lauantai 16. tammikuuta 2016

Talvi








Nyt ei ole epäilystä vuodenajasta, täällä on Talvi. Sellainen vanhanaikainen, kunnon talvi. On lunta ja on pakkasta ja kauniita maisemia. Ainoa ongelma on, että en oikeastaan ole talvi-ihminen. Ainakaan erityisemmin. 

Tähän aikaan vuodesta mieleen hiipii ajatus, että olisiko sitä voinut muuttaa jonnekin muualle? Miksi ihminen, joka ei pidä talvesta, on muuttanut tänne talviurheilumaahan? Jos voisin vielä lähettää jonkin toiveen universumille, niin ehkä sen, että jossain vaiheessa elämääni voisin nauttia pohjoisen valoisista kesistä, mutta viettää talveni jossain lämpimässä. Kuuleeko yläkerta? Tiedän, että olen saanut jo tosi paljon, mutta onnistuisiko vielä tällainen toive mitenkään? 

Mutta sitä odotellessa: samalla kun talvi tuntuu vain kiristävän otettaan, aurinko nousee vääjäämättä korkeammalle ja alkaa hiipiä takaisin näihin laaksoihin. Ja sillehän edes talvi ei voi mitään. Tässä on viivytystaistelu käynnissä, mutta auringon voitto on varma.

Muuttokin lähestyy. Sen verran aikataulut ovat venyneet, että mulla on aikaa muuttaa helmikuun loppuun, joten ei tässä vielä mikään kiire ole. Kävin vielä uudestaan katselemassa uutta taloani ja totesin, että siitä tulee mukava koti. Se on vähän kulahtaneenpi ja kuluneempi kuin tämä, mutta sen myötä myös charmikkaampi. 

Kun sain tietää, että joudun tästä muuttamaan, tapahtui mielenkiintoinen ilmiö. Tämä koti muuttuikin mielessäni hyvin pian "vain" asunnoksi, ja se uusi paikka on alkanut muuttua mielessäni jo kodiksi.  En tunne mitään haikeutta joutuessani jättämään tämän talon (nyt ei puhuta hevosista). Koska ei koti ole riippuvainen seinistä eikä oikein mistään ulkoisesta. Koti on lopultakin mielessä. Koti on se paikka, jossa on turvallista ja hyvä olla. 

Hyvää viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Kiva, että muuttoasia sujuu noin mukavasti.
    Olisi ihanaa, jos voisi viettää valoisat vehreät kesät Suomessa ja syksyllä lähteä eteläiselle pallonpuoliskolle viettämään uutta kesäkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monta kertaa päättänyt, että ostan vaan sukset ja alan nauttimaan myös talvesta. Pipo päähän ja riemusta kiljuen lumienkeleitä tekemään :D. Mutta ei itseään voi oikein pakottaa. Varsinkaan kun ei halua... Voisin kyllä asua talvet eteläisessä euroopassa. Vaikka Roomassa. Tai jos heittäytyisi ihan hurjaksi, niin jossain tropiikissa :).

      Poista
  2. Voi kuule, terveiset vaan täältä etelästä, missä aurinko paistaa, eikä kunnon talvea ole ollenkaan. Minä kaipaan jo niitä kunnon vuodenaikoja! Voi itku sentään miten kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat on periaatteessa oikein hyvä juttu, varmaan minäkin näitä kaipaisin. Ja ihan älyttömän kaunistahan täällä on.

      Mutta kun sitten aamu aamun jälkeen yrittää kaivaa autoa hangesta, tai niin kuin tänään, jättää menemättä kauppaan, koska auton akkua pitää säästää, niin romantiikka tästä vuodenajasta alkaa vähän kadota, ja yhtäkkiä kaipaa ihan älyttömästi sulaa asfalttia, sähköttömiä hiuksia ja liukuesteettömiä kenkiä :D.

      Poista
  3. Kaunis talvi! Mutta ihan tyytyväisenä katselen sitä kyllä täältä Sudanin talvesta (lämpöasteita tänään kolmisenkymmentä) :)

    Minä pidän vuodenajoista mutta toisaalta en kaipaa kovin pitkää talvea tai intensiivistä kesää. Meillä onkin suunnitteilla viimeistään eläkevuosista viettää puolet vuodesta Suomessa ja puolet jossainpäin miehen kotimaata Italiaa, Sisilia on tällä hetkellä aika vahva suosikki. Jouluksi voisin lähteä lämmöstä pariksi viikoksi Suomen talveen ja toisaalta ehkä Suomen kesästä myös joksikin aikaa pyörähtämään Italiassa. Saa nähdä kuinka suunnitelmalle lopulta käy, mutta unelmat on kivoja vaikkeivät välttämättä toteutuisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä johtuuko se siitä, että viime kesä oli täällä niin lyhyt ja kurja, mutta tämä talvi tuntuu jotenkin niin armottoman pitkältä. Ei se aina näin hankalaa ole ollut...

      Mutta voi jos voisikin joskus viettää puolet, tai ainakin tämän pahimman sydäntalven, vaikkapa Italiassa... Aina kannattaa vähän unelmoida - ne saattaa joskus vaikka toteutua :).

      Poista
  4. Ainakin talvesta tulee kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei käy kieltäminen. Tänään piti lämmittää autoa ja ladata akkua (näitä talven "riemuja") ja ajelin sen tiimoilta pitkin tuota joen vartta, ja olihan siellä kyllä kaunista! Turkoosi, pakkasessa höyryävä vesi ja lumiset puut... Kuvia en tosin voinut ottaa, kun puhelimen akku hyytyy välittömästi tuolla pakkasessa :D.

      Poista
  5. Voi miten kaunista! En ole kylla talvi-ihminen minakaan, siksi muutinkin tanne fantastisesta ilmastostaan kuuluun Britanniaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä viihtyä Britannian ilmastossa - itse kun en tykkää erityisemmin myöskään helteistä :).

      Onhan täällä nyt kyllä tosi kaunista - siitä olen ihan samaa mieltä. Mutta jotenkin vähän haastavaa tämä eläminen... Tosin kaikki ei ole samaa mieltä, ja tunnen ihmisiä, jotka nauttivat ihan älyttömästi tällaisesta talvesta. Pitäis kai ostaa ne sukset eikä valittaa :D.

      Poista
  6. Enpä ole talvi-ihminen minäkään ja vaikka lumimaisemia kuvailenkin, kiroa pärmännän mielessäni kylmää lunta ja paksuja vaatteita.
    Lumi on mukavaa muutaman päivän ajan, mutta sitten alkaakin jo harmittaa koko talvi.

    Onneksi suunta on taas oikea ja kevät tulee taas :)

    Kiva, että muuttosi menee ok ja tunnelmat ovat hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole talvi-ihminen kyllä minäkään. Varsinkaan pakkasihminen. Elämä muuttuu hankalaksi ja eläimetkin joutuvat aika koville...
      Tunnelmat on ihan ok, tosin tämä pakkanen ei ole oikein innostanut muuttopuuhiin. Onneksi on kuitenkin vielä helmikuu aikaa.

      Poista
  7. Joitakin vuosia sitten tutkin hartaasti google-mapin kuvia. Erityisesti katselin trooppisia maisemia.Lopulta
    ihastuin äärettömästi valtameren kaareviin atollisaariin. Tuntui että siellä sitä olisi elämä ihanaa....Mutta päädyin Hailuotoon. Saari tämäkin. Kova talven alku; tänään avataan jäätie mantereelle. Painorajoitus 3,5 tonnia. Akkujen ehdoilla täälläkin, Hanne! Eilen lämmitettiin Subarua 2 tuntia, ennenkuin uskallettiin käyntiin yrittää. No, lähtihän tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tähän aikaan vuodesta vähän haaveilee atollisaarista ja tropiikista. Tosin siellä saattaa olla sitten omat ilmastolliset haasteensa... ja paljon suuremmat kuin täällä. Eli kyllähän täällä saadaan aika turvassa asua, vaikka auton akut hyytyy ja nenää vähän paleleekin...

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!