Vähän vielä postikorttimaisemia. Istun nyt täällä laakson pohjalla aamukahvipöydässä ja palaan mielessäni noihin maisemiin. Siihen välillä epäuskoiseen tunteeseen, kun istuu tuolla ylhäällä ja katselee ympärilleen. Edelleen tulee nimittäin hetkiä, jolloin on vähän vaikea tajuta, että elän todellakin nyt täällä. Sellaisia "miten ihmeessä ole tänne päätynyt" - hetkiä. Se on hyvä tunne, ja olen tosi kiitollinen siitä, että elämällä oli vielä tällainen seikkailu tarjottavanaan.
Vaikka olen aika itsenäinen eläjä ja toisinaan jopa erakkoluonne, niin en ole koskaan ollut mikään yksinreissaaja. Matkat haluan suunnitella yhdessä, kokea yhdessä ja muistella yhdessä. Kyse ei ole niinkään pelosta (olen liikkunut yksinkin), vaan siitä, että yksin matkustaminen tai yksin liikkuminen on mielestäni yleensä tylsää - jotenkin kokemukset vahvistuvat kun niitä voi jakaa jonkun toisen kanssa.
Mutta jotkut asiat täytyy tehdä yksin. Meitä oli isompi porukka tuolla Jotunheimenin reissulla, mutta tuonne vuorelle halusin mennä itsekseni. Ja onneksi menin.
Nyt laskeskelen, että vieläkö tuonne ehtisi tehdä yhden reissun ennen lumen tuloa. Pian nimittäin vuorten yli menevä tie suljetaan talveksi, ja nyt tuo niin kaunis vuoristo muuttuu kylmäksi ja tylyksi. Talvisin laaksossa asuminen on huomattavasti lempeämpi vaihtoehto.
***
Täällä on edelleen kaunis syyssää. Hirvenmetsästys on alkanut ja toinen koirista on joutunut jäämään kotiin. Ajattelin viedä sen lohtulenkille.
Hyvää viikonloppua!
Henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Huuh.
VastaaPoistaJos joskus itsekin pääsisin Scandinaavisiin tunturi- ja vuoriympäristöihin. Jaan ajatuksesi muuten siitä, että vaikka on ihanaa olla itsekseen ja elää erakkomaisesti, niin isommat/pidemmät reissut kyllä puhkeavat kukkaan vasta kun ne kokee muiden kanssa.
Silti haaveilen salaa yksin vaeltamaan lähtemisestä. Ihan Suomen erämaahan tai Espanjan pyhiinvaellusreitille (jälkimmäisessä tosin varmaan näkyisi muitakin ja matkaa voisi siten jakaa). En kyllä tiedä onko minusta siihen loppupelissä edes...
Joskus reissasin yksin Aasiassa ja sähläsin vaan yksinäni. Stressihormonit oli varmasti katossa. Mutta jos 'sählää' porukassa, niin yhtäkkiä ei haittakaan vaikka olisi pulassa tai tuntemattoman edessä, koska on tuki ja turva toisesta.
Ihanaa kun saat olla noin kauniin luonnon keskellä :)
Nuo maisemat oli kyllä henkeäsalpaavat - siellä oli ihan käsittämättömän kaunista!
PoistaItsekin tykkään liikkua yksin metsässä ja tuntureilla - ainakin sellaisia pienempiä reissuja.
Mutta sitten nuo pidemmät ulkomaan reissut eivät ole kivoja yksin. Jo ihan sellaiset perusjutut, kuin vessassa käynti tavaroiden kanssa on hankalaa. Muutenkin toisen kanssa voi "vetovastuuta" välillä vaihtaa - ei tarvitse olla koko ajan niin hirveän skarppina. Ja sitten toi toisen kanssa suunnittelu ja muistelu on mulle niin oleellinen osa reissua.
Se Compostelan pyhiinvaellus olisi kyllä hieno kokemus. Tosin täälläkin voi tehdä pyhiinvaelluksen aina Oslosta Trondheimiin - reitti menee ihan tuosta läheltä. Sekin olisi hienoa joskus kävellä, ainakin osittain.
Noi värit, noi maisemat. Ymmärrän hyvin, että tuolla sielu lepää ja kaipuu päästä uudestaan on valtava. Ihan unelmaa....
VastaaPoistaNuo ruskan värit oli kyllä ihan uskomattomat! Ja yhdistettynä vielä noihin lumihuippuihin ja uskomattoman sinisiin järviin...
PoistaIkuiset vuoret! Mikä määrä kiveä! Olen ajatellut, että on etuoikeus olla siellä, missä luonto on pääosassa. City-ympäristössä luonto on usein typistetty kituliaaseen puuvanhukseen torin kulmalla. Mukavaa syksyä Norjaankin! Riitta
Poista