tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pyörähdys (melkein) vuonon pohjukassa












Seuraavana päivänä matka jatkui. Katsoin taas kartasta mihin mennään, mutta en ehkä harkinnut ihan loppuun asti - tuli nimittäin 400 kilometrin päiväreissu. Ihan hienosti jaksettiin ja oli mukavaa, mutta aika paljon autossa istumista yhdelle päivälle… Muuten olisi voinut yöpyä jossain, mutta olin yksin kotimiehenä ja eläimet odottivat hoitajaansa kotiin illaksi.

Ajettiin E16:ta pitkin kohti Bergeniä ja kylään nimeltään Lærdalsøyri. Ohitettiin Vangmjøsa, joka on kauneinta Valdresia. Olen nähnyt sieltä otettuja uskomattomia valokuvia, mutta nyt olosuhteet  eivät olleet valokuvauksen kannalta ihan parhaimmillaan - kaunista siellä toki oli. Siitä jatkettiin Yhden Norjan tunturialueen, Filefjellin, yli ja aika monen tunnelin läpi Lærdalsøyriin. 

Lærdalsøyri on ikivanha kauppapaikka Sognevuonon pohjukassa. Osia Lærdalin seudusta on mukana Unescon maailmanperintölistassa osana länsinorjalaista vuonomaisemaa. Lærdalsøyrin vanhassa kaupungissa on puolestaan kaikkiaan 161 ulkoapäin suojeltua rakennusta 1700- 1800-luvuilta. Käymisen arvoinen paikka siis. 

Viime vuosina Lærdal on tullut tutuksi siellä tammikuussa 2014 riehuneen suurpalon takia. Palossa tuhoutui lähes 30 rakennusta, ja osa aivan vanhan kaupungin kupeessa. Viimeisessä kuvassa oleva tyhjä tontti hiiltyneine aitoineen muistutti tulipalosta ja sen sattumanvaraisuudesta. Tuntui kuin joku olisi heittänyt arpaa. Tässä vain yksi talo oli palanut muiden jäädessä pystyyn, ja toisaalla koko naapurusto oli palanut vain yhden talon jäädessä sinne keskelle vahingoittumana.

Yksi syy, miksi halusin Lærdaliin, oli vuono ja meren tuoksu. Nyt kävi kuitenkin niin, että oltiin perillä niin myöhään ja väsyneinä ja vettäkin satoi ja oli kiire takaisin, että ei nähty koko vuonoa. Katsoin kartalta ja matka taisi jäädä 300 metriä tyngäksi! Taatusti huippuhetkiä "matkanjohtajan" urallani :D. Ja valokuvaajan urani huippuhetkiä on varmaankin se, että vaikka mulla oli oikein järjestelmäkamera mukana, en ole jostain syystä ottanut yhtään kuvaa niistä oikein vanhoista pikkuruisista taloista ja suloisista pihapiireistä...

No joo, tuonne pitää mennä uudestaan ajan kanssa. Patikoida ylös vuorille ja tutustua alueeseen oikein kunnolla. Lähdetkö taas mukaan, Minna?

Paljon onnea, Ystäväni <3



ps. blogin yläreunaan on ilmestynty teksti (EU:n alueen lukijat) evästeiden käytöstä. Syynä seuraava: 

"Euroopan unioniin kuuluvissa maissa voimassa olevat lait edellyttävät, että EU-maista tuleville lukijoille on tiedotettava blogissa käytettävistä evästeistä. Useimmissa tapauksissa lukijoiden on myös hyväksyttävä evästeiden käyttö. 

Tästä syystä olemme lisänneet blogiisi evästeilmoituksen. Ilmoituksessa kerrotaan blogin lukijoille, miten Google käyttää joitakin Blogger- ja Google-evästeitä, kuten Google Analytics- ja AdSense-evästeitä, blogissasi." 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vieraasta paikallisoppaaksi







Vieraissa on se(kin) hyvä puoli, että tulee tehtyä sellaista, jota ei normaalisti tee ja lähdettyä sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten ehkä tulisi lähdettyä. "Paikallisoppaana" sitä on pakko olla vähän rohkeampi ja vähän reippaampi, kuin mitä normaalisti on. Ja leikkiä sitä paikallisopasta, vaikka todellisuudessa on ihan yhtä turisti, kuin se suomenvieraskin.

Nytkin etsin netistä sopivan (helpon) huipun, jonka voisimme valloittaa ja tutkin kartasta reitin. Haastetta lisäsi ohjeet, jotka oli laadittu paikallistuntemusta omaaville: "käännytään sen ja sen väliseltä tieltä sen seterin kohdalla ja siitä sitten uudelle mökkialueelle (ai mille?) ja siellä parkkeerataan sitten pumppuhuoneen (?) viereen…". Ihmeellistä kyllä, päästiin perille - menin nimittäin ihan sellaisella "onkohan se tosta"- intuitiolla. 

Retken vaativin osuus olikin tuo automatka reitin alkupisteelle. Suomen vieras piti hetkittäin penkin reunoista kiinni ja omiakin poskia vähän kuumotti, kun kiipesin perus-fordillani kapeaa kärrypolkua jyrkkään ylämäkeen, mutta kun ei voinut kääntyäkään.

Mutta kyllä kannatti. Mukava parin tunnin patikointi raikkaassa vuoristoilmassa, taivaanrannalla häämöttävät Joutunheimenin lumihuiput ja Valdresille niin tyyppilliset vihreinä ja sinisinä kumpuilevat vuoret palkitsivat taas kerran. Tälle kesälle tyypillinen pohjoistuuli vähän nipisteli korvia, mutta ei haitannut. Huipulla tulee ja niin tälläkin huipulla. Hieno reissu ja tämäkin ihan tässä oman kunnan alueella.

Ja jos olin ylpeä siitä, että onnistuin löytämään perille, niin taitoa vaati sekin, että tuolla avaruudessa onnistuin kahvitauolla istumaan siihen vuoren ainoaan koirankakkaan… ihan intuitiolla sekin :D. Onneksi oli vuoristojärvi vieressä.

Makalaus-huippu 1099 moh valloitettu. Hyvä me!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Mitä sitten jos siellä sataa ja on kylmä











Täällä on nyt satanut pari päivää ja lämpötilat on nippa nappa kymmenessä asteessa. Toissa yönä mentiin melkein nollaan. 

Mutta on tuolla valoa, vaikka ei aurinkoa olekaan. Tänään tosin aurinkokin pilkisti sadekuurojen välissä ja menin märkään metsää kameran kanssa. Söin vatsan täyteen metsämansikoita ja hengitin raikasta ilmaa. Märkä metsä tuoksuu suorastaan huumaavalle.

Kävelin pitkään metsässä kameran kanssa. Vietin aikaa hevosten luona ja äsken kävin koirien kanssa pitkällä lenkillä. Helteellä en olisi jaksanut. Tänään oli hyvä kesäpäivä säästä huolimatta. 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Sadetta pidellessä










"Vaihtelevaista" on hyvä sanaa kuvaamaan viime päivien säätä. Tästä on vyörynyt yli ukkoskuuroja vaikkakin ilman varsinaista ukkosta. Auringonpaiste on vaihtunut hetkessä kaatosateeksi. Täällä päässä laaksoa paistaa aurinko ja kaupan pihassa saa kahlata varvassandaaleissaan nilkkaa myöten vedessä. Tai päinvastoin.

Eilen menin tervehtimään hevosia auringon paistaessa siniseltä taivaalta, mutta aika pian istuin mökin rapuilla pitelemässä sadetta, joka yltyi sellaiseksi, että hevosetkin päättivät siirtyä puun alle suojaan.

Sadepäivien kunniaksi on hyvä pitää kotona taas kerran roinanhävitysviikkoa. "Aika tavaran kaupittee" sanoi edesmennyt isäpuoleni, ja varmaan se laudanpätkien ja naulojen suhteen pitikin paikkansa, mutta ei kyllä tässä "modernissa" maailmassa. Tai ainakaan omassa kodissani. 

Minulla on kummallinen tarve säilyttää kaikki lasipurkit, narunpätkät ja kuplamuovit "tulevaa tarvetta" varten, mutta sitä tarvetta ei koskaan näytä tulevan ja kaapit pursuaa kaikkea tarpeetonta. Puhumattakaan niistä vaatteista, jotka odottavat laihtumista, tai niistä epäonnistuneista kenkäostoksista, jotka odottavat sitä ihmettä, että jalkani muoto jotenkin muuttuisi.

Ja sitten välillä yritän saada inspiraatiota vaikkapa blogeista tai sisustuslehdistä ja katsella kuvia selkeistä ja siisteistä kodeista. Luen juttua norjalaisesta Caroline Heyerdahlista, joka muuttaessaan USA:sta takaisin Norjaan pettyi siihen, että täältä ei saa ympäristöystävällisiä pesuaineita ja pisti yrityksen pystyyn. Laati konseptin ja reseptit, etsi  valmistajat,  kokeili ja testasi ja nyt niitä sitten saa. Niitä ympäristöystävällisisä pesuaineita

Toisaalta en ole ihan varma inspiroidunko vai turhaudunko noista jutuista enemmän. Itselläni kun on sen verran luovuutta, että saan kyllä ideoita ja näen mahdollisuuksia, mutta se toteutus on sitten toinen juttu. Mutta vaikka turhaudunkin usein itseeni, niin ihailen kyllä noita ihmisiä aivan tolkuttomasti. Sitä ennakkoluulottomuutta, uskoa, sitkeyttä ja kovaa työtä, mitä noiden juttujen takana on. Koska eihän se nyt ihan "tuosta vain" mene, vaikka sellaisen kuvan helposti saakin.

Kun saisi edes nuo kaapit siivottua…

ps. tuo C on norjalainen firma ja nettisivutkin näyttää olevan vain norjaksi, mutta tuotteita voi näköjään tilata myös ulkomaille. Jos kiinnostaa, niin löydät infoa täältä

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia






Olen ladannut nämä kuvat tänne instagramista jo aikaa sitten, mutta en ole saanut kirjoitettua. Helle ja autoilu ovat itselleni onneton yhdistelmä. Ilmastointi tai auki olevat ikkunat kun saavat jo ennestään jumissa olevat niskani hetkessä kramppiin, ja siitä seuraa sitten enemmän ja vähemmän kovia päänsärkyjä ja migreeniä. Se taas saa minut aika toimintakyvyttömäksi. 

Tähän väliin on mahtunut uuvuttavaa hellettä, viileämpiä päiviä, aurinkoa ja sadetta. Tänään ukkonen uhkailee ja on hiostavaa, vaikka ei olekaan niin hirveän kuuma.

Kasvimaasta olen nostanut jo ensimmäiset perunat ja todennut, että kyllä sieltä olisi saanut jo juhannusperunoitakin - ovat nimittäin niin isoja. Mutta herkullisia!  Olen viritellyt hernekeppejä ja ihmetellyt salaatteja, jotka ovat kasvaneet kolmessa viikossa muutaman millin - jos ovat yleensä itäneetkään. Sama juttu kehäkukkien kanssa. Puolitoista kuukautta sitten istuttamani kehäkukat kasvavat tosi nihkeästi, vaikka ovat saaneet vettä ja nyt lämpöäkin. Sama krasseilla. Jokin tässä kesässä kyllä mättää noin kasvimaata ajatellen. 

Talon isäntä  on lähtenyt lomalle ja pihan rakennustyömaa on hiljentynyt. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Käyn päivittäin hevosten luona, keräilen siellä yrttejä ja kuljeskelen metsissä. Täällä tuntu nyt oikein kesältä, vaikka tämä ei mikään superkesä ole ollutkaan.

Toivon sydämestäni teillekin aurinkoa ja lämpöä - tiedän, että sitä ei ole joka paikkaan suotu.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Intuitiivisesti laiturin nokassa











Tuossa joku päivä sitten purkauduin näistä joka tuutista tulevista elämänviisauksista ja elämäntaitovalmentajista. Kymmenen kohdan listoista, kuinka voi tulla onnelliseksi. Monissa jutuissa tietenkin paljon viisaita sanoja ja ajatuksia, mutta usein tuollaiset listat jäävät kovin pinnalliseksi. Ja varsinkin kun niitä tulee niin paljon.

Olen kirjoittanut vuosien varrella moneen valmistujaiskorttiin yhden kirjan alkusanoista napatun tekstinpätkän:

"Jos jokin on hyödyllistä ja auttaa sinua löytämään oman tiesi, käytä sitä. Jos ei, heitä menemään. Äläkä koskaan ajattele, että kirjasta luettu voisi korvata sen viisauden, joka kirkkaina hetkinä nousee esiin omasta sisimmästäsi."

Tuon oman sisäisen äänen kuunteleminen ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa, sitä kun sotkee niin monenlaiset hälyäänet - niin ulkopuolelta tulevat kuin omassa mielessäkin pyörivät ajatukset. Mielessä pyörivä ajatustenvirta ja sisäiset keskustelut eivät nimittäin ole sama kuin sisäinen ääni.

Sisäinen ääni tulee syvältä kaiken muun hälinän alta. Sisäinen ääni on aina selkeä viesteissään. Se puhuu hiljaisella ääneellä, mutta selkeästi ja yksinkertaisesti. Se ei pohdi ja pyörittele, vaan se tietää ja kertoo.

***

Mutta kuten sanottu, kaikkien elämänviisauksien ja elämäntaitovalmentajien joukossa on paljon myös hyviä juttuja. Kuka tai mikä kenellekin on hyvä, voi tietenkin vaihdella. Siinä valinnassa kannattaa yrittää kuunnella sisäistä ääntään.

Itselleni tuli vastaan juttu johon tartuin: Katri Syvärisen "Kirjoita kevyempi kesä"- kirjoitushaaste. Se on  verkossa järjestettävä intuitiivisen kirjoittamisen kurssi, jossa "säännölliset kirjoitustehtävät auttavat tekemään oivalluksia itsestäsi ja elämästäsi". Intuitiivisesti voi tietenkin kirjoittaa ilman valmiita kysymyksiäkin, mutta tällaiset strukturoidummat jutut sopivat itselleni paremmin - tulee tehtyä. 

Olen nyt tehnyt tehtävistä jo puolet, joten voin suositella. Ihan kohtuuhintainen, mutta verkkokurssi. Henkilökohtaista valmennusta ei tule muuten kuin keskusteluosion puitteissa, johon valmentaja kuitenkin näyttää osallistuvan ihan kiitettävästi. 

Kaiken kaikkiaan aika simppeli juttu. Ei mitään terapiaa, vaikka tietenkin jossain määrin terapeuttista. Mutta tämän jutun varsinainen vahvuus on omien ajatusten selkeyttämisessä. Hyvien kysymysten ja tehtävien avulla löytämäni vastaukset ja oivallukset ovat tietenkin olleet sisälläni koko ajan, mutta sen verran sekaisin kaiken muun kanssa, että niitä on ollut vaikea sieltä löytää tai hahmottaa. Eli jos satut olemaan tilanteessa, jossa olet jotenkin hämilläsi eri ratkaisujen edessä, niin tämä voi olla hyvä tapa jäsentää omaa sisintään. 

Ja mainittakoon, että tämä ei edellytä mitään erityistä suhdetta kirjoittamiseen. Tässä ei ole tarkoitus tuottaa hienoa tekstiä tai tuijottaa oikeinkirjoitukseen. Käsialalla ei ole merkitystä. Tavoitteena on jäsentää oman mielen sisältöä, ehkä tehdä uusia oivalluksia ja mahdollisesti tavoittaa myös se sisäinen ääni tai sisäinen viisaus. 

Ja kuten sanottu: tämän voi toteuttaa ilman kurssiakin. Kirjoittaminen on hyvä tapa selkeyttää omia ajatuksiaan ja se toimii, vaikka kirjoituksen hävittäisi saman tien. Tiedän nimittäin, että monella on pelko siitä, että joku löytää kirjoitukset. Ainakin itse olen traumatisoitunut lapsuuden kokemuksista, jolloin siskot murtautuivat lukemaan päiväkirjaani :).

Hyvää viikonloppua! Nauttikaa lomasta ja ainakin kesästä, vaikka lomaa ei juuri nyt sattuisi olemaankaan!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Norjalainen picnic







Täällä ollaan rikottu nyt +30 asteen raja parina päivänä ja alhaalla laaksossa on aika tukalaa. Niinpä palattiin kauppamatkalta tuolta meidän kuntakeskuksesta "yläkautta", eli vuorten yli. Tuhannessa metrissä oli sellaiset sopivat +22 astetta ja suorastaan tolkutttoman kaunista. Tuli ihan lapsuuden Pikku Heidi-kirjat mieleen.

Istahdettiin sinne niityn laitaan kahville ja viinerille ja kuinka ollakaan, pian etäisyydessä kalkattavat lampaankellot olivatkin siinä ihan kosketusetäisyydellä, ja kahvitauosta muodostui todellinen norjalainen picnic. Tuo touhukas rouva lapsineen oli suorastaan hilpeä tapaus, vaikkakin selvästi vähän pois pilattu. Ihana, ihana lammas ja päivän naurut. Voi luoja.

Ihana kesä!