maanantai 26. lokakuuta 2015

Tarina pienestä ystävästä









Läheisellä ravitallilla kissa sai vuosia sitten pentuja. Pienin niistä oli kaikkein suloisin ja herttaisin, ja tallin omistajan pieni tyttö antoi sille nimen Lille Venn, Pikku Ystävä. Se leikattiin ja sillä oli koti. Se oli kaikkien tallityttöjen suosikki.

Lille Venn oli kuitenkin vähän liiankin kiltti ja suloinen, ja niinpä se joutui kasvettuaan muiden kissojen kiusaamaksi. Erityisesti yksi tallin kissoista oli ollut sitä kohtaan hyvin aggressiivinen. Niinpä sille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä vaeltamaan. 

Se oli pitkään poissa, sitä nähtiin milloin missäkin. Pitkän tauon jälkeen se palasi kerran takaisin tallille. Tallilla työskentelevät tytöt olivat halunneet ottaa sen sisälle ja antaa sille ruokaa, mutta Lille Venin elämässä oli tapahtunut liikaa pahoja asioita, eikä se enää luottanut ihmisiin. Kun yksi tallitytöistä oli yrittänyt ottaa sen syliinsä, se oli raapinut pahasti tämän käden, hypännyt alas ja kadonnut. Sen jälkeen se ei enää palannut tallille.

Kun muutin Norjaan pian neljä vuotta sitten, asuin ensin naapuritilalla pienessä pihamökissä. Toisinaan näin pihalla mustavalkoisen kissan, joka kuitenkin pakeni välittömästi ihmisen nähdessään. Muutaman kerran yllätin sen nukkumasta verannallani olevassa korituolissa. Valkoinen istuintyyny oli mustissa karvoissa, mutta ei se haitannut. Ajattelin, että tuo kissa ei ollut varmaan pitkään aikaan saanut maata pehmeällä tyynyllä.

Kun puolitoista vuotta myöhemmin muutin nykyiseen kotiini, samainen mustavalkoinen kissa näyttäytyi tällä pihalla. Se oli kuitenkin täysin villi ja pakeni aina ihmisen nähdessään. Hyvä että pakeni, koska ainakin kerran tilan isäntä oli sen perässä pyssyn kanssa. Menin silloin väliin, koska tiedän, että kissan ampuminen on vaikeaa ja kovin epävarmaa. Vaikka kuolema olisikin silloin ollut ehkä parempi vaihtoehto tuolle lainsuojattomalle. 

Olin asunut tässä noin puoli vuotta, kun eräänä syksyisenä iltana palatessani hevosten luota, kuusen juurelta kuului naukumista. Huutelin aikani, koska luulin jonkun talon kissoista olevan siellä. Kuusen alta ilmestyi kuitenkin tuo mustavalkoinen "villikissa", joka yhtäkkiä tuli luokseni, antoi minun silittää ja lähti sitten kävelemään häntä pystyssä edelläni kotiin. Näytti siltä, että se yksinkertaisesti päätti alkaa kissakseni. Syystä tai toisesta.

Sen jälkeen se ei paljon ole portailtani väistynyt. Sen reviiri on huomattavan pieni, yleensä maksimissaan sata metriä. Jos menen ovesta ulos, se tulee välittömästi paikalle, ellei ole oven edessä odottamassa. Se istuu portaillani, nukkuu kukkaruukuissa (!) tai siinä samassa korituolissa, missä se nukkui jo edellisen taloni verannalla. Se asuu vintilläni. Se kävelee perässäni ulkona touhutessani ja auttaa hevosten hoidossa. Kun vien Ivaria ulos valjaissa, se kävelee perässämme kymmenen metrin päässä. 

Muistona ikävistä vuosista, se saattaa edelleen säikähtää äkillistä liikettä kuin potkua peläten. Mutta kun eilen ajoin kotiin, näin auton ikkunasta kuinka se leikki yksinään pihallani ja ajoi takaa omaa häntäänsä. Onnellisena. Sydämessäni läikähti.

Kissa numero viisi on siis saanut tarinan ja nimen. Se on Lille Venn, pentueensa pienin ja söpöin. 

Ps. haasteena olisi saada Ivar hyväksymään tämä ystävällinen naapuri. Lille Venn saisi puolestani asua myös sisällä, mutta Ivar on voimakkaasti eri mieltä... Joka tapauksessa se on nyt kissani ja otan siitä vastuun, mitä elämässäni tapahtuukin. Enää se ei joudu kulkemaan.

Ps. Lille Venn asuu nyt siis vintilläni, jossa on suht lämmintä. Olen tehnyt sille lämpimän laatikon styrokseineen ja villahuopineen, mutta toistaiseksi se on valinnut oman nukkumapaikkansa sahanpurujen seassa.

22 kommenttia:

  1. Ihana juttu että kissa löysi kodin, minulla on nyt omieni kanssa vähän ongelmia jos meinaan matkustaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät, naapurit tai kissahotelli? Itse olen käyttänyt noita kaikkia. Eläimen omistamisen hankalin puoli on just se, että ne myös sitoo aika tavalla. Itse olen aika onnekas, että olen saanut hoitokuviot järjestettyä, mutta ei sitä silti ihan huoletta voi pois olla.

      Poista
  2. <3 Liikutuin tästä tarinasta. Täälläpäin menetettiin viikonloppuna yksi pieni, kaikkien rakastama kissa, joten tästä tuli tosi lämmin tunne sydämeen. Onnittelut perhekoon kasvamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellasta se on eläinten kanssa - iloa ja surua. Tässä tapauksessa oli onnellinen loppu - vielä kun saisi tän oman Ivarin jotenkin ylipuhuttua...

      Poista
  3. Ihana Pikku Ystävä ja mieltä lämmittävä tarina. Toivottavasti löydätte kaikki yhteisen sävelen ja Lille Venn saa tuntea kodin lämpöä talven viimoissa. Miten kissat osaavatkin hakeutua oikeisiin paikkoihin ja Lille Venn on osoittanut kiintymyksensä ja luottamuksensa seuraamalla sinua muutonkin jälkeen. Se on valinnut sinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen ajatellut, että se jollain kummalla tavalla valitsi minut jo heti tänne muutettuani. Kaksi vuotta siinä tosin meni, ennen kuin se päätti luottaa. Nykyään saan pitää sitä sylissä ja rapsutella vatsastakin ihan huoletta, se on oppinut, että kättä ei saa purra eikä raapia :).

      Niin mielelläni avaisin sille oven ihan sisälle asti, mutta tämä meidän macho Ivar ei sulata sitä ollenkaan... Jos oikein kovat pakkaset tulee, niin sitten se

      Poista
    2. jäi kesken :D. ... niin sitten se pääsee tuohon eteiseen saakka.

      Poista
  4. Liikuttava tarina. Toivottavasti Ivar vielä hyväksyy pikku kaverin sisälle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän suhtaudun skeptisesti... En tajua, miten tämä meidän muuten niin söpö ja kiltti Ivar on sellainen hirmu suhteessa muihin kissoihin...

      Poista
  5. Ihana tarina <3 Päivän paras, tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika liikuttava tarina. Kissan nimi ja tausta on ollut mullekin vähän arvoitus tähän saakka. Nyt yksi tuon ravitallin tytöistä on alkanut ratsastaa täällä meillä, niin se kertoi vähän kissan taustaa. Oli kovasti hämmästynyt, kun siitä on tullut taas niin kesy - kertoi sen olleen tässä välillä ihan villi.

      Poista
  6. Todellakin päivän paras! Ihana tarina <3 Onneksi kissa löysi tiensä sun luo! Jos jotain vihaan, niin sitä että eläimelle tehdään pahaa ja kohdellaan kaltoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kissat on usein huonossa asemassa. Niille ei paljon anneta arvoa, kun aina voi ottaa uuden söpön (ja ilmaisen) kissanpennun sen ruman kollin tilalle :(. Tämän tilan "omien" kissojenkaan asema ei ole kovin hääppöinen... Entisiä hellittyjä ja lellittyjä lemmikkejä, jotka on eron seurauksena päätyneet lähinnä ulkona eläviksi hiirenmetsästäjiksi.

      Poista
  7. Lille venn löysi ystävän - sinut!
    Ihan täällä liikutun tästä tarinasta ja varsinkin, kun samalla katson kuviasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin tulee välillä tippa silmään, kun se yrittää niin hirveästi olla hyvä kissa <3

      Poista
  8. Suloistakin suloisempi kissa.Hän on hyvin kaunis. Kerrothan ihasteluni hänelle♡
    Onpa onnellista, että hän valitsi sinut emokseen.On varmasti hyvin onnellinen, kuin sinäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin jo eilen vastata, mutta ei onnistunut. Kerroin terveiset :). Jostain syystä kohtalo päätti viedä meidät yhteen - olisi tietysti voinut valita jonkun, jolla on vähemmän kissoja... Lille Venn ansaitsisi ihan kunnon kodin ilman valtataisteluita... Mutta eiköhän se tästä.

      Poista
  9. LV... Ihanaa ku Vitosen tausta selvisi <3 se on oikea sissi. Kyllä kissojen ajatuksenjuoksu on joskus ihmeellistä,välillä Lumi antaa Harmiinan nuolla kasvoja ja ne on hienoja hetkiä,toisinaan hyökkää raivona kimppuun kun Hänen Ihmisiä uskaltaa lähestyä! Harmiinasta on kehkeytynyt hyvin avoin ja touhukas tyttö kun on elänyt Lumin kans ja saanu töitä hiirenpyynnissä. Hän myös saattaa yllättää ja nuolaista minua naamasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sillä ollut varmaan aika ankea elämä tässä välillä - muutaman vuoden se on ehtinyt kuljeskella ilman kotia. Lille Venn reppana.

      Sama se on ollut ihan kaikkien kissojen kanssa - ensin ollaan parhaita ystäviä, ja sitten yhtäkkiä ilma mitään (ihmiselle) näkyvä syytä repeää hirveä taistelu. Niin oli myös Ineksellä ja Fialla, vaikka olivatkin sisaruksia ja lempeitä tapauksia molemmat. Ja kaikilla muillakin sama juttu. Ines on ainoa, joka ei ole varmaan koskaan tehnyt aloitetta tai suuttunut - puolustanut kyllä itseään.

      Kiva, että Lumi ja Harmiina tulee kuitenkin juttuun :).

      Poista
  10. Kissa kyllä tunnistaa, keneen ihmiseen voi luottaa ja kenen kanssa voi ystävystyä, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilla on kyllä vähän yliaistillisia kykyjä - ei ne varmaan muuten olisi tuollaisia selviytyjiä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!