Jos jossain vaiheessa elämä meni vähän haaveiluksi, niin nyt ollaan päästy sitten siihen toteutusvaiheeseen ja työpäivät ovat 12 tuntisia, oli arki tai pyhä. Ja välillä kahvilanvetäjän (lukee työsopimuksessa...) täytyy käydä antamassa viidelle hevoselle matokuurit tai kävelyttämässä ruuansulatusvaivoista kärsivää ravuria... miten tämä nyt näin meni? Kaksi hevosta lisää hirnumassa perääni...
No, ensi viikonloppuna täällä järjestetään konfirmaatiojuhlat ja tuo navettaravintola piti saada kuntoon. Kun kyseessä on varmaankin 1700-luvun aikainen rakennus, joka on talven kylmillään, niin siivoaminenkin on aika omanlainen juttu. Eikä käy ihan nopeasti.
Olisin kyllä voinut saada apua tähän urakkaan, mutta halusin tehdä sen yksin. Omassa tahdissa, rauhallisesti. Radiota kuunnellen ja ottaen tilan haltuuni. Tutustuen jokaiseen sopukkaan ja hitaasti rakennuksen kanssa ystävystyen. Samalla suunnitellen tulevaa.
Käsittelin kellertävät raakapuiset penkit antiikkiharmaalla petsillä. Pesin ikivanhat ikkunat. Toin ikkunoille laventeliruukut. Tiskasin astioita. Huiskin koivuvastalla hämähäkin verkkoja - vanha keino, joka päihittää kirkkaasti kaikki mikrokuitumopit ja tehoimurit, erityisesti kun on vanhasta rakennuksesta kysymys. Mäntysuopaa, koivua ja laventelia. Siinä tämän hetkinen tuoksumaailma.
Ollaan nyt päädytty mielestäni ainoaan oikeaan ratkaisuun, ja pidetään sitä kahvilaa aluksi tässä ravintolatilassa. Välillä kahvila suunniteltiin jo muualle, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Ei ainakaan tänä ensimmäisenä kesänä. Ja tänne mahtuu tarvittaessa se pieni putiikkikin. Ja katsotaan, tuleeko se tänä kesänä vai ehkä ensi vuonna. Tällaiset jutut kannattaa aloittaa kuitenkin hitaasti ja pikkuhiljaa, ei suurella paukkeella ja kiireellä.


Nyt tämä tila täyttyy kuitenkin ensin viidelläkymmenellä konfirmaatiovieraalla. Naisilla upeat kansallispuvut, bunadit. Puheita, kakkuja ja seurustelua. Arvatenkin naurua. Minä olen valitettavasti toisissa juhlissa. Tai ei mitenkään valitettavasti - siellä minun pitääkin olla ja siellä haluan olla, mutta haluaisin olla täälläkin. Seuraamassa sivusta, että kaikki toimii. Sitä tämä siivous nimittäin tiesi - koen nyt olevani tämän navettaravintolan uusi emäntä. Se, joka hallitsee tiskikoneet, astiat, uunit ja kaiken muun tärkeän. Meistä on tullut ystäviä, navetasta ja minusta. Hiippailen sinne joskus illallakin istumaan ja suunnittelemaan. Minulla kun on tuollainen sopiva vajaan kahdenkymmenen metrin työmatka :).