perjantai 30. joulukuuta 2016

Katsaus menneeseen vuoteen


Näin loppuvuodesta tulee aina tarve katsoa vähän menneeseen. Mites se vuosi oikein menikään ja mitä tuli tehtyä? Päiväkirjan puutteessa blogi tarjoaa tähän oivan apuvälineen. Yleensä olen vain lukenut menneen vuoden postaukset läpi, mutta nyt keräsin ne minulle tärkeimmät jutut omaan postaukseensa. Lisäilin sinne tarvittaessa vähän selvennyksiä, ne on sulkeissa ja kursivoituna. Olkaapa hyvät :).

TAMMIKUU



5.1. "Vielä ennen joulua revin suurin piirtein hiuksiani, kun kaikki tuntui olevan umpisolmussa ja tosi raskasta, ja hups vaan, muutamaa viikkoa myöhemmin kaikki on yhtäkkiä paremmin kuin hyvin. Välillä kyllä tuntuu, että tuolla yläkerrassa joku järjestelee näitä palikoita naureskellen partaansa. Jään jännityksellä odottamaan, mitä seuraavaksi..." (tapahtui  paljon ihan muutamassa päivässä: uusi työ, tieto muutosta ja uuden kodin löytyminen)

16.1. "Koska ei koti ole riippuvainen seinistä eikä oikein mistään ulkoisesta. Koti on lopultakin mielessä. Koti on se paikka, jossa on turvallista ja hyvä olla." (vanhasta kodista irtautuminen osoittautui yllättävän helpoksi)

20.1. "Pakkanen paukkuu edelleen, mutta kuten sanottu, tämä on vain viivytystaistelua :). Aurinko nousee ja talvi muuttuu vähitellen kevääksi. Chilit pitäisi jo kylvää..."

29.1. "Nähtäväksi jää, suostuuko se (Lille Venn) itse sinne palaamaan. Jospa siellä olisi joku navettakissan paikka auki... asioilla on tapana järjestyä"


HELMIKUU


2.2. "Välillä jo ajattelin, että tässäkö tämä seikkailu nyt oli, mutta ei tämä vielä tähän pääty. Eikä blogikaan ihan heti taida loppua, vaikka välillä jo sitäkin uumoilin." 

8.2. "Mielenkiintoista on se, mitä oikein olen mukanani kuljettanut. Olen tehnyt sen nimittäin ihan asiaa miettimättä ja aika impulsiivisesti. Mukaan on toistaiseksi lähtenyt:

- Maalaustarvikkeet ja taulupohjat
- Kirjat
- Viherkasvit
- Vanhat valokuvat"
( kun kuljettelin ensimmäisiä muuttolaatikoita uuteen kotiin)

14.2. "Mitä tekisinkään ilman ystäviäni? Joskus ystävyys merkitsee konkreettisia tekoja, joskus hyviä neuvoja ja joskus vain kuuntelua. Puolin ja toisin. Joskus pelkkä tieto siitä, että ystävät ovat olemassa riittää." ( välillä meinasi uupumus iskeä ja ystävät olivat kultaa kalliimpia)


MAALISKUU


4.3. "Uusi koti on edelleen enemmän ja vähemmän kaaoksessa, mutta tuntuu turvalliselta ja omalta. Oma olokin tuntuu kevyemmältä ja on helppoa taas hengittää. Oli korkea aika siirtyä eteenpäin."

"Miten yksi puolivilli kissa voikin jättää sellaisen jäljen sydämeen? Miten paljon sen poissaolo herättää huolta? Ja miten sen ehdoton luottamus voi tuntua sielussa saakka?" (huoli Lille Venistä painoi)

6.3. "Muutenkin elo tässä uudessa kodissa tuntuu päivä päivältä paremmalta ja olo levolliselta. Hirveästä muuttoruljanssista huolimatta tunnen itseni pirteämmäksi kuin aikoihin. Henkinen stressi väsytti paljon enemmän kuin tämä viime aikainen fyysinen ponnistelu." 

"Tässähän kävi nyt sitten niin, että ajeltiin viime viikko Lille Venin kanssa edestakaisin tämän ja entisen kodin väliä. Siellä se istui auton takapenkillä kiltisti. Tai oikeastaan ajeltiin toiseen suuntaan, toiseen suuntaan se juoksi itse." 
"En kyllä ollut suunnitellut kolmea kissaa, en todellakaan. Minähän olen koiraihminen, herranjestas! Mutta joskus meiltä ei vain kysytä :)." (Lille Venn muutti meille asumaan ja siitä tuli sisäkissa)

15.3. "Takana pitkä talvi, joka laittoi koko elämän aika lailla ympäri ja uusiksi. Jotkut asiat jäivät taakse, mutta ne tärkeimmät säilyvät ja tilalle tuli paljon uutta, josta ei vielä puoli vuotta sitten ollut aavistustakaan." 

"Jos joskus, niin nyt pitää ottaa hetkestä kiinni. Nämä kevätaamut ovat täällä taas vain hetken."

HUHTIKUU


2.4. "Muuttoprosessi kaikkineen on vaatinut veronsa ja vointi on ollut vähän hutera. Ensin oli niskat niin jumissa, että päänsärystä ei meinannut tulla loppua, ja sitten iski vielä flunssa. Nyt flunssa alkaa olla selätetty ja energiaakin ihan eri tavalla."

6.4. Kevät pakottaa liikkeelle, vaikka pilvet roikkuisivat raskaina. Synkkä taivas ei pysty hiljentämään lintujen laulua, veden kohinaa ja sulavan maan tuoksuja. Välillä aurinko tulee esille ja lämmittää kasvoja kuin parhaina kesäpäivinä.

10.4. "Eilen sain kuulla senkin, että "kun nyt sitten asut täällä", niin ajateltiin ostaa tytölle hevonen. Tai oikeastaan kaksi. "Että voit sitten auttaa". Eli tänne tulee kaksi dølehevosta :). Surullista kyllä, kyseessä ei ole entiset ystäväni (ainakaan toistaiseksi), mutta ei sitäkään tiedä. Minulla on tunne, että sitäkään tarinaa ei ole kirjoitettu vielä loppuun. Mutta joka tapauksessa elämässäni tulee olemaan taas hevosia. Nopeammin kuin arvasinkaan. Perhe on nimittäin tänään hevosenostomatkalla."

13.4. "No niin. Hups vaan ja täällä on kaksi hevosta. Jo 17-vuotias, mutta aika säpäkkä tamma Stjerne (Tähti), ja toisena vanha tuttuni Blesen - kuinka ollakaan. Vähän aavistelinkin. Hevoset tuli tänne pikavauhtia sunnuntaina, ja vasta sitten lähdettiin ostamaan välineitä ja korjaamaan aitaa :)."

"Elämä ei tuo mukanaan aina sitä mitä haluamme, vaan usein sellaista, mitä tarvitsemme. Syystä tai toisesta. Ja hevosilla näyttäisi olevan minulle vielä jotain tärkeää opetettavaa. Ja kissoilla :)."


TOUKOKUU


10.5. "Yhtään suoranaista yhteenottoa ei ole ollut - kiitos Lille Venin vikkelien jalkojen, hyvän itsetunnon ja leppoisan luonteen. Ivarkin ihan selvästi haluaisi itselleen ystävän, mutta kun se ei vielä oikein osaa. Onneksi se on kuitenkin löytänyt itselleen loistavan opettajan. Ehkä tämä on elinikäisen ystävyyden alku :)." (kissat harjoitteli yhteiseloa)

14.5. "Mutta jos ette ole sitä vielä tehneet, niin menkää metsään. Illalla tai aamulla - ihan sama. Nämä hennon vihreät päivät kiitävät ohi niin nopeasti."

22.5. "Metsässä ollaan kaikki aistit hereillä: nähdään, kuullaan, haistetaan, maistetaan ja kosketetaan. Aistitaan tuuli iholla, havaitaan kasvien erilaiset tuoksut, yksittäisen lehden liike, kuullaan puiden suhina ja veden äänet. Ollaan läsnä. Ei suoriteta eikä mietitä muita. Ei oteta valokuvia eikä jaeta sosiaalisessa mediassa."  "Me ollaan hoidettu metsää, eikä olla ihan ymmärretty, että metsä voisikin hoitaa meitä. Ja tehdä sen paljon paremmin kuin mitä me hoidamme sitä." 

24.5. "Pieniä ovat porkkanan siemenet aina, mutta tuolla pelolla porkkanan siemen tuntuu vielä aika paljon pienemmältä ja tarvitaan paljon uskoa, toivoa ja rakkautta, että tuolla jaksaa kyykkiä :D." (olin perustamassa kasvimaata pellon laitaan)


KESÄKUU


25.6. "Nettipaasto teki sikäli hyvää, että tuli luettua ihan oikeita kirjoja ja elämä rauhoittui muutenkin, mulla kun televisiokin toimii ainoastaan netin kautta." (netti oli poikki kokonaiset kolme viikkoa)


HEINÄKUU 


7.7. "Kun kysyin loman loputtua, mikä oli ollut parasta, sain vähän yllättävänkin vastauksen. Parasta oli ollut, kun sai seisoa niin lähellä hevosta ja koskettaa sitä. Katsoa sitä silmiin ja kohdata noissa suurissa silmissä ihan samanlainen sielu, kuin itsellä on." (minulla oli vieraita Suomesta)

9.7. "Voin vakuuttaa, että tuonne jää kaikki ahdistukset, alakulot, levottomuudet, eksistentiaaliset kriisit, hermostuneisuudet ja kaikki sellainen turha, millä me ihmiset nyt itseämme aina kiusaamme. Hengitys tasaantuu, mieli rauhoittuu ja elämä tuntuu taas hyvältä." (hevoset oli taas siirtyneet kesälaitumelle ja minä tietenkin perässä hyttysöljyineni )

"Ihan parhaita terapeutteja nämä. Hevoset, metsä, hiljaisuus ja tyyni järven pinta."

12.7. "Ne tuli pahvilaatikossa - kahdeksan kanaa samassa pienessä laatikossa. Ei ihme, että ne viettivät viisi ensimmäistä päivää hiirenhiljaa ja kylki kyljessä orrellaan. Odottivat varmaan mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu. Tai sitten ne olivat viettäneet siihenastisen elämänsä tiukassa supussa, eivätkä pystyneet hahmottamaan tyhjää tilaa ympärillään." ( tästä voisi vetää hyvän aasinsillan meihin ihmisiinkin...)

13.7. "Ymmärrän olevani etuoikeutettu, että olen saanut ja saan edelleen kokea sellaista läheisyyttä ystävyyttä näiden hevosten kanssa. Tunsin taas kerran lähes täydellistä onnea ja palaset loksahtivat paikoilleen. Jotenkin vaan kaikki oli hetken niin selvää, vaikka oma mieleni tekee koko ajan parhaansa sekoittaakseen tätä pakkaa." (kun istuin nukkuvan Blesenin pää sylissäni)

24.7. "Hetkittäin sitä aina turtuu näihin maisemiin, mutta sitten tulee tällaisia iltoja. Ei sille tunteelle löydy edes sanoja."


31.7. "Jos tästä kesästä meinaa nauttia, niin se on tehtävä nyt. Tänään. Ei kannata odottaa sitä kunnon kesän alkamista, vaan on lähdettävä liikkeelle. Koskaan ei nimittäin aika kulu niin nopeasti kuin sohvalla istuessa ja miettiessä, että mitähän sitä tekisi vai tekisikö vasta huomenna."


ELOKUU


Elämä jatkui, vaikka blogi ei päivittynyt yli kuukauteen... miksiköhän? En muista...


SYYSKUU


11.9. "Lopultakin saatiin myös kaksi vanhaa tuttua, Juni ja Tinden, sieltä edellisestä paikasta kesän viettoon samalle kesälaitumelle ja vanha lauma ainakin osittain kasaan. Yhteinen kesäloma jäi vähän lyhyeksi, mutta nämä pojat, Blesen ja Tinden, ottivat siitä kaiken ilon irti ja vanhoja ystävyyden siteitä on lujitettu oikein urakalla. Majakka ja perävaunu."

13.9. "Vapaa aamu ja hidas aamiainen. Aurinko paistaa matalalta ja luo puiden lehvistöjen välistä pitkiä, tuulen mukana hiljaa liikkuvia varjoja huoneeseen. Radiosta tulee niin kaunista klassista, että jopa Ivar siirtyy lähemmäksi sitä kuuntelemaan. Joskus sitä vaan tuntee itsensä niin älyttömän onnelliseksi ihan ilman mitään erityistä syytä. Vaikka kaikki on ihan niin kuin eilenkin." (johtui varmaan vähän siitä, että kaikki neljä hevosta oli hetken täällä omassa pihassa)

25.9. "Nyt Blesenillä on ikävä ja se hirnuu perääni. Minä kun taidan olla ainoa, joka ihan oikeasti ymmärtää Blesenin ja Tindenin ystävyyden laadun. Mutta sellaista on hevosen elämä - niiltä ei paljon kysellä. Eikä tässä tapauksessa minultakaan." (kaksi hevosista, Tinden ja Juni, joutuivat suruksemme palaamaan entiseen kotiinsa...)


LOKAKUU


9.10.  "Näin oman syntymäpäivän jälkimainingeissa tuntuu joskus samalta. Elämässä on niin paljon kaikkea, mitä haluaisi vielä tehdä ja kokea, mutta aikaa on rajallinen määrä. Tuli taas hetkellinen paniikki. Ystäväni kysyi, että mitä et muka voi enää tehdä. Totesin, että en ainakaan voi ottaa enää papukaijaa, ne kun elävät niin vanhaksi. Pienet on murheet, totesi ystäväni. Ja tuo kaikki ehtiminen on lopultakin vain illuusiota, koska eihän meillä oikeasti ole kuin tämä hetki. Olimme sitten minkä ikäisiä tahansa."

"Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa tuo on ottaa yleiseksi elämänasenteeksi. Jättää suunnittelu ja odotukset vähemmälle ja antaa tilaa magialle. Antaa intuition johdattaa, ja katsoa mitä siitä syntyy. Aina voi aloittaa uudestaan. Ihan jokainen hetki." (tällaisia ajatuksia maalauskurssin herättämänä)

12.10. "Syksy. Aamulla työmatkalla oli niin kaunista, että meinasi tulla itku ihan vaan siitä kauneudesta. Mutta tuulessa tuntee jo lähestyvän talven ja lumen. Eräänä aamuna, ihan pian, vuorten rinteillä näkyy jo valkoista. Sieltä se valuu sitten vähitellen alas laaksoon, kunnes yhtenä aamuna voit lukea kissan jäljet lumessa. Niin se on joka vuosi"

14.10. "Tänään on vapaapäivä ja aloin tässä aamukahvia juodessa lukemaan omia vanhoja blogikirjoituksiani. Yksi tärkeimpiä juttuja tässä blogin pitämisessä kun on se päiväkirja-aspekti. Viime syksy oli monella tavalla tosi rankka, mutta ei sitä paljon kirjoituksistani huomaa."


MARRASKUU


4.11. "Aamuvarhainen herätys painaa silmäluomia ja nyt on hyvä nukahtaa ulkoa kantautuvaan italialaiseen puheensorinaan, kirkonkellojen soittoon ja lähiravintolan astioiden kilinään. Ette arvaakaan miten mukavalta se tuntuu kaiken maalaiselämän jälkeen. Ja viikon kuluttua on taas hyvä palata pohjoisen hiljaisuuteen." (olin päässyt taas vuosittaiselle matkalle Roomaan)

16.11. "Olen palannut Norjaan. Istun täällä sisällä ja mielialat vaihtelee onnen tunteista lähes jäätäviin epätoivon hetkiin, kun joka puolella leijuva jäinen sumu on tarttumassa kiinni mielestäni. Rooman värit, tuoksut, äänet ja joka puolella virtaava elämä on vaihtunut valkoiseen harmauteen ja hiljaisuuteen" (oli säiden puolesta aika tyly kotiinpaluu...)

"Mutta juuri kun alan vaipua ahdistukseen, laskeutuu onnellisen kissan pehmeä tassu käsivarrelleni. Ne kun ei mieti tällaisia, vaan elämä on tässä ja nyt. Ja kaikki se, mitä olen juuri nähnyt ja kokenut, virtaa edelleen sisälläni. Rooma on edelleen olemassa siellä jossain, aurinko paistaa tuolla sumun takana ja vuoretkin ilmestyvät taas joku päivä näkyviin, ja sitten taas muistan, miksi oikein asunkaan juuri täällä. Siihen pitää vain luottaa ja tarttua niihin asioihin, jotka tuntuvat hyvältä."

23.11. "Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa." ( juu, en ole edelleenkään talvi-ihminen - tiukkaa tekee aina tuo talven tulo)

JOULUKUU


10.12. "Eletään sitä aikaa vuodesta, että aurinko paistaa enää tuonne vuoren rinteille, mutta me täällä alhaalla jäädään varjoon, ja se valo mikä tulee tänne asti, heijastuu pilvistä. Ihan pian kuitenkin vuosi taas keikahtaa vähän niin kuin kevään puolelle ja valo alkaa lisääntymään. Lukuunottamatta niitä paria viikkoa loman jälkeen, kun pimeys tuntui ihan nujertavalta, tämä syksy on mennyt oikeastaan tosi nopeasti ja helposti." 

***

Paljon taas tapahtui vuoden aikana, laidasta laitaan, hyvää ja huonoa. Tunteet vaihteli syvistä onnen tunteista, ilon ja tylsistymisen kautta uupumukseen ja lähes epätoivon hetkiin - niin kuin elämässä kai kuuluukin. Hyvää ja huonoa, mutta menneenä vuonna itselläni kuitenkin aika hyvässä suhteessa, ja nyt on hyvä suunnata katse tulevaan. 

Toivon tulevaksi vuodeksi meille kaikille tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voi, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. 

Hyvää alkavaa vuotta 2017!  




lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!


Metsien Joulu

Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa 
ylitse maan ja ylitse puun. 
Kuuran kourissa seisoo kuuset 
kullassa talvisen aamunsuun. 

Lumiset näreet kuin pienet tontut 
vaeltaa valkeissa vaipoissaan 
hämyssä sinisen jouluaamun 
metsien kirkkoon korkeaan. 

Hiljaisuus siellä urkuja soittaa 
puitten humina virsinä soi 
lumien kristallikynttilät loistaa 
akkunat kultaa aamunkoi. 

Kattona kirkon on sininen taivas 
ikuiset hongat on pilarejaan 
purppuraviitassa aurinko astuu 
alttarille sen messuamaan. 

Alttarina on luminen vaara 
hartaana seisoo maa ja puu 
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa 
metsässä aamu kirkastuu. 

- Lauri Pohjanpää -


Levollista Joulun aikaa teille kaikille, miten ja missä sen vietättekin!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Viisivuotiskatsaus



Siitä alkaa olla nyt viisi vuotta, kun muutin Norjaan. Päätös tapahtui nopealla aikataululla ja hyvin impulsiivisesti, eikä mulla ollut paljonkaan kokemusta Norjasta, norjalaisista tai mistään muustakaan norjaan liittyvästä. Oikein hävettää, kun sitä nyt ajattelee. Faktahan nimittäin on, että Etelä-Suomesta katsoen Norja on aika kaukana ja monelle myös aika vieras. Pohjoisessa tilanne on vähän eri yhteisen rajan ansiosta. Mutta vaikka Norja oli jäänyt vieraaksi, niin ennakkokäsityksiä minulla toki oli. Tässä vähän yhteenvetoa hyvin subjektiivisesti. Saa kommentoida ja korjata käsityksiäni, jos tarvetta.

Norjan kieli:

Ennakkokäsitys: Olin vakaassa käsityksessä, että norja on hassusti puhuttua ruotsia ja ruotsin pohjalta norjaa on helppo oppia. 

Nykyinen käsitys: No ei ole. Norja on ihan oma kielensä, tai oikeastaan kaksi kieltä, nynorsk ja bokmål, ja noin miljoona toinen toistaan kummallisempaa murretta - joka laaksossa omansa. Bokmål on oikeastaan enemmänkin  hassusti puhuttua tanskaa, koska se pohjautuu tanskan kieleen, ja nynorsk taas sekoitus muinaisia skandinaavisia murteita. Ruotsin ja norjan kielet ovat toki aika lähellä toisiaan ja ruotsin kielen taidosta oli alussa paljonkin apua, mutta se on osoittautunut myös kummalliseksi esteeksi oppia norjaa. Siitä on uskomattoman vaikeaa päästä irti ja olen itse päätynyt sellaiseen sekakieleen, etten edes aina tiedä puhunko norjaa vai ruotsia. Vielä viiden vuoden jälkeen joitain murteita on on tosi vaikeaa ymmärtää, ja varsinkin nopeassa keskustelussa putoan edelleen helposti kärryiltä.

Norjalaiset:

Ennakkokäsitys: Norjalaiset ovat tosi kivoja, sosiaalisia, avoimia ja norjalaisiin on helppo tutustua. Sellaisia iloisia Holmenkollen-norjalaisia.

Nykyinen käsitys: Kyllä ja ei. Norjassa, ihan niin kuin Suomessakin, kansanluonne vaihtelee alueittain, ainakin noin keskimäärin. Noin karkeasti voisi kai sanoa, että rannikolla ja Oslossa ihmiset ovat avoimempia ja puheliaampia, ja täällä sisämaassa pidättyväisempiä. Alue jolla asun, eli Valdres, on kuuluisa siitä, että ihmiset ovat pidättyväisiä, sisäänpäinlämpiäviä ja ulkopuolisen on vaikea päästä sisään yhteisöön. Tällä alueella ihmiset ovat huomattavasti lähempänä umpimielisiä ja hiljaisia suomalaisia, kuin sitä omaa ennakkokäsitystäni norjalaisista. Ne puheliaat ja vilkkaat norjalaiset ovat lähes poikkeuksetta muuttaneet tänne muualta, ja olen ymmärtänyt, että varsinkin muualta tulleille norjalaisille tänne sopeutuminen on ollut vaikeaa. Suomalaiselle tämä on toisaalta ihan kotoisaa...

Mutta myös täkäläiset ovat suomalaisiin verrattuna huomattavasti yhteisöllisempiä, kannustavampia ja positiivisempia. Itse olen usein tullut tuskallisen tietoiseksi omasta suomalaisesta suorapuheisuudestani, lyhytsanaisuudestani ja kehumisen vaikeudesta.

Toisaalta sitten se, että aina yritetään olla kovin positiivisia kasvokkain, eikä epäkohdista puhuta suoraan, kostautuu takanapäin puhumisena ja riitelynä, vaikkapa lehtien palstoilla. Olenkin ajatellut perua paikallislehden tilaamisen, koska se on täynnä riitelyä.

Mutta kaiken kaikkiaan ja keskimäärin norjalaiset, ja myös täkäläiset, ovat kyllä kivoja ja sosiaalisia, ja kun sinut on hyväksytty joukkoon, saat kyllä apua ja tukea, jos vain tarvitset.


Urheilu ja ulkoilu:

Ennakkokäsitys: Norjalaiset ovat urheiluhulluja ja luontoihmisiä.

Nykyinen käsitys: Kyllä. Vielä enemmän kuin olin ajatellut. Varsinkin murtomaahiihdolla on täällä ihan erityinen asema. Varmaan lähes jokainen hiihtää, ja Oslon keskustassakin saattaa törmätä ihmisiin sukset kainalossa. Suomalainen sisu on ehkä sitä, että hiihdetään yksin ja räkä poskella ja sellaisella perkele-energialla, mutta norjalaiset hiihtävät porukassa ja iloisesti, ja laduille mahtuvat niin lapset kuin koiratkin, eikä sauvoilla kauheasti lyödä muita ( niin kuin Suomessa saattaa tapahtua). Stereotypia norjalaisvillapaidassa tai punaisessa anorakissa ulkoilevasta punaposkisesta norjalaisesta on edelleen ihan pätevä.

Toisaalta täällä on paljon myös melkoista ekstreme-asennetta, jossa suomalainen sisu joutuu vähän  uuteen valoon. Monet ovat rautaisessa kunnossa ja tekevät sellaisia hiihto- ja kiipeilyreissuja tuonne tunturiin, että ei voi kuin suu auki ihmetellä ja ihailla. Sää on harvoin esteenä. Ja jos ei ekstremeä, niin sitten mennään ihan vaan lähimetsään ja laitetaan nuotio pystyyn. Lapsia kuljetetaan mukana pienestä pitäen.

Urheilu on myös jonkinlainen tabu ja urheilutähdet puolijumalia. Anteeksi annetaan niin rattijuopumukset kuin doping, tai tuota vimeiseksi mainittua ei tarvitse antaa anteeksi, koska sitä ei täällä käytetä ;). Näin ulkomaalaisena ja varsinkin suomalaisena kannattaa aiheesta olla ihan hiljaa.


Hintataso ja palkat:

Ennakkokäsitys: Norjassa on kallista, mutta myös tosi hyvät palkat.

Nykyinen käsitys: Kyllä ja ei tässäkin.  Suomeen verrattuna jotkin asiat ovat norjassa kalliimpia, mutta ei suinkaan kaikki. Vaatteet ovat aika samoissa hinnoissa, kodintekniikka usein halvempaa, asumisen hintataso riippuu alueesta ja vaikkapa eläinlääkärikäynnit ovat halvempia kuin Suomessa. Ruoka on vähän kalliimpaa, mutta ei siinäkään mitään hirvittäviä eroja ole. Ravintolassa syönti ja juominen sekä tupakointi on kalliimpaa kuin Suomessa. Mutta suomalaisvieraani ovat poikkeuksetta hämmästelleet sitä, että ei täällä olekaan niin kallista kuin Suomessa kuvitellaan.

Palkat on paremmat kuin Suomessa, mutta eivät mitenkään pilvissä ja verotus on kova. Yleinen käsitys varmaan kuitenkin on, että elintaso on täällä korkeampi kuin Suomessa. Riippuu tosin vähän siitä, missä päin maata asuu ja millä alalla sattuu työskentelemään.


Öljyrahat:

Ennakkokäsitys: Norja on rikas maa ja öljyrahat näkyy kaikkialla.

Nykyinen käsitys: No ei kyllä näy, öljyrahat makaa rahastoissa. Tiet ovat usein kurjassa kunnossa ja niitä rahoitetaan usein autoilijoilta kerättävillä tietulleilla.  Norjassa myös on paljon tosi köyhiä kuntia (kuten tämä meidän kuntamme). Just oli lehdessä, että monissa kunnissa opettajat ostavat omilla rahoillaan välineitä kouluun!!! Kun kävin paikallisessa koulussa, hämmästyin sen surkeaa  kuntoa. Pulpetit ja tuolit oli risoja, roskiksina rikkinäisiä ämpäreitä ja muuta vastaavaa. Tässä nykyisessä työpaikkassanikin on nollabudjetti, eli jos haluan tehdä jotain erityistä näiden asukkaiden kanssa (vaikka leipoa), pitää rahat kerjätä näiltä rutiköyhiltä mielenterveyskuntoutujilta tai sponsata itse... Tosin tässä on varmaan eroja kunnittain, ja asiaan vaikuttaa sekin, että norjalaiset ovat vähän suurpiirteisempiä - ei se ole niin justiinsa. 

Terveydenhuoltokin on usein vähän niin ja näin, ja esim. syöpähoidot saattavat viivästyä kuukausitolkulla.


Luonto:

Ennakkokäsitys: Norjassa on hieno luonto

Nykyinen käsitys: KYLLÄ ja vielä paljon hienompi kuin koskaan osasin kuvitella. Enkä ole edes nähnyt niitä hienoimpia paikkoja. Paikallisten mielessä täällä kotikylässäni ei ole mitenkään erityistä, mutta itselläni henki edelleen salpautuu ihastuksesta lähes päivittäin. Norja on upea maa, ja norjalainen luonto on se suurin yksittäinen syy, miksi täällä haluan asua. Tänne kannattaa todellakin matkustaa!

Yllätys tosin on myös se, että luonnonsuojelu on lapsen kengissä. Petoviha rehottaa ja norjassa on paljon ihmisiä, jotka olisivat valmiita ottamaan hengiltä kaikki pedot, ne kun eivät kuulu samaan luontoon vapaana laiduntavien lampaiden kanssa. Keväisin luontoon päästetään lähes 2 miljoonaa lammasta, joista noin 120 000 jää palaamatta, johtuen siitä, että niiden liikkeitä tai hyvinvointia ei useinkaan valvota millään tavalla. Petojen osuus tässä hävikissä on hyvin pieni, mutta siitä moni ei puhu mitään.

Valaanpyynnin puolustajiakin löytyy edelleen, vaikka valassafarit ovat nykyään paljon suurempi ja parempi bisnes kuin valaanpyynti. 


Summa summarum:

Monta juttua jäi mainitsematta, mutta Norja on osoittautunut monessa mielessä aika erilaiseksi maaksi, kuin mitä olin etukäteen ajatellut tai kuvitellut. Siitä huolimatta tänne sopeutuminen on käynyt tosi helposti. Mitään sellaista kulttuurishokkia ei ole koskaan tullut, vaikka ne alun ruusunpunaiset lasit ovatkin pudonneet (jos sellaisia nyt olikaan) - Norja on monessa mielessä niin samanlainen kuin Suomi. Ehkä itseäni on auttanut se, että en alun perinkään lähtenyt hirveästi vertailemaan näitä kahta maata. Suomi on Suomi ja Norja on Norja - molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Toistaiseksi ei ole tullut kertaakaan mieleen, että muuttaisin takaisin Suomeen, mutta toisaalta sekin on ihan mahdollista. Joskus kielen kanssa tuskaillessa on käynyt mielessä, että pitäisikin ehkä muuttaa Ruotsiin, kun ruotsin kieli tuntuu sujuvan niin paljon paremmin. Ja joskus oikein kurjalla kelillä on käynyt mielessä, että olisko voinut muuttaa johonkin toisenlaiseen ilmastoon samantien...


TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kaamoksen kauneutta





Eletään sitä aikaa vuodesta, että aurinko paistaa enää tuonne vuoren rinteille, mutta me täällä alhaalla jäädään varjoon, ja se valo mikä tulee tänne asti, heijastuu pilvistä. Ihan pian kuitenkin vuosi taas keikahtaa vähän niin kuin kevään puolelle ja valo alkaa lisääntymään. Lukuunottamatta niitä paria viikkoa loman jälkeen, kun pimeys tuntui ihan nujertavalta, tämä syksy on mennyt oikeastaan tosi nopeasti ja helposti. Ja kaunis on tämä kaamoskin - otin kuvat tänään käydessäni kävelyllä.

Nyt näyttäisi vähän siltä, että vietän joulun täällä, vaikka vähän olen vielä kahden vaiheilla.  Olen kuitenkin aloittanut joulusiivouksen keittiön kaapeista sillä seurauksella, että kaapit ovat järjestyksessä, mutta keittiö muuten ihan kaaoksessa - kuinkas muuten. Eikä vaan keittiö, vaan koko muukin asunto. 

Olen ostanut ja jo lukenutkin KonMarin (googlaa, jos et tiedä mikä se on), mutta en ole vielä saanut aikaiseksi testata kyseistä menetelmää. Vaikka mua nauratti ihan älyttömästi sitä lukiessa, niin uskon kuitenkin, että menetelmässä voi olla vinha perä, ja minä jos kuka, olisin otollinen koekaniini. Tuskailin taas tänään, että miten voi yhdellä ihmisellä olla niin paljon tavaraa, jotka menevät koko ajan sekaisin. Olen ihan tehokas siivoamaan, mutta vielä tehokkaampi sotkemaan. Arggh.

Nyt ei muuta. Pitää kirjoittaa ihan oma postauksensa noista kissoista - täällä kun elellään nykyään aika tasapainoisessa kolmen kissan taloudessa.

Mukavaa joulunalusaikaa!


lauantai 3. joulukuuta 2016

Paljon onnea 4-vuotias Saman Otavan Alla


Ne, jotka ovat facebookissa, tietävät, että facebook nostaa nykyään vanhoja juttuja menneisyydestä uudestaan jaettavaksi. Tänään tuli onneksi muistutus jutusta, jonka olin jakanut 3. joulukuuta 2012, eli tasan neljä vuotta sitten: olin jakanut kaikkien aikojen ensimmäisen blogipostaukseni. Eli tänään on siis blogini 4-vuotissyntymäpäivä!!! Paljon onnea rakas Saman otavan alla!!! Ihan autenttinen tuo ensimmäinen postaus ei ole, blogin asetukset ja ulkonäkö kun on muuttuneet aika monta kertaa tässä vuosien varrella ja tuolloin alussa blogin ulkoinen olemus oli jotain ihan muuta. Mutta 374 postausta, 2356 kommenttia ja 129 261 katselukertaa. Ei mitään isoja lukuja suuressa blogimaailmassa, mutta minulle ihan käsittämätön määrä!

Paljon on tapahtunut neljän vuoden aikana, välillä into blogin pitämiseen on hiipunut, mutta vielä ollaan pystyssä! Aika hienoa, kun ottaa huomioon, että lukijamäärä ei ole räjähtänyt pilviin, enkä ole ansainnut tällä penniäkään: ihan puhtaasta kirjoittamisen ja kuvaamisen ilosta ole tätä jatkanut ja jatkan edelleenkin. Muistan sen, kun olin onnesta soikeana kun kymmenen lukijan raja meni rikki, joten tuo lähes sata kirjautunutta lukijaa ja muut siihen päälle on tosi hieno juttu - olen iloinen teistä jokaisesta ja lukuisista mukavista ja kannustavista kommenteista. En ole näiden vuosien aikana saanut yhtä ainoaa negatiivista tai ikävää kommenttia tai palautetta! Mutta tässä siis luettavaksi se ihka ensimmäinen juttuni, kyllä sen kehtaa vielä jakaa :). Alkuperäinen postaus löytyy täältä.

3.12. 2012

Epätäydellinen adventti

Tänään oli ensimmäinen adventti ja ensimmäisestä adventista alkaa yksi uusi vuodenkierto, kirkkovuosi, joten ehkäpä tämä on hyvä päivä aloittaa myös blogini? Olen suunnitellut tätä jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai uskaltanut. Ajatellut, että tämän pitää olla sitten heti alkuun mahdollisimman täydellinen, mutta eihän se niin ole! Tässä maailmassa on hyvin vähän mitään täydellistä ja jos on, se on yleensä tylsää, koska juuri epätäydellisyys ja särmät tekevät asioista (ja ihmisistä) mielenkiintoisia. Joten tervetuloa seuraamaan pienimuotoista ja epätäydellistä elämääni tästä epätäydellisestä blogista! Lähes täydellisessä maisemassa tosin.


Minulla on pitkään ollut vaikeuksia suhtautua perinteisiin juhlapyhiin ja sellaisiin "pitäisi"- asioihin. Jouluksi pitäisi siivota, jouluksi pitäisi leipoa, adventtina pitäisi olla kynttelikkö ikkunalaudalla. Johtuu varmaan siitä, että tulen kodista, jossa joulu oli iso juttu ja monenlaisten reunaehtojen piti täyttyä, jotta joulu voisi tulla. Isäni kantoi pihaan yleensä ainakin kolme kuusta ennen kuin löytyi se oikea. Paradoksaalista kyllä, äitini mielestä juuri se epätäydellinen kuusi oli se täydellisin: käkkäräinen ja naavainen, vähän vänkyrä jossa oli mielellään käpyjä latvassa. Joulun lähestyessä valmistelut muuttuivat lähes hysteerisiksi ja jouluaattona joulu oli joka paikassa paitsi sydämissä. Sinne se pääsi laskeutumaan yleensä vasta jouluaattoyönä, kun aattohuipennus oli ohi: kylmää kinkkua ruisleivän päällä uudessa yöpaidassa yhdessä rentoutuneiden vanhempien ja sisarusten kanssa. Itse olen aina halunnut ajatella, että joulu tulee vähemmälläkin hössöttämisellä ja vienyt sen sitten vähän toiseen ääripäähän. Niin kai me yleensäkin toimimme. Eilen huomasin kuitenkin peseväni lattioita mäntysuovalla. Pesin verhot. Pyyhin ikkunat sisäpuolelta. Kuurasin takkaa. Hmmm?

Tänään aamulla laitoin adventtikynttelikön ikkunalle, mutta se ei syttynytkään. Huomasin pettyväni! Etsin epätoivoisesti varalamppua, mutta en löytänyt. Ja täällähän ei ole kaupat sunnuntaisin auki - onneksi. Ei auttanut kuin sytyttää tavalliset kynttilät, laittaa tuli takkaan ja keittää kahvit. Radiosta tuli jumalanpalvelus. Hoosiannaa en kuullut, mutta lauloin sen itse. Epätäydellisen täydellinen 1.adventtisunnuntai.

Olen päättänyt kääntää takkini ja alan taas kaivaa muististani vanhoja perinteisiä tapoja. Olen ne kerran oppinut. Maltillisesti ja stressittömästi kuitenkin. Ne rytmittäköön vuodenkiertoni ja sitokoon minut kotimaahani ja sukuni naisten ketjuun. Teen sen myös kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka ovat jo vuosisatojen ajan kävelleet näillä pihoilla, tämän virran rannalla ja näiden vuorten sylissä. Vaikka perinteissämme on norjalaisten kanssa eroja, on niissä enemmän kuitenkin yhteistä. Tervetuloa perinteinen Joulu!


ps. heräsin aamulla traktorin ääneen, mikä on poikkeuksellista sunnuntaina. Vanha isäntä oli noussut aikaisin viedäkseen peuroille heinäpaalin syötäväksi. Olihan adventti ja kova pakkanen. Kaiken uutisista virtaavan pahuuden keskellä on rauhoittavaa huomata, että on paljon myös hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.