valtaa, koska emmehän tosiaankan tiedä, vaikka tästä kesästä tulisi vuosisadan kaunein. Emme varmasti tiedä, vaikka jo tunnin päästä paistaisi aurinko. 

No, ostamani kesäkukat odottavat sateen taukoamista nyt tuolla tallin eteisessä. Samoin ostamani pikkuiset perennan taimet. Raparperit tykkäävät kosteudesta ja kasvavat suhisten. Naapurin mieskin tuli tekemään uutta hevosaitausta säästä huolimatta ja kahlaa tuolla mudassa sadetakki päällään.

Saan pian kaupunkilaisneidin maineen jos vain piilottelen sisällä, joten ei auta. Minäkin laitan sadevaatteet päälle ja lähden kääntämään yhtä perennapenkkiä. Se on hyvä tehdä sateella, eikä siellä nyt edes sada niin paljon. Ainakaan ihan hirveän paljon...

Ei me tytöt sokerista olla. Varsinkaan suomalaiset tytöt :D.

Gratulerer med dagen Norge!

Tänään on Norjan kansallispäivä, 17. mai.  Juhlamenot ovat aika erilaiset kuin Suomen itsenäisyyspäivänä. Iloista juhlintaa. Tärkeinpänä monella paikkakunnalla järjestettävä lasten paraati, barnetog, johon saa  kyllä aikuisetkin osallistua. Viime vuonna seurasin sitä vielä sivusta, mutta tänä vuonna olin mukana marssimassa paikallisen soittokunnnan, korpsin, johtaessa kulkuetta.

Hienointa omasta mielestäni ovat nuo uskomattoman kauniit kansallispuvut, joita täällä käytetään paljon. Ja tietenkin lapset. Ja oli siellä myös kirkonmenoja, ohueen leipään käärittyä makkaraa (pølse m. lumpe), limsaa, jäätelöä, kakkuja ja laulua :).

Tässä teille vähän sisäpiirin kuvakavalkadia yhdeltä soluttautuneelta suomalaiselta...

Tämä pieni poika olisi marssinut mielummin isoäitinsä sylissä. Kun isoäiti ei enää jakanut kantaa, poika tokaisi: "Isoäiti, sinä olet vain laiska!"

HURRA, HURRA, HURRA! 

Gratulerer med dagen Norge!