Muutto

 

No niin, se olisi sitten muutto edessä. Siis tämän blogin muutto. Löydät uudet sivut ja uudet jutut osoitteesta

www.samanotavanalla.fi

Hakukoneet (esim. google) eivät välttämättä vielä uusia sivuja löydä, mutta tuosta linkistä tai suoralla  osoitteella pääset niitä jo tutkimaan.

Sivut eivät ole vielä ihan valmiit (viilattavaa riittää), mutta tarpeeksi valmiit, jotta sain ne avattua. Tämä täydenkuun hetki tuntui sopivalta.

Uusilla sivuilla on jo muutama uusi artikkeli valmiina, mutta vähän siellä on vielä tyhjää - ihan niin kuin uudessa asunnossa. Toivottavasti siitä kuitenkin rakentuu kodikas paikka.

Tämä on tavallaan vähän haikeaa, vaikka toisaalta tuntuu tosi mukavalta ja inspiroivalta. Toivon, että jaksat seurata mukana uuteen ympäristöön - jutut pysyvät aihepiireiltään aika lailla samoina, mutta siellä saan vähän enemmän tilaa kuville. Ja on siellä muitakin teknisiä etuja, joita en tässä viitsi lähteä luettelemaan.

Mutta nämä sivut pysyvät siis toistaiseksi täällä, ja tänne voi aina halutessaan palata. 

Lämmin kiitos vielä teille kaikille, jotka olette kulkeneet täällä mukana. Tämähän ei ole loppu, vaan uusi alku!

Muutoksen tuulia

Täällä säät ovat jatkuneet kesäisinä ja maisema vihertyy vauhdilla. Päivälämpötilat ovat olleet kahdenkymmenen molemmin puolin, ja jonain päivinä on tuntunut melkein liian kuumalta. Mulla on aina sopeutumisvaikeuksia kun kesä tulee näin yhtäkkiä. Joutuu palauttelemaan mieleen, että kuinka sitä kesällä oikein pukeutuukaan ja olo on melkein alaston kun lähtee ensimmäisiä kertoja liikkeelle ilman takkia.

Kuvat on otettu vappupäivänä, kun tehtiin työpaikan kanssa päiväretki läheiselle Vassfaretin alueelle.  Tällä reissulla ei patikoitu, vaan istuttiin nuotion ääressä ja otettiin aurinkoa. Paikka on yli 600 metrin korkeudessa, joten siellä oli vielä paljon talvisempaa kuin täällä alhaalla. Mietin taas tuolla istuessani, että olen kyllä monessa mielessä aika onnekas työpaikkani suhteen.

Olen muuten muuttamassa blogiani wordpressin puolelle, mutta muutto vähän venyy ja paukkuu - piti olla valmista toukokuun alussa. Muutoksessa on ollut niin paljon opettelemista ja omaksumista, että se ei tapahtunutkaan ihan niin helposti kuin olin toivonut. Tällaisissa tilanteissa myös sisäinen, usein aika hyvin piilossa pysyvä perfektionistini astuu esiin, ja viilaamisesta ei meinaa tulla loppua. 

Miksi muutos? No, vierivä kivi ei sammaloidu. Olen itse muuttanut aika monta kertaa, niin miksi ei sitten blogikin voisi kerran muuttaa :).

On siinä tietenkin "teknisiäkin" etuja muuttaa wordpressin puolelle, mutta katsotaan kunhan nyt saan kaikki jutut hoidettua kuntoon. Blogin nimi pysyy samana ja sisältökin varmaan aika samanlaisena. Jätän tämän "vanhan" blogin tänne edelleen luettavaksi ja aloitan siellä uudessa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. 

Mutta se muutto tapahtuu siis vasta tässä tulevina viikkoina, ilmoittelen sitten tarkemmin. Nyt siellä ei ole vielä mitään avoinna (uteliaille tiedoksi :)).

Toivon kesäisempiä kelejä myös sinne Suomen puolelle!

Lohdutuksen sana vapuksi

Viimeksi noiduin kevään saamaa yllätyskäännettä, kun tänne tupsahti puoli metriä lunta. Nyt kun olen facebookista nähnyt, että lumisade on siirtynyt Suomen vappua valkaisemaan, niin pari lohdutuksen sanaa: kyllä se siitä sulaa ja sulaa aika piankin. Täällä siihen puoleen metriin meni yöpakkasista huolimatta vain pari päivää. Auringossa on voimaa!

Täällä olisi nyt vappusää kohdillaan jos vain vappua vietettäisiin. Huominen eli vappupäivä on kyllä pyhäpäivä ja monella vapaata töistä, mutta muuten vapun viettoon ei kuulu mitään kummempia juhlallisuuksia. Voimia kai säästellään reilun kahden viikon päästä olevan kansallispäivän, Syttende Main, viettoon.

Kun olin juuri muuttanut tänne, houkuttelin ystäväni vappupäivän viettoon kylän koululle. Olin lukenut netistä, että kyllä siellä vappujuhla on. Löysimme itsemme istumassa koulun juhlasalissa arbeiderpartietin (vastaa kai suomen sosiaalidemokraatteja) juhlapuheita kuuntelemassa punalippujen liehuessa. Ohjelmana oli vähän torvisoittoa, kahvitarjoilu ja arpajaiset. Osallistujien keski-ikä noin 70 vuotta. Paikalliset olivat innoissaan kun saivat yllättäen kaksi suomalaista puolueaktiivia joukkoihinsa. 

Kaikki kunnia työväenliikkeelle ja puolueelle, mutta juhla ja vapunvietto ei ollut ihan sitä, mitä minulla oli mielessäni sinne mennessäni. En ole ollut kovin poliittinen henkilö Suomessa asuessani, enkä ole sitä täälläkään, johtuen ihan siitä, että puoluekantani vaihtuu päivittäin ja asiasta riippuen. Ongelmia aiheutti sekin, että en vielä tuolloin ymmärtänyt pitkistä juhlapuheista montaakaan sanaa. Meillä oli naurussa pitelemistä, mutta kun ei kehdannut poiskaan lähteä. 

Nyt lähden katsomaan, jos täkäläinen suomalainen ystäväni olisi toteuttanut uhkauksensa ja paistanut munkkeja. Toivotaan niin.

OIKEIN ILOISTA VAPPUA!

Voihan kevät

Otin nämä kuvat ja aloin kirjoittaa tätä postausta sunnuntai-iltana. Kunnon kevät tuntui lopultakin saapuneen, ajatus kesästä. Sitten tuli maanantai. Ja tiistai. Ja puoli metriä uutta lunta. Enemmän kuin kertaakaan tänä talvena. 

Yritän aina hyväksyä asiat, joihin en voi vaikuttaa, niin kuin nyt vaikka sää. Mutta nyt tavailin tyyneysrukousta leukaperät kireänä takahampaita purren. "Anna minun hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa..." 

Tämä on tietenkin ihan luonnollista näillä leveysasteilla. Viime vuonna, täsmälleen samana päivänä, 25.4. satoi myös lunta. Mutta silti. Puoli metriä!

Eilen oli vapaapäivä ja juoksin vähän väliä viemään linnuille lisää syötävää. Tähän asti aika hiljainen linturavintolani oli yhtäkkiä noussut suureen suosioon. Kymmeniä ja taas kymmeniä pieniä pörröisiä kesävieraita. Hain kaupasta lisää siemeniä ja yritin valaa lintuihin toivoa - kesä tulee ihan kohta, uskokaa pois! Tosin luulen, että linnut tiesivät sen paremmin kuin minä.

Ja sitten tänään oli työpäivä ja edessä talvinen ja liukas ajomatka. Juutuin mäkeen muiden taakse, ja jouduin peruuttelemaan pitkät pätkät ottamaan uutta vauhtia. Meinasin ajaa pari kertaa ulos tieltä. Liukkaassa mutkaisessa mäessä kun vauhdin pitää olla aika lailla kohdallaan: jos vauhtia on liian vähän, loppuu matkanteko siihen, mutta jos sitä on liikaa, päätyy penkkaan. 

Pari nelivetoa oli viimeiseen mäkeen jäänyt, mutta niin vain puskin perusfordillani ylös asti.  Suomalaisella sisulla vai ralligeeneillä - en tiedä. Työpaikalla ei ollutkaan haravointitalkoita, vaan sain lapioida tieni ovelle paikoin lähes metrisissä kinoksissa. 

Mutta jotta saisin tähän sellaisen positiivisen lopetuksen, niin katsokaapa tuota toista kuvaa ylhäältä päin. Siellähän nimittäin näkyy kahden sijaan kolme hevosta. Vilja-tamma on muuttanut perheeseen ja varsakin on jossain vaiheessa sitten suunnitteilla. Vaikka hevoset alunperin hankittiinkin talon tyttärelle, niin pahiten hevoskärpänen on ehdottomasti puraissut itse isäntää. Niin siinä saattaa käydä jos ei pidä varaansa. Nyt täällä suunnitellaan tallin laajennusta.

Pääsiäisen flunssaretriitti

Terveisiä pääsiäisen flunssaretriitistä. Pöydät täyttyy paperinenäliinoista ja keittiö tiskivuoresta. Pääsiäiskoristeet ovat edelleen jossain kellarissa, mitä nyt muutama liian pitkä koivunoksa törröttää leikkaamattomana maljakossa. Ei kovin tunnelmallinen pääsiäinen siis, eikä ainakaan norjalainen ulkoilupääsiäinen. Mutta hyvä retriitti, olipahan aikaa ajatella kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Omaa olemista vähän helpotti ihan noin puhtaan itsekkäästi se, että ulkona ei sitten ollutkaan påskevær vaan dritvær, eli paska keli. Siellä oli armottoman kylmä ja taivaalta tuli milloin mitäkin. Nyt viimeksi niin paljon lunta, että maisemat ovat taas kovin talviset. Peipon laulu on hiljentynyt hetkeksi ja sinivuokot saaneet niskaansa lumivaipan. Oli helppo vetäytyä villahuovan alle sohvalle.

Lille Venn on muuttanut lopullisesti omasta huoneestaan olohuoneen puolelle ja nukkuu nykyisin olohuoneen sohvalla. Siitä on pikkuhiljaa tullut täysi perheenjäsen ja yksi kissa muiden joukossa. Ivar sille välillä uhittelee, mutta se ottaa sen yleensä zeniläisellä tyyneydellä vastaan: istuu vain hiljaa silmät puoliummessa kun Ivar kiertää sitä mouruten selkä köyryssä ja häntä pörrössä, kunnes luovuttaa. Yksin on vaikea tapella. Lille Venn on kyllä Zen-opettaja vailla vertaa.

Olin suunnitellut näille päiville ihan toisenlaista ohjelmaa ja tekemistä, mutta joskus näin. Jos jotain olen oppinut elämässäni, niin ehkä sen, että en tällaisissa tilanteissa kauheasti hukkaa energiaa voivottelemalla asioita, joille ei mitään voi. Aika usein elämä ei anna meille sitä, mitä me halutaan, vaan sitä, mitä me tarvitaan. Ilmeisesti tarvitsin nyt hiljaisuutta, lepoa ja aikaa ajatella.