sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Muutoksen tuulia





Täällä säät ovat jatkuneet kesäisinä ja maisema vihertyy vauhdilla. Päivälämpötilat ovat olleet kahdenkymmenen molemmin puolin, ja jonain päivinä on tuntunut melkein liian kuumalta. Mulla on aina sopeutumisvaikeuksia kun kesä tulee näin yhtäkkiä. Joutuu palauttelemaan mieleen, että kuinka sitä kesällä oikein pukeutuukaan ja olo on melkein alaston kun lähtee ensimmäisiä kertoja liikkeelle ilman takkia.

Kuvat on otettu vappupäivänä, kun tehtiin työpaikan kanssa päiväretki läheiselle Vassfaretin alueelle.  Tällä reissulla ei patikoitu, vaan istuttiin nuotion ääressä ja otettiin aurinkoa. Paikka on yli 600 metrin korkeudessa, joten siellä oli vielä paljon talvisempaa kuin täällä alhaalla. Mietin taas tuolla istuessani, että olen kyllä monessa mielessä aika onnekas työpaikkani suhteen.

Olen muuten muuttamassa blogiani wordpressin puolelle, mutta muutto vähän venyy ja paukkuu - piti olla valmista toukokuun alussa. Muutoksessa on ollut niin paljon opettelemista ja omaksumista, että se ei tapahtunutkaan ihan niin helposti kuin olin toivonut. Tällaisissa tilanteissa myös sisäinen, usein aika hyvin piilossa pysyvä perfektionistini astuu esiin, ja viilaamisesta ei meinaa tulla loppua. 

Miksi muutos? No, vierivä kivi ei sammaloidu. Olen itse muuttanut aika monta kertaa, niin miksi ei sitten blogikin voisi kerran muuttaa :).

On siinä tietenkin "teknisiäkin" etuja muuttaa wordpressin puolelle, mutta katsotaan kunhan nyt saan kaikki jutut hoidettua kuntoon. Blogin nimi pysyy samana ja sisältökin varmaan aika samanlaisena. Jätän tämän "vanhan" blogin tänne edelleen luettavaksi ja aloitan siellä uudessa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. 

Mutta se muutto tapahtuu siis vasta tässä tulevina viikkoina, ilmoittelen sitten tarkemmin. Nyt siellä ei ole vielä mitään avoinna (uteliaille tiedoksi :)).

Toivon kesäisempiä kelejä myös sinne Suomen puolelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!