tiistai 9. joulukuuta 2014

Pieni taivas






Itsenäisyyspäivän aamu aukeni Helsingissä sateisena ja tuulisena. Märät suomen liput riuhtoivat tuulessa. Avasin radion ja sieltä tuli sotilasmusiikkia. Sävähdin. Ei sykähtänyt sydämessä, vaikka sitä vähän odotin, vaan suomalainen itsenäisyyspäivä vakavuudessaan, ankaruudessaan ja karuudessaan tuntui jo kovin vieraalta. Ja vieraalta tuntui jo linnanjuhlatkin. Sitä se etäisyys teettää.

Vietin päivän omieni parissa. Neljä sukupolvea. Lähes 90-vuotias äitini, jolle sota ja sotaan liittyvät tarinat ovat vielä tuoreessa muistissa. Me, jotka muistamme kranaatin tekemät arvet isämme jaloissa. He, jotka ovat kuulleet nämä tarinat. Ja suvun nuorin, jolle sota on jotain täysin käsittämätöntä. Ja toivottavasti tulee aina olemaankin.

Sitä Suomi minulle on. Omia, rakkaita ihmisiä. Oma kieli. Yhteisiä muistoja. 

Pieni taivas.






2 kommenttia:

  1. Musiikki! Olen monet vuodet käynyt Oulun kaupungin itsenäisyyspäiväuhlassa. Musiikkikeskuksessa, Madetojasalissa. Täytyy varustautua etukäteen, lujittaa luontoaan; siitä huolimatta kyyneleitä ei voi estää. Kun Finlandia pamahtaa tulemaan järkyttävällä, raastavalla soinnullaan, siinä pehmenee luonto.
    Sykäyttääkö mua mikään muu itsenäisyyspäivässä? Ehkä sää, useimmiten tosiaan tuuli pieksää, vesi tai räntä viuhuu. Kai se sopii totisille suomalaisille. Tuulta vasten sitä on totuttu puskeutumaan. Mutta linnanjuhliin pitäisi saada uudistusta, pöhköltä näyttää.

    VastaaPoista
  2. Siinäpä se. Musiikki on aina ollut tosi tärkeää. Nytkin sisko hihkaisi innoissaan "Sillanpään marssilaulu!" kun avasin radion, mutta mullapa ei tuntunut missään. Tai melkein vähän irvistin… Oulussa asuessani kävin aina hautausmaalla viemässä kynttilän ja vartiossa seisovat lumipukuiset veteraanit itkettivät joka kerta. Samoin itketti Finlandia ja tuulessa lihuvat liput.

    Ennen Itsenäisyyspäivää kovasti puolustin näitä suomalaisten omia perinteitä ja Itsenäisyyspäivän harrasta ja vakavaa tunnelmaa, mutta nyt se jostain syystä tuntuikin tosi vieraalta. Ehkä olin vain väärässä vireessä, vai onko Norjan kepeämpi ilmapiiri tehnyt tehtävänsä?

    Se, mikä tuntui nyt tosi tärkeältä oli oma perhe ja oma kieli. Tuntui tosi hyvältä olla "omien parissa". Sikäli Suomi tuntui tärkeältä, mutta pienemmässä mittakaavassa.

    Mutta sitten oli taas hyvä palata kotiin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!