maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia






Olen ladannut nämä kuvat tänne instagramista jo aikaa sitten, mutta en ole saanut kirjoitettua. Helle ja autoilu ovat itselleni onneton yhdistelmä. Ilmastointi tai auki olevat ikkunat kun saavat jo ennestään jumissa olevat niskani hetkessä kramppiin, ja siitä seuraa sitten enemmän ja vähemmän kovia päänsärkyjä ja migreeniä. Se taas saa minut aika toimintakyvyttömäksi. 

Tähän väliin on mahtunut uuvuttavaa hellettä, viileämpiä päiviä, aurinkoa ja sadetta. Tänään ukkonen uhkailee ja on hiostavaa, vaikka ei olekaan niin hirveän kuuma.

Kasvimaasta olen nostanut jo ensimmäiset perunat ja todennut, että kyllä sieltä olisi saanut jo juhannusperunoitakin - ovat nimittäin niin isoja. Mutta herkullisia!  Olen viritellyt hernekeppejä ja ihmetellyt salaatteja, jotka ovat kasvaneet kolmessa viikossa muutaman millin - jos ovat yleensä itäneetkään. Sama juttu kehäkukkien kanssa. Puolitoista kuukautta sitten istuttamani kehäkukat kasvavat tosi nihkeästi, vaikka ovat saaneet vettä ja nyt lämpöäkin. Sama krasseilla. Jokin tässä kesässä kyllä mättää noin kasvimaata ajatellen. 

Talon isäntä  on lähtenyt lomalle ja pihan rakennustyömaa on hiljentynyt. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Käyn päivittäin hevosten luona, keräilen siellä yrttejä ja kuljeskelen metsissä. Täällä tuntu nyt oikein kesältä, vaikka tämä ei mikään superkesä ole ollutkaan.

Toivon sydämestäni teillekin aurinkoa ja lämpöä - tiedän, että sitä ei ole joka paikkaan suotu.


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, mä tiedän… Täällä oli sellainen ehkä viikon jakso kun lämpötila oli n. +30, oli vähän liiankin tukalaa, mutta mukavaa kylmän alkukesän jälkeen. Nyt ollaan kahdenkymmenen hujakoilla. Auto lämpenee kuitenkin auringossa niin (aurinkoakin täällä on ollut…), että ilmastointia on pakko pitää päällä…
      Toivotaan sitä lämpöä ja aurinkoa sinnekin - itsellä on muistissa muutama kesä, kun kesää ei koskaan tullut ja se on tosi kurjaa. Kesän lämpö ja aurinko kun olisi meille pohjoisen asukkaille ihan elintärkeää.

      Poista
  2. Kesäterveiset sinne, upeisiin maisemiin. Tuntuu siltä, että koko kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, kun niin on kovin viileää. Tänään meillä oli aamulla +6 astetta. Ei nyt mitään superhelteitä toivoisi, mutta kyllä vähän lämpimämpää saisi olla, että tarkenisi shorteseilla ;)

    ps. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli pitkään ihan sama tunne. Touko-kesäkuun lämpimät jäivät kokonaan tulematta, ja pitkälle kesäkuussa mittari putosi öisin nollaan… Nyt on ollut ihan ok, tosin tänäänkin on paistanut aurinko ja välillä satanut ihan kaatamalla, mutta varvassandaaleissa pärjää lähes joka päivä, ja se on aika hyvä mittari :).

      Periaatteessa olen sitä mieltä, että sää on niitä asioita, joita vastaan on ihan turha pullikoida ja valittaminen on turhaa. MUTTA toisaalta kesän aurinko ja lämpö ovat meille n i i n tärkeä juttu, että kyllä siitä saa vähän valittaakin. Muistan eräänkin menneen kurjan kesän, jonka jäljiltä olin koko seuraavan talven sairas ja väsynyt...

      No, kesä ei ole vielä ohi, joten toivotaan kauniita päiviä sinnekin ja sitten oikein pitkää ja kaunista syksyä :).

      ps. kiitos, instagramin satoa :).

      Poista
  3. Upeita kuvia ja tunnelmia! Täällä säät ovat olleet mitä ovat, mutta toisaalta - en minä niistä hurjista helteistäkään välitä - ne vievät viimeisetkin mehut ja mitään ei jaksa tehdä;)
    Toivottavasti satosi siitä vielä tokenee ja voit syksyllä viettää kunnon sadonkorjuujuhlaa.
    Ihanaa kesää sinne noihin mahtaviin maisemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälaisena kesänä ei kehtaa helteistä valittaa, mutta niinä päivinä kun lämpötila nousi sinne 30 asteen hujakoille, meinasi kuolo korjata :D. Ei pystynyt muuta kuin istumaan varjossa - en tykkää. Sellainen perinteinen suomalainen rapiat 20 astetta olisi niin kuin ideaali, jos siihen pystyisi itse vaikuttamaan :).

      Kyllä tuo kasvimaa saattaa tuosta vielä kuntoutua. Ainakin perunoita ja porkkanoita tulee. Ja varmaan herneitäkin.

      Poista
  4. Aivan mahtavat kuvat hevosista ja kisusta tietenkin myös. Upeaa!
    Se lämpö olisi kyllä tervetullutta ja mukavaa olisi, jos sitä riittäisi pidempään, kuin päivän kerrallaan.

    Meillä on mennyt luumusato piloille kylmän alkukesän vuoksi. Puussa roikkuu surkeita pikku-kakkaroita ja mieli on sen vuoksi yhtä kakkarainen. Lampaat lähtivät vuorille vasta viikko sitten ja tuntuu, että joku varasti kesän meiltä kaikilta ;)

    Toivotaan nyt, että syksystä tulee lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on niin hienot mallit, että tulee hyviä kuvia :).

      Täällä on kyllä ollut nyt heinäkuussa aika mukavan lämmintä, vaikkakin vaihtelevaa. Jospa se tästä. Vielähän tätä on jäljellä. Kesää :).

      Poista
  5. Näitä kuvia voi ihastella uudemmankin kerran. Ihanat maisemat. Just mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tänne vaan joskus hailemaan maisemia hevosen selästä :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!