keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kuinka selviytyä energiavarkaasta?




Oletko joskus viettänyt aikaa tuttavasi kanssa, ja ihmettelet miksi olet taas niin uupunut, vaikka periaatteessa oli ihan mukavaa? Tai kun olet puhunut tietyn ystävän kanssa, tunnet olosi aina tyhjäksi jälkeen päin? 

Olet saattanut kohdata energiavarkaan: ihmisen, joka imee energiasi tyhjiin pelkällä läsnäolollaan.  Käyttäytyminen ei ole välttämättä erityisen haastavaa, tietoista tai tahallista, eikä ihminen useinkaan itse tiedosta olevansa energiavaras. Kyseessä voi olla asiakas, työkaveri, läheinen tai vaikka ystävä. Joskus kyse voi olla tuon henkilön ohimenevästä elämäntilanteesta tai kriisistä, mutta joskus ongelmat voivat olla syvemmällä.

Jos olet empaattinen henkilö, joka mielellään auttaa muita ja jolla on vaikeuksia asettaa selviä rajoja, olet erityisen altis uuvuttamaan itsesi. Voit lukea aiheesta hyvän jutun vaikka täältä.


Teen itse töitä tosi pahasti rikkoutuneiden nuorten aikuisten kanssa. Moni on joutunut käymään läpi asioita, joita on mahdoton edes kuvitella, ja silti he yrittävät selvitä ja jaksavat yrittää elämässään eteenpäin. Kivoja nuoria ihmisiä.

Mutta joskus käy niin, että vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan, työ imee niin paljon energiaa, että työpäivän päättyessä sitä tuntee itsensä totaalisen tyhjiin puristetuksi. Siis enemmän kuin väsyneeksi, täysin tyhjäksi. Eilen olin niin loppu, että olisin voinut vain itkeä silkasta väsymyksestä - jos olisin jaksanut. Onneksi kaikki työpäivät eivät ole samanlaisia.

Haluan tässä kuitenkin korostaa, että psyykkisesti sairas ihminen ei ole automaattisesti energiavaras, vaan tämä liittyy usein vaikeisiin persoonallisuushäiriöihin.



Kuinka sitten toimia, jos lähipiirissä on ihminen, joka tuntuu vain vievän energiaa.

Ennaltaehkäise:

° Yritä ottaa asia puheeksi, jos vain mahdollista. On ihan mahdollista, että tuo toinen ei ole tajunnut tilannetta. Meillä kaikilla on taipumusta itsekeskeisyyteen ja itsekkyyteen.

° Aseta selkeät rajat. Aina ei tarvitse olla tavattavissa. Aina ei tarvitse edes vastata puhelimeen.

° Ota etäisyyttä. Jos jonkun henkilön tapaaminen poikkeuksetta väsyttää ja uuvuttaa enemmän kuin piristää, niin vähennä yhteydenpitoa.

° Joskus voi olla tarpeen katkaista välit kokonaan.


Jos joku on kuitenkin päässyt imemään energiasi tyhjiin, niin oman energiatasonsa voi palauttaa monella tavalla. Keinot voivat olla tosi yksilöllisiä, mutta asialle kannattaa tehdä jotain, ettei tilannne pääse kumuloitumaan. Jos vain luovuttaa energiaansa, eikä yritä palauttaa sitä millään tavalla, niin siitä seuraa väistämättä uupuminen tai masentuminen.

Oman kokemukseni mukaan puhuminen ei näissä tilanteissa ole useinkaan se paras vaihtoehto, vaan saattaa vain viedä loputkin energiat.

Omat selviytymiskeinoni top 5 ovat seuraavat:

° Luonto. Lähden ulos kävelylle, mielellään metsään ja annan metsän hoitaa. Hengitän mielikuvissani metsän parantavaa energiaa.

° Eläimet. Menen hevosten luo ja hengitän niiden kanssa samaan tahtiin. Kuuntelen kun ne rouskuttavat heinää. Koirat ja kissat on ihan yhtä hyviä terapeutteja ja ne hakeutuvat lähelle, jos huomaavat sinun tarvitsevan sitä. Eläinten terapeuttinen vaikutus on todettu nykyään myös tieteellisesti.

° Suihku. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta joskus kannattaa mennä suihkuun ja antaa huonojen energioiden valua veden mukana viemäriin. Samalla voi kuvitella, että saa veden mukana uutta energiaa tilalle. Voi kuvitella olevansa vaikka sinisessä energiasuihkussa. Tällaiset mielikuvaharjoitukset ovat yllättävän tehokkaita ja niitä kannattaa kokeilla, vaikka ei energioihin uskoisikaan.

° Eteeriset öljyt. Laitan tuoksulamppuun eteeristä öljyä. Omia lempituoksuja ovat mm. laventeli, frankinsensi, jasmiini, patsuli ja rosmariini, mutta näissä kannattaa noudattaa omaa intuitiotaan. Tuoksut ovat tehokkaita mielialan kohottajia! Tietoa öljyistä löydät vaikka Frantsilan sivuilta. Öljyjä ja lamppuja voi ostaa esim. luontaistuotekaupasta, mutta käytä aina aitoja eteerisiä öljyjä - ei synteettisiä!

° Musiikki. Jos olen totaalisen puhki, laitan usein jonkin meditaatiomusiikin soimaan ja suljen hetkeksi silmäni.

Viime aikoina olen itse kuunnellut näitä:





Ja kuvissa ei suinkaan energiavarkaita, vaan kolme niistä parhaista terapeuteista, eli Ines, Lille Venn ja Juni :).

lauantai 18. helmikuuta 2017

Muutama sana elämänmuutoksesta




Oman elämänmuutokseni, eli Norjaan muuton tiimoilta olen saanut yksinkertaistaen kahdenlaista palautetta. Osa on ihaillut rohkeuttani ja ihmetellyt, miten oikein uskalsin tehdä niin suuren elämänmuutoksen ja vielä tässä iässä? Toiset ovat asettuneet vähän puolustuskannalle: kyllä hekin, mutta... Tai helppohan sinun on kun... Ja sitten todennäköisesti on vielä se kolmas ryhmä, joka on hiljaa odotellut, että "palaan maitojunalla takaisin", vaikka eivät olekaan sitä ääneen sanoneet (paitsi perheeni).

No, olin ehkä rohkea, mutta se ei tarkoittanut sitä, että en olisi pelännyt. Päätöksen tehtyäni heräsin lukuisia kertoja yöllisiin kauhukohtauksiin. Olin paniikissa ja mietin, mitä olin tekemässä. Pelotti aivan älyttömästi, mutta motiivi ja luottamus oli pelkoa voimakkaampi.

Minulla ei ollut lapsia tai miestä hidastamassa, mutta minulla oli monenlaisia muita siteitä ja sitoumuksia, jotka jouduin rikkomaan. Ihmisiä, joille jouduin tuottamaan pettymyksen. Tunsin itseni monta kertaa roistoksi. Mutta motiivi ja pakko muutokseen oli voimakkaampi ja sain asiat järjestymään ihan hyvällä tavalla. Minulla oli taloudellisia edellytyksiä, koska tein erittäin kipeän ratkaisun ja myin minulle tärkeän kesäpaikan. 

Minulla oli niin voimakas sisäinen palo ja pakko elämänmuutokseen, että se pakotti minut toimimaan pelostani huolimatta. Mutta se edellytti todella paljon työtä ja kipeitä ratkaisuja. Enkä ole katunut, en kertaakaan. Joskus saatan miettiä, että miltä elämäni näyttäisi, jos en olisi lähtenyt, tai oliko siinä järkeä. Tästä tilanteesta katsoen tuo toinen skenaario, eli jääminen, olisi voinut olla ihan yhtä hyvä. Mutta jos palaan mielessäni silloiseen elämäntilanteeseeni, niin siitä perspektiivistä ratkaisu oli varmasti oikea.

Monet ovat tehneet suuria elämänmuutoksia ja hypänneet pois oravanpyörästä, mutta jokaisen tarina on erilainen. Itse haluaisin korostaa sitä, että elämänmuutoksessa sinänsä ei ole mitään tavoiteltavaa tai ihailtavaa eikä se ole suinkaan helppo prosessi. Jos olet tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseesi, niin olet onnekas.

Mutta jos sinä tunnet tarvetta suurempaan elämänmuutokseen tai hidastamiseen, niin mieti ainakin näitä:

- Varmista, että unelma on omasi ja että tarve lähtee omasta elämäntilanteestasi ja omista arvoistasi. Muutokseen vaaditaan todella voimakasta motivaatiota, koska se vaatii kovaa työtä ja edellyttää aina myös paljosta luopumista ja irtipäästämistä.

- Kun alat pohtia elämänmuutosta, mieleesi tulee satoja syitä, miksi se ei ole mahdollista. Pohdi, mitkä näistä syistä ovat todellisia ja mitkä pelon synnyttämiä. Tuttu tuntuu usein turvalliselta, vaikka se aiheuttaisi kuinka paljon pahaa oloa ja tyytymättömyyttä. Tutussa ympäristössä ja tutuissa olosuhteissa tiedämme, mitä odottaa. Suurempi elämänmuutos on usein hyppy tuntemattomaan, emmekä voi tietää, mitä on odotettavissa.

- Tee päätös ja ota se ensimmäinen askel. Tulet todennäköisesti hämmästymään, kuinka asiat sen jälkeen alkavat vain loksahdella paikoilleen Valmistaudu kuitenkin siihen, että tulee myös takapakkia.

- Valmistaudu siihen, että muutos herättää vastustusta, koska se väistämättä vaikuttaa myös muiden ihmisten elämään, tavalla tai toisella. Se saattaa herättää myös kateutta ja sen myötä yrityksiä mitätöidä tai kampittaa muutostasi. Valitse tarkkaan, kenelle uskoudut ja keneltä haet tukea.

- Elämänmuutos on aina jossain määrin itsekäs prosessi, joka pakottaa myös ympäristöäsi muuttumaan, halusivat he sitä tai eivät. Tämä ei tarkoita sitä, että muutokset pitäisi tehdä toisista piittaamatta, kyynärpäätaktiikalla tai siltoja poltellen. Toiset täytyy ottaa huomioon, mutta samalla muistaa, että tämä on sinun elämäsi ja elät tätä elämää vain kerran. Joskus on aika olla epäitsekäs, mutta joskus on pakko olla itsekäs. Pidemmällä tähtäimellä muutos voi olla hyväksi myös läheisille. 

- Mieti, onko muutoksen aika nyt. Joskus on ihan järkevää tai yksinkertaisesti pakko edetä hitaasti ja askel kerrallaan, vaikka päämääränä siintäisikin se täydellinen irtiotto. 

- Downshiftaus/ hidastaminen/ leppoistaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että muuttaa palmun alle tai maalle ja alkaa viljellä porkkanoita. Eikä se tarkoita sitä, että pitää alkaa joogata tai meditoida. Hidastaa voi myös siinä nykyisessä elämässä. Voi kuluttaa vähemmän, karsia harrastuksiaan, vähentää netissä käytettyä aikaa tai mikä kenellekin sopii. Pitää tarkastella elämäänsä vähän uudella tavalla ja miettiä, miten näkökulmaansa voisi muuttaa, ja mitä voisi tehdä toisin. Tässäkin muutos alkaa pienistä asioista.

- Elämänmuutos, ainakaan radikaali sellainen, ei ole koskaan helppo. Se on vaativa, usein kivulias prosessi, jossa joutuu kohtaamaan monenlaisia kipeitä tunteita. Siihen sisältyy lähes poikkeuksetta myös pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, ahdistusta, masennusta, epätoivoa ja epävarmuutta - todella synkkiä hetkiä. Mutta sitten: se tarjoaa myös suunnatonta iloa, vapauden ja onnen tunnetta, jännitystä, riemua ja aivan uutta  ja uudenlaista energiaa. 

- Epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Ei ole häpeä muuttaa takaisin Suomeen tai palata sieltä maalta kaupunkiin tai takaisin vanhaan työpaikkaansa. Jos joku on vahingoniloinen, niin olkoot. Sinä olet ainakin yrittänyt. Joskus pitää lähteä kauas, että näkee lähelle. Ja jos elämäsi ei ulkoisesti olekaan muuttunut, niin sinä taatusti olet. 

- Muutoksen ei tarvitse olla suuri. Jokaisen ei tarvitse, eivätkä kaikki voi tai edes halua muuttaa ulkomaille tai maalle. Jotkut lähtevät ja toiset jäävät. Mutta varmasti ihan jokaiselle olisi hyväksi herätellä välillä itseään, ja vaihtaa vaikka reittiä työmatkallaan tai tehdä ostokset toisessa kaupassa. Pienetkin muutokset totutusta saattaa tehdä ihmeitä. Siinä saa uutta perspektiiviä, ja pienimmillään (vaikka ei helpoimmillaan) muutos voi olla muutos asenteessa tai suhtautumisessa nykyiseen tilanteeseen.

***

Tarinoita on monia. Kuuntele täältä kiva juttu Nepusta, joka pitää perheensä kanssa pientä majataloa Bosnian vuoristossa.

Tai lue täältä, mitä Chez Héléna - blogin Helena miettii hidastamisesta.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Titityy




Tämä talvi on ollut täällä aika ideaalinen - noin niin kuin talveksi. Lunta on parikymmentä senttiä, lämpötila on pysytellyt nollan ja kymmenen miinusasteen välillä, taivas on ollut pääsääntöisesti kirkas, mutta ajoittaiset sumupilvet ovat varmistaneet kuuraiset joulukorttimaisemat. Ei ole siis ollut erityisen liukasta, ei liian kylmää eikä liikaa lunta. Tosin vielä toki ehtii, mutta se on sitten vain talven viivytystaistelua.

Aurinko on ollut jo jonkin aikaa reilusti vuorten yläpuolella ja päivät pidentyneet, mutta talvi on pitänyt kuitenkin meitä vielä otteessaan ja pakkanen nipistellyt poskea. Mutta tänään sitten tuntui ensimmäistä kertaa ihan keväältä.

Tällaisina päivinä sitä on onnellinen, että saa asua täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. En tiedä mikä vetää vertoja sille ensimmäiselle titityylle. Tai sille, kun ensimmäistä kertaa voi istuskella auringossa aitan portailla veden tippuessa räystäiltä. Tai kun ensimmäiset pälvet sulavat puiden juurille. Juuri silloin tuntuu, että koko pimeä talvi pyyhkiytyy pois mielestä.

Oltiin kävelyllä, enkä olisi halunnut ollenkaan tulla pois tuolta metsistä ja pelloilta. Olisin voinut vain jatkaa kävelyä loputtomiin. Ihana, ihana kevät!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Mites se vegaanihaaste?






Niin että miten on sujunut se vegaanihaaste? Jos joltain oikealta vegaanilta kysyisi, niin ei kovin hyvin. Ruokavalio ei ole pysynyt vegaanina. Mutta omasta mielestäni ei ihan huonostikaan. 


Mikä on ollut haastavaa:

- Maito. Tarvitsen kahviini maitoa. Olen kokeillut soijamaitoa, mutta se ei toiminut tavallisessa kahvissa (jossain erikoiskahveissa se voi toimia ihan hyvin). No toisaalta pidän kyllä niin paljon teestä, että voisin hyvin jättää koko kahvin, ja niin olen nyt ajatellut tehdäkin - en ole kahvista mitenkään riippuvainen. Ainakin voin vähentää reilusti. Siitä voisi olla omalla kohdallani muitakin terveyshyötyjä. Maitoa olen käyttänyt kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Juustoja tai jogurtteja en ole syönyt, lukuunottamatta jääkaapissani ollutta Parmesania. 

- Kananmunat. Tuntuu, että se on ainoa toimiva aamiainen omalla kohdallani. No, tämä on ihan ok, varsinkin jos pystyy syömään omien kanojen munia. 

- Kyläilyt. Käyn suhteellisen usein ystävien luona syömässä ja tehdystä ruoasta on vaikea kieltäytyä. Näitä "repsahduksia" on ollut kolme kertaa. Olen syönyt viimeisen kahdenkymmenen päivän aikana kolme kertaa lihaa. Kerran hirveä ja kaksi kertaa kanaa. Kotona en ole syönyt lihaa tai kalaa.

-Voi. Jotkin ruoat vaan vaativat vähän voita. Ja leipä ilman voita tuottaa myös haasteita. Olen siis käyttänyt vähän voita, mutta en suuria määriä.

- Liha. Olen syönyt viimeisten vuosien aikana suhteellisen vähän lihaa, ehkä keskimäärin kerran viikossa, useimmiten en sitäkään. Mutta välillä mun tekee lihaa mieli. Ei niinkään lihan makua, mutta tuntuu, että keho tarvitsee kunnolla eläinproteiineja. Uskon, että keho oikeastikin silloin tarvitsee jotain, mitä lihassa on, mutta asian voisi varmaan ratkaista jollain muullakin tavalla. En ole kuitenkaan sortunut syömään kotona lihaa, vaikka joskus olisi mieli tehnytkin. Napsinut b-vitamiinia purkista. Kalaakaan en ole nyt syönyt - tosin siinä ovat vaihtoehdotkin vähän vähissä.

- Paikkakunta (ja Norja). Monipuolinen vegaaniruokavalio tuottaa vähän haasteita. Täällä voi vain haaveilla nyhtökaurasta, härkiksestä, tofusta tai vastaavista. Edes soijarouhetta ei ole helposti saatavilla. Ainoa lähikaupan proteiinipitoinen vaihtoehto on purkkipavut ja linssit - tosin ekologiset sellaiset. Kasvis- ja vihanneshyllytkään ei suorastaan notku näin talvella, mutta kyllä sieltä tietysti ruokaa löytyy. Mutta huomattavasti helpompaa tämä olisi jos asuisi vähän suuremmalla paikkakunnalla.

- Vuodenaika. Kasvis- ja vihannesvalikoimat ovat aika niukat, huonot ja ne ovat kalliita.


Muutoksia:

Olen alkanut syömään taas leipää (kohtuudella) ja mikä vielä parempi, olen alkanut leipomaan leipää. Valkoista vehnää en käytä, vaan lähinnä spelttiä ja paljon myös siemeniä. Vatsani ei ole ainakaan huonommassa kunnossa. 

Olen tullut paljon tietoisemmaksi siitä mitä syön. Mutta hyvällä tavalla. Olen alkanut kunnioittaa ruokaa ihan uudella tavalla. Olen tutkinut kauppojen hyllyjä, tuoteselosteita ja myös hintoja. Olen kaivanut omia kaappejani ja hyödyntänyt sieltä löytyviä raaka-aineita. Olen käynyt vähemmän kaupassa ja heittänyt vähemmän menemään. Kun valintani aikaisemmin perustuivat siihen, mitä tekee mieli, minkä pystyy valmistamaan nopeasti ja helposti tai mikä nyt sattuu kaupassa eteen tulemaan, niin nyt mietin enemmän sitä, mitä minulla jo on ja mitä siitä pystyisi tekemään. Mietin etukäteen, mitä kaupasta ostan, enkä tee impulssiostoksia. Tässä on tapahtunut aika iso ja todella tyydyttävä muutos. 

En ole aikaisemminkaan syönyt mitenkään epäterveellisesti mutta usein yksipuolisesti. Nyt olen syönyt paljon paremmin. Olen syönyt monipuolisempaa, terveellisempää ja parempaa ruokaa kuin pitkään aikaan. Ja jostain kumman syystä olen käyttänyt ruokaan paljon vähemmän rahaa.


Oivalluksia:

- Helposti ajattelee, että ns. tavallinen ruokavalio tai vaikkapa vegaaniruokavalio ovat kaksi ihan eri asiaa, mutta eihän se niin ole. Ainakin omalla kohdallani suurin osa syömästäni ruoasta on sitä ihan samaa kuin aikaisemminkin. Jotain on jäänyt vähän pois ja jotain tullut tilalle, mutta varmaan noin 80 prosenttisesti syön ihan samaa kuin ennenkin. Jos haluaa siirtyä kasvis- tai vegaaniruokavalioon, niin muutokset eivät välttämättä ole niin hirveän isoja, asioita joutuu vaan vähän miettimään uudella tavalla. Voi olla ihan hyvä ajatus tehdä näitä muutoksia vähitellen, ei kertarysäyksellä.

- Vegaani- tai kasvisruokavalio ei tarkoita automaattisesti terveellistä ruokaa - eikä sitä tarkoita myöskään sekaruokavalio. Voi syödä epäterveellisesti tai terveellisesti oli sitten vegaani, kasvissyöjä, sekasyöjä tai vaikkapa karppaaja. 

- Oli ruokavalio sitten mikä tahansa, niin ehkä pahinta on, että me ei enää kunnioiteta ruokaa. Se näkyy mm. niissä valtavissa määrissä ruokaa, mitä heitetään pois. Niin kaupoissa kuin kodeissa. Itsekin olen tähän syyllistynyt. Ja ajatus on kammottava varsinkin jos on kyse eläinperäisestä ruoasta, siinä joku eläin on uhrannut henkensä vain päätyäkseen roskikseen. Ruokarukous olisikin vanha hyvä tapa, jonka voisi ottaa taas käyttöön. Tai jonkinlainen kiitollinen hiljentyminen ruoan äärellä ennen sen syömistä. 

Mutta projekti jatkuu vielä. Jatkan toisen kerran vaikkapa siitä, mitä oikein olen syönyt, ja onko tämä vaikuttanut jollain tavalla fyysiseen olotilaani.