tiistai 25. elokuuta 2015

Aurinkoa, vuoria ja ystävyyttä








Oikea elämä on vähän "häirinnyt" blogielämää, mutta hyvä niin. Olen nauttinut täysillä näistä myöhäiskesän aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Ystävä Suomesta tuli yllätysvisiitille ja pääsin itsekin taas ihanaan Jotunheimiin vuorten syliin ja turkoosien vesien äärelle. 

Kirjoitinkin kerran aikaisemmin siitä, miten suomen vieraiden edessä sitä "joutuu" vähän menemään omien mukavuusrajojen ulkopuolelle ja olemaan vähän rohkeampi kuin ehkä onkaan. 

Toinen hieno juttu näissä ystävien vierailuissa on se, että sitä saa nähdä nämä omat jo tutuksi muodostuneet ympyränsä toisen silmien kautta. Siinä saa hyvän muistutuksen siitä, minkälaisten maisemien äärellä ja minkälaisessa kodissa sitä saakaan asua. Ihmisen mieli kun on sellainen, että vaikka sitä eläisi minkälaista unelmaa, niin vähitellen mieli alkaa löytää kaikenlaisia pieniä epäkohtia ja urputtamisen aiheita, jotka usein saattavat peittää alleen kaiken sen hyvän ja hienon. 

Mutta suurimpana on tietenkin kiitollisuus ystävistä ja ystävyydestä, ja siitä, että se säilyy läpi vuosien ja jopa vuosikymmenten, läpi hyvien mutta myös niiden raskaampien aikojen, etäisyys tai aika ei siihen vaikuta. Ystävyys on kuin kaksi ihmistä yhteen sitova lanka, joka saattaa venyä ja välillä ohentuakin, mutta se ei kuitenkaan katkea. Olen niin kovin kiitollinen, että minulla on useampikin tällainen ystävä.

Nyt koti tuntuu tyhjältä, mieli vähän haikealta ja kesä on vaihtunut kovin syksyisen tuntuiseen vesisateeseen. Hevoset ovat palanneet kotiin ikkunan taakse hörisemään ja vähän unenomaisten kesäpäivien jälkeen pitäisi napata taas kiinni arjesta...

8 kommenttia:

  1. Täällä uusi lukija ilmoittaituu. Näihän se on, että omasta elinpiiristä näkee jälleen sen erikoisen tai uuden, kun tulee vieraita. Kuten aalto, joka tuo aina uusia kiviä ja simpukankuoria rannalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Leena!
      On kyllä tosi terveellistä katsoa omaa elämäänsä aina välillä ikään kuin jonkun toisen lasien läpi. Huomaa, että ei kaikki olekaan niin itsestäänselvää...

      Poista
  2. "Ihmisen mieli kun on sellainen, että vaikka sitä eläisi minkälaista unelmaa, niin vähitellen mieli alkaa löytää kaikenlaisia pieniä epäkohtia ja urputtamisen aiheita". Niinpä. Jos mulle oltaisiin kerrottu vaikka viisi vuotta sitten, että mun pihasta tulee löytymään palmuja ja uima-allas, niin oisin varmaan kiljunut onnesta. Nyt niiden olemassaoloa ei edes noteeraa tai muista:) kummallista... Ja valitan Texasin littanuudesta ja kaipaan vuoria ja kukkuloita. Kuinkahan nopeaa nekin alkaisia tuntumaan itsestäänselvyyksiltä, jos sellaisia löytyisi takapihalta... pitäisi kyllä useammin pysähtyä miettimään, mitä kaikkia positiivisia juttuja elämästä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sitä kuinka yrittää muistuttaa itseään kaikesta siitä, mikä on hyvin ja hienosti, niin kummasti sitä löytää aina itsensä valittamassa usein ihan vähäpätöisistä jutuista.

      Oli tosi terveellistä kuunnella tätä vierasta, joka ihan tässä omalla pihalla huokaili maiseman ja vuorien ihanuutta. Se avasi taas omiakin silmiä.

      Poista
  3. Voi elämä miten upeat maisemat! Niin kaunista, niin kaunista...

    Ihania juttuja sulla täällä. Täytyy illalla lukea noin heppapostaukset
    läpi yhdessä tyttäreni kanssa, joka on armoton heppahöperö.

    Löysin tämän ihanan blogisi ihan äskettäin ja kirjauduin lukijaksi
    samantien.

    Jos sua kiinnostaa mökki- ja veneilyjutut, tervetuloa vastavierailulle
    blogiini, jossa seikkaillaan mm. mökkimaisemissa Turun saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tuolla Jotunheimissa otetut kuvat ovat vain pieni häivähdys todelisesta hienoudesta. Vesi on oikeasti vielä uskomattomamman väristä :).

      Kiva, että löysit tänne - tulen varmasti vastavierailulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. tuolla on oikeasti n i i n hienoa. Aivan uskomattoman käsittämättömiä värejä :). Ystäväni totesi, että ei Jotunheimia voi kuvata sanoin tai kuvin - se pitää kokea. Ajattelin kuitenkin tehdä siitä ihan oman postauksen ja yrittää :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!