keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tuli kiire puolukkaan






Ei säätiedotuksen mukaan pitänyt tulla vielä pakkasta, mutta niin vain lämpötila laski viime yönä  -7 asteeseen.  Siinä meni krassit ja kosmoskukat. Hevosten juoma-astiassa oli aamulla sentin jääkerros ja maa oli valkoinen kuurasta. 

Kyllähän siihen osaa tähän aikaan vuodesta jo noin periaatteessa  varautua, mutta silti talven tulo aina vähän yllättää. Ja jos ei muuten olisi uskonut, että talvi on tulossa, niin ensimmäinen postilaatikkoon ilmestynyt sisustuslehden joulunumero sen viimeistään iski tajuntaan. Vähän aikaista joululahjavinkeille mielestäni?

Mulla on ikävä taipumus jättää asioita viime tippaan. Ajattelen, että huomennakin ehtii, ja niitä huomisia riittää. Mutta silloin jos haluaa pitää kasvimaata tai vaikkapa poimia marjoja, niin tällainen ajattelu ei oikein toimi. Tai ei siis toimi ollenkaan. Aika monta kukkaa jäi kukkimatta, kun en kylvänyt niitä ajoissa. Mustikat jäi lähes poimimatta, kun menin metsään ihan liian myöhään, ja puolukkaankin tuli nyt tosi kiire.

Onneksi puolukat ei niin pakkasista piittaa ja nyt tuolla ämpärissä on kymmenisen litraa punaisia, vähän pakkasenpuremia, mutta hyviä marjoja. 

6 kommenttia:

  1. Oi että! Ihanan näköistä siellä. Voisin vaihtaa sun kanssa paikkoja vähäksi aikaa. Täällä vaan aurinko nimittäin jaksaa porottaa. Vähän aikaa luulin jo että syksy tulee, mutta tänäänkin oli +32...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasan ei käy onnen lahjat - itse just mietin, että olis kai sitä jonnekin kauemmaksikin voinut muuttaa saman tien :). Seuraavat kolme kuukautta kun ei paljon huvittaisi... tulossa pimeää ja liukasta... kevättalvi sitten menee taas.

      Poista
  2. Jopas on ollut kylmä yö, vaikka kyllähän me täälläkin aamulla autojen ikkunoita rapailtiin. Päivällä on sitten taas kuuma ja vaateongelma on jälleen kerran aikamoinen.

    Mahtavat kuvat jälleen kerran ja todellakin, joulu tulla jolkottaa.......lähikaupassa oli jo julebrus:ia myytävänä ja ostoskeskuksessa jouluvaloja tarjolla - huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut nyt tosi kylmiä öitä, nytkin on maa valkoisena kuurasta. Lunta ei kutenkaan ole vielä odotettavissa - ainakaan toivottavasti.

      Joulun tulo on ihan kiva juttu, mutta kyllä ne ehkä vähän turhan aikaisin aloittavat... postilaatikossa oli tosiaan jo Bo Bedren joulunumero joululahjavinkkeineen, vaikka nyt kai pitäisi tulla vielä sellainen høst hygge numero :D. On oikeastaan ihan turha tilata noita sisustusehtiä, kun voisi aina kaivaa edellisen vuoden lehdet kaapista, mutta sorrun aina välillä tilailemaan.

      Poista
  3. Puolukathan kuulemma vain tykkää kun pakkanen vähän puraisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne tykkääkin - kunhan ei pure liikaa. Pienellä pakkasella niistä tulee paljon makeampia, mutta nyt oli paikoitellen jo menneet lähes pilalle. Mutta vain paikoitellen - hyvin ehti vielä poimimaan :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!