lauantai 3. joulukuuta 2016

Paljon onnea 4-vuotias Saman Otavan Alla


Ne, jotka ovat facebookissa, tietävät, että facebook nostaa nykyään vanhoja juttuja menneisyydestä uudestaan jaettavaksi. Tänään tuli onneksi muistutus jutusta, jonka olin jakanut 3. joulukuuta 2012, eli tasan neljä vuotta sitten: olin jakanut kaikkien aikojen ensimmäisen blogipostaukseni. Eli tänään on siis blogini 4-vuotissyntymäpäivä!!! Paljon onnea rakas Saman otavan alla!!! Ihan autenttinen tuo ensimmäinen postaus ei ole, blogin asetukset ja ulkonäkö kun on muuttuneet aika monta kertaa tässä vuosien varrella ja tuolloin alussa blogin ulkoinen olemus oli jotain ihan muuta. Mutta 374 postausta, 2356 kommenttia ja 129 261 katselukertaa. Ei mitään isoja lukuja suuressa blogimaailmassa, mutta minulle ihan käsittämätön määrä!

Paljon on tapahtunut neljän vuoden aikana, välillä into blogin pitämiseen on hiipunut, mutta vielä ollaan pystyssä! Aika hienoa, kun ottaa huomioon, että lukijamäärä ei ole räjähtänyt pilviin, enkä ole ansainnut tällä penniäkään: ihan puhtaasta kirjoittamisen ja kuvaamisen ilosta ole tätä jatkanut ja jatkan edelleenkin. Muistan sen, kun olin onnesta soikeana kun kymmenen lukijan raja meni rikki, joten tuo lähes sata kirjautunutta lukijaa ja muut siihen päälle on tosi hieno juttu - olen iloinen teistä jokaisesta ja lukuisista mukavista ja kannustavista kommenteista. En ole näiden vuosien aikana saanut yhtä ainoaa negatiivista tai ikävää kommenttia tai palautetta! Mutta tässä siis luettavaksi se ihka ensimmäinen juttuni, kyllä sen kehtaa vielä jakaa :). Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

3.12. 2012

Epätäydellinen adventti

Tänään oli ensimmäinen adventti ja ensimmäisestä adventista alkaa yksi uusi vuodenkierto, kirkkovuosi, joten ehkäpä tämä on hyvä päivä aloittaa myös blogini? Olen suunnitellut tätä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai uskaltanut. Ajatellut, että tämän pitää olla sitten heti alkuun mahdollisimman täydellinen, mutta eihän se niin ole! Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään täydellistä ja jos on, se on yleensä tylsää, koska juuri epätäydellisyys ja särmät tekevät asioista (ja ihmisistä) mielenkiintoisia. Joten tervetuloa seuraamaan pienimuotoista ja epätäydellistä elämääni tästä epätäydellisestä blogista! Lähes täydellisessä maisemassa tosin.


Minulla on pitkään ollut vaikeuksia suhtautua perinteisiin juhlapyhiin ja sellaisiin "pitäisi"- asioihin. Jouluksi pitäisi siivota, jouluksi pitäisi leipoa, adventtina pitäisi olla kynttelikkö ikkunalaudalla. Johtuu varmaan siitä, että tulen kodista, jossa joulu oli iso juttu ja monenlaisten reunaehtojen piti täyttyä, jotta joulu voisi tulla. Isäni kantoi pihaan yleensä ainakin kolme kuusta ennen kuin löytyi se oikea. Paradoksaalista kyllä, äitini mielestä juuri se epätäydellinen kuusi oli se täydellisin: käkkäräinen ja naavainen, vähän vänkyrä jossa oli mielellään käpyjä latvassa. Joulun lähestyessä valmistelut muuttuivat lähes hysteerisiksi ja jouluaattona joulu oli joka paikassa paitsi sydämissä. Sinne se pääsi laskeutumaan yleensä vasta jouluaattoyönä, kun aattohuipennus oli ohi: kylmää kinkkua ruisleivän päällä uudessa yöpaidassa yhdessä rentoutuneiden vanhempien ja sisarusten kanssa. Itse olen aina halunnut ajatella, että joulu tulee vähemmälläkin hössöttämisellä ja vienyt sen sitten vähän toiseen ääripäähän. Niin kai me yleensäkin toimimme. Eilen huomasin kuitenkin peseväni lattioita mäntysuovalla. Pesin verhot. Pyyhin ikkunat sisäpuolelta. Kuurasin takkaa. Hmmm?

Tänään aamulla laitoin adventtikynttelikön ikkunalle, mutta se ei syttynytkään. Huomasin pettyväni! Etsin epätoivoisesti varalamppua, mutta en löytänyt. Ja täällähän ei ole kaupat sunnuntaisin auki - onneksi. Ei auttanut kuin sytyttää tavalliset kynttilät, laittaa tuli takkaan ja keittää kahvit. Radiosta tuli jumalanpalvelus. Hoosiannaa en kuullut, mutta lauloin sen itse. Epätäydellisen täydellinen 1.adventtisunnuntai.

Olen päättänyt kääntää takkini ja alan taas kaivaa muististani vanhoja perinteisiä tapoja. Olen ne kerran oppinut. Maltillisesti ja stressittömästi kuitenkin. Ne rytmittäköön vuodenkiertoni ja sitokoon minut kotimaahani ja sukuni naisten ketjuun. Teen sen myös kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka ovat jo vuosisatojen ajan kävelleet näillä pihoilla, tämän virran rannalla ja näiden vuorten sylissä. Vaikka perinteissämme on norjalaisten kanssa eroja, on niissä enemmän kuitenkin yhteistä. Tervetuloa perinteinen Joulu!


ps. heräsin aamulla traktorin ääneen, mikä on poikkeuksellista sunnuntaina. Vanha isäntä oli noussut aikaisin viedäkseen peuroille heinäpaalin syötäväksi. Olihan adventti ja kova pakkanen. Kaiken uutisista virtaavan pahuuden keskellä on rauhoittavaa huomata, että on paljon myös hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Joululahjavinkki hevosihmisille







Mullahan oli suunnitelmissa järjestää täällä joskus ratsastusviikonloppuja tai -vaelluksia halukkaille. Asiat ei menneet ihan niin kuin olin suunnitellut, joten se jäi haaveeksi - ainakin toistaiseksi. Reissuja toki tehtiin, mutta omalla porukalla. Tosin elämästä ei koskaan tiedä, niin kuin olen jo monta kertaa saanut huomata, joten eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :).

Mutta koska lukijoissa on monia hevosihmisiä, niin ajattelin vinkata yhdestä mahdollisuudesta. Parin tunnin matkan päässä täältä, tuolla Jotunheimenin kupeessa Beitostølenissä, toimii Fjellrittet-niminen vaellustalli, joka järjestää eri pituisia ratsastusvaelluksia suorastaan henkeäsalpaavissa maisemissa. Reissut tehdään pääosin dølehevosilla (näillä samoilla kuin meillä), joten ratsastuskokemusta pitää olla - eli pysyä kyydissä myös ravissa ja laukassa. Ja ainakin noi pidemmät reissut vaativat myös aika hyvää kuntoa. 

Fjellrittenin sivuilta lainattuna ja vapaasti suomennettuna: 

"Järjestämme viikonloppuratsastuksia, sekä kolmen, neljän ja kuuden päivän pituisia vaelluksia. Meillä on myös erämaavaelluksia, jotka järjestetään neljän päivän vaelluksina, jolloin kaksi yötä yövytään laavuissa. Hienoja tunturielämyksiä kaukana kaikesta (retki numero 9). Muut vaellukset toteutetaan kohteesta toiseen tunturialueella Beitostølenistä pohjoiseen kohti Bygdiniä ja Valdresflyaa. Yöpymiset hotelleissa sekä kahden ja neljän hengen tunturimökeissä. Matkatavarat kuljetetaan autolla kohteesta toiseen."

Tarkemmat aikataulut löydät täältä

Hinnat ovat 3800 - 8000 NOK reissun pituudesta riippuen. Siihen päälle tulee lentoliput Osloon (saa hyvinkin edullisesti kun on ajoissa liikkeellä), ja Oslosta pääsee bussilla Beitostøleniin, matka maksaa noin 300 NOK suuntaansa. Vähän isommalla porukalla auton vuokraaminenkin voi olla hyvä vaihtoehto. 

Eli ei toki ihan halpaa, mutta rahalle saa taatusti vastinetta, ja joulupukilta voi pyytää ainakin avustusta :).

Nämä reissut täyttyvät aika nopeasti, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. 

Fejelrittet- tallin nettisivut löytyy täältä (englanniksi)

Facebooksivut täältä (norjaksi, paljon kuvia)

Ja hyvällä tuurilla voit tavata tuolla myös rakkaan ystäväni Knektenin, ehkä Elvirankin :).


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Marraskuun valo









Täällä on kunnon talvi ja joulukorttimaisemat. Kaunista ja valoisaa, tosin kaikkine lumen tuomine lieveilmiöineen, mutta kaunista. Ei käy kieltäminen. 

Lomalta paluu oli tänä vuonna jotenkin erityisen tuskaista ja vaikeaa. Hyppy elämää sykkivästä Roomasta marraskuun pimeään hiljaisuuteen tuntui välillä suorastaan tuskaiselta. Varsinkin kun kaksi ensimmäistä päivää täällä satoi vettä ja ulkona oli niin tiheä sumu, että ikkunoista näkyi ainoastaan harmaata. Kontrasti oli vain liian suuri. 

Mutta viikonlopun taidekurssi, sittemmin kirkastunut taivas ja nyt nämä lumiset maisemat ainakin helpottivat oloa. Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa. Nyt vielä pystyy kahlaamaan hangessakin, kun lunta ei ole kuin alle polven. 

Olen lukenut facebookista, että Suomessa on pimeää ja synkkää, joten mielummin ehkä kuitenkin tätä. Siitäkin huolimatta, että olen joutunut kaivamaan autoa tuolta hangesta jo aika monta kertaa ja huominen työmatka vähän jännittää...

ps. ja kuvathan saa halutessaan suuremmiksi klikkaamalla hiirellä niiden päällä. Pääsevät paremmin oikeuksiinsa :).
TallennaTallenna

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kotiinpaluu










Olen palannut Norjaan. Istun täällä sisällä ja mielialat vaihtelee onnen tunteista lähes jäätäviin epätoivon hetkiin, kun joka puolella leijuva jäinen sumu on tarttumassa kiinni mielestäni. Rooman värit, tuoksut, äänet ja joka puolella virtaava elämä on vaihtunut valkoiseen harmauteen ja hiljaisuuteen. Poissa ollessani vuoret ovat kadonneet jonnekin valkeuteen, linnut hiljentyneet ja ainoa ääni ulkona on hetkittäin vuoren rinteiltä kantautuva kivivyöryn kumina, joka on mielestäni kolkoin ääni maailmassa. 

Mutta juuri kun alan vaipua ahdistukseen, laskeutuu onnellisen kissan pehmeä tassu käsivarrelleni. Ne kun ei mieti tällaisia, vaan elämä on tässä ja nyt. Ja kaikki se, mitä olen juuri nähnyt ja kokenut, virtaa edelleen sisälläni. Rooma on edelleen olemassa siellä jossain, aurinko paistaa tuolla sumun takana ja vuoretkin ilmestyvät taas joku päivä näkyviin, ja sitten taas muistan, miksi oikein asunkaan juuri täällä. Siihen pitää vain luottaa ja tarttua niihin asioihin, jotka tuntuvat hyvältä. 

Matka oli hieno ja Rooma hurmasi taas kerran. Hetken oli tunne, että onkohan tämä nyt jo nähty, mutta hitaasti ja varmasti tuon kaupungin energia virtasi sisälleni ja muistin, miksi sinne aina palaan. Kaikkialla läsnä olevat historian kerrokset ja nöyryys historian ja menneiden ihmiskohtaloiden edessä saa olon tuntumaan hyvällä tavalla pieneltä - asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Myös Rooman kauneus on jotain ihan omanlaistaan, puhutaan sitten ihmisistä tai rakennuksista: kaunista ei ole ainoastaan uusi, kiiltävä, virheetön ja nuori, vaan sen kauneudessa on syvyyttä, jota muualta on vaikea löytää. 

Ehkä palaan vielä aiheeseen, mutta nyt yritän ottaa tästä arjesta niskaotteen ja laittaa pyykit koneeseen ja kynttilät palamaan. Eiköhän tämä taas tästä.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kesälomaterveiset marraskuussa



Tässä on sitten viime kuuleman kaunis lokakuu ehtinyt muuttua synkäksi ja koleaksi marraskuuksi. Tuli kaksi tuulista päivää, ulkona satoi keltaisia lehtiä ja maisema muuttui kovin marraskuiseksi. Eilen pakkanen ja lumisade laskeutui norjalaiseen laaksooni ja olikin siis erinomainen hetki lähteä tälle jo traditioksi muuttuneelle syksyiselle Rooman lomalle. Tänä vuonna tultiin peräti samaan asuntoon kuin vuosi sitten, ja oli vähän kun kotiin olisi tullut. Rooma ei ole tänä vuonna ihan yhtä kesäisen lämmin kuin vuosi sitten, mutta kyllä tämä marraskuinen sää silti pohjoisen kesän päihittää.

Nyt on käyty ostamassa jääkaappiin vähän ruokaa, päivällinen kuitattiin kioskista ostetuilla pizzanpaloilla ja sen seuraksi lasilliset Frascatin valkoviiniä. Aamuvarhainen herätys painaa silmäluomia ja nyt on hyvä nukahtaa ulkoa kantautuvaan italialaiseen puheensorinaan, kirkonkellojen soittoon ja lähiravintolan astioiden kilinään. Ette arvaakaan miten mukavalta se tuntuu kaiken maalaiselämän jälkeen. Ja viikon kuluttua on taas hyvä palata pohjoisen hiljaisuuteen. 

Mutta ehkä tässä palaillaan vielä ennen sitä.